”The king or queen of the moment is completely ignored and replaced by the new one a few years later. Contemporary novelty in art disappears faster than the seasonable changes of the fashion designs. Contrary to Warhol’s 15 minutes of fame, I think that today in front of insatiable curiosity of the crowd, we would be better off to remain secret as long as possible, work in the denser part of shadows”.
”To remain as open as possible in front of the world, to always be curious, not to be afraid to experiment, and have a sense of self-criticism and a general criticism toward the surrounding. Also, trying to make a difference between serious research and pure gag! [laughs] And making as few compromises as possible toward doing things that might not be accepted by the majority of society, even if this dominant society is the one which is ruling the art world. To keep this fundamental idea, even if it’s a bit trivial: to have the desire to transform the world. At least such an attitude might protect you against today’s dominant cynicism”.
Daniel Burn in New York, March 2015
Daniel Buren: Kävelyllä siksakissa | Going for a Walk in a ZigZag . EMMA 02.03.2022 – 17.07.2022
Daniel Burenin Emma -museon täyttänyt työ Kävelyllä siksakissa (Going for a Walk in a Zigzag) on värikäs, moniovinen ja -ikkunainen, eksyttävä labyrintti, joka koostuu värikkäistä vanerilevyistä, geometrisista kuvioista, mustasta ytimestä, peilipinnoista, suuresta punaisesta pallosta, raikkaista väreistä, purjeista ja purjehdustapahtumasta, lipuista, henkilökunnan muuttamisesta taideteoksiksi oranssivalkoraitaisin liivein ja koko teoksen lävistävästä ikkuna-aukkojen sarjasta.
Näyttely on paikkasidonnainen (in situ), ja luotu Emmaa varten, mutta menetelmin, joiden tarkoitus on tyhjentää kaikki merkitykset itsestään ja nostaa esiin se, joka juuri tässä tilassa on merkitsevää. Sen sijaan, että henkilökunta muuttuisi taideteoksiksi, onkin kysymys heidän arvonsa ja olemassaolonsa tarkastelusta. Normaalisti taidenäyttelyiden joskus apaattinenkin, äänetön, lähes huomaamaton, tumma näyttelyvalvoja onkin teos, jonka vilahtamisen näkeminen suuntavaiston sotkevassa labyrintissä muuttuu yhtä jännittäväksi kuin jäniksen etsiminen Liisa Ihmemaa -kirjassa. Laajemmin Burenin teos onkin retrospektiivinen osoitus siitä, kuinka teos voi lävistää paitsi paikan, myös ajan ikkunan tavoin, ikään kuin räjähtää läpi niistä.
Emma sijaitsee Tapiolassa entisessä Weilin & Göösin painotalossa. Sen on suunnitellut arkkitehti, professori Aarno Ruusuvuori (1925–1992). Rakennus on 60-lukulaisen betoniarkkitehtuurin merkkiteos ja maamerkki Espoon Tapiolassa. Tapiola puolestaan on kuuluisa esimerkki suomalaisesta 1960-luvun modernista puutarhakaupunki-ideologiasta, jonka tarkoituksena oli edustaa kaikkia yhteiskuntaluokkia ja tuoda kaupunki puiston sisään, “tai siis rakennukset luonnon piiriin,” kuten Otto-Iivari Meurman selitti vuonna 1947. ”Pihat ja tonttialueet sulautuvat yhdessä viereisten rakentamattomien alueiden kera suureksi yhtenäiseksi puistokaupungiksi, missä ihminen ja luonto jälleen voivat löytää toisensa, niin että elämän raittius ja ilo voi palata kaupunkeihin, mistä suurkaupungistuminen jo oli ne melkein karkoittanut.”
Täsmälleen samaa henkeä edustaa Daniel Burenin raikkaat ja kirkkaat, sinänsä luonteettomat ja merkityksettömät, tylsät raidat – niiden tarkoitus on riisua vallan ja taiteen historian merkit ja sillä tavoin vapauttaa taide takaisin ihmisille. Kapinallinen raita-flyereiden painaminen, laiton puistonpenkkien raidoitus ja gallerioiden ovien sulkeminen raidoilla kuvastavat Daniel Burenin ja hänen taidekollektiivinsa varhaista, poliittisesti radikaalia toimintaa. Kaikkien kuuluisin Burenin teos on Les Deux Plateaux (1986), (kaksi alustaa) tai Colonnes de Buren (Burenin pylväät), Pariisi Palais Royalin sisäpihalla olevat eripituiset ja raidoitetut pylväät, jotka nollaavat siellä kreikkalaista kulttuuri- ja eliittitaideperintöä sekä lävistävät ajan ja paikan, nousten maasta uhmakkaana, tylynä ja mitäänsanottamana muistutuksena taiteen merkityksestä ja merkityksettömyydestä. Tätä tarkoittaa Burenin “in situ” – missään muussa ympäristössä teos ei toimisi näin.
Pylväitä löytyy EMMAstakin. EMMAn poikkeuksellisen avoimessa ja laajassa näyttelytilassa ei nimittäin ole kantavia seiniä, vaan kahdeksan massiivista pylvästä kannattavat kattoa ylhäältäpäin. Arkkitehtuuri tuki aikanaan painotalon toimintaa, joka edellytti suurta vapaata tilaa. Ehkä sen takia tila on nyt tikutettu täyteen pieniä tiloja ja huoneita, pieniä sokkeloita ja “räjähtäneitä mökkejä”, ja EMMAn betonisen tilan avaruuden lisäksi toinen keskeinen elementti, pohjoisen julkisivun suuret ikkunat, joiden välityksellä rakennuksen sisätilat ovat saumattomassa yhteydessä Tapiolan luontoon, ovat koko matkalta peittyneet värikalvoihin tai värikkääseen lasiin. Näin tilan kaikki mahdolliset merkitykset on nollattu ja annettu se lasten ja ihmisten haltuun, ja toisaalta tämä teko erityisesti alleviivaa tilan omia piirteitä ja nostaa ne esiin.
Tapiolan tarkoitus oli olla suomalainen yhteiskunta minikoossa, ja alue oli tarkoitettu kaikkien yhteiskuntaluokkien asuttavaksi. Puutarhakaupungin ennakkoluulottoman rakentamisen ansiosta Tapiolaa alettiin kuitenkin pitää jo 1960-luvulla arkkitehtuuriltaan ainutlaatuisena ja arvokkaana. Vuonna 1994 Tapiola valittiin Suomen erityisiä ympäristö- ja kulttuuripiirteitä edustavien 27 kansallismaiseman joukkoon. Näin kumouksellisesta tuli eliittiä, ja se päätyi tavallaan samanaikaisesti tukemaan vallitsevaa järjestelmää sen muuttamisen sijaan. Myös Burenin ideat ovat olleet valtava kansainvälinen menestys. Häntä pidetään ikonisena, radikaalina uudistajana, yhtenä abstraktin maalauksen, käsitetaiteen ja minimalismin suurista nimistä, poliittisena ei-merkitsevän, jopa anti-merkitsevän, kyllästymisen ja loputtoman toiston, turhautumisen käyttäjänä ja nykytaiteen jättiläisenä. Yli 60 vuotta kestäneellä uralla on ollut yhteensä jo yli 3000 eri tiloihin ja paikkoihin toteutettua näyttelyä ympäri maailmaa. Merkin ja merkityksen välistä sidosta on mahdotonta paeta, taideteos ei pääse eroon taideteoksellisuudestaan edes raidoin, ja se muuttuu ajan saatossa vain yhdeksi muodoksi ja merkiksi muodon, merkkien ja vallan historiallisessa jatkumossa, kuten esimerkiksi kumoukselliselle dadaismille kävi: alkuperäisten kannattajien mukaan dada ei ollut taidetta, se oli antitaidetta. Dadan tehtävä oli olla kaiken sen vastakohta, mitä taide edusti. Taiteeseen kuului estetiikka, dada hylkäsi sen. Jos taiteen tehtävä oli olla olla sovittelevaa, dadan tehtävä oli loukata. Kuitenkin dadasta tuli taiteen ja maailman kommentaattori, joka siten muuttui itsekin taiteeksi.
Raidat
Kun useimmat taiteilijat mainitsevat taiteellisen koulutuksen tärkeänä pohjanaan, Burenille merkittävä on heti opintojen jälkeen tehty työ hotellin seinien maalaajana Yhdysvaltojen Virgin Islandsilla. Suuret abstraktit pinnat auttoivat häntä ”puhdistumaan” perinteisistä taidehistoriallisista vaikutteista, jotka muuten olisivat kestäneet vuosia ”peseytyä pois.” Buren perusti yhdistyksen ystävien kanssa ja päätti todella ravistella Pariisin tilannetta. Yhdessä he järjestivät farssimaisia näyttelyitä, joista yhdessä esimerkiksi otettiin alas kaikki taideteokset avajaisiltana. Impulssi kyseenalaistaa ja kritisoida taidemaailmaa oli voimakas, mutta käännekohta tapahtui vuonna 1956, kun Buren huomasi torilla ikkunamarkiisina käytetyt raidalliset kankaat. Hän valitsi kankaan pohjakseen, koska ne raidat olivat ”täysin epäkiinnostavaa ja täysin banaalia.” Teokset edustavat maalauksen ”nolla-astetta” (Degree Zero Painting).
Räjähtäneet mökit | Cabanes éclatées (“exploded cabins”)
Myöhemmin canvaksen ja maalauksen nolla-asteen ajatus muuttui kolmiulotteiseksi. Peilien kyky luoda uusia ulottovuuksia ja todellisuuksia, ikkunoiden ja ovien läpäisevyys ja rakennuksen/tilan reflektointi on keskiössä teoksissa, joista EMMAan rakentunut zigzaggi myös ammentaa. Tilassa on paitsi itsenäinen teos, Käännettävät sermit (Les Paravents), myös retrospektiivinen kooste muista aiemmista töistä, jotka eivät sinänsä ole töitä, vaan kyseessä on oman merkki- ja merkityskielen kollaasi, siis itsenäinen teos (joka ei ole teos), vaan Foucaultin henkeen ”diskursiivinen muodostelma.” Foucault korostaa, että diskursiivinen muodostelma on nimenomaan erojen systeemi, ei jatkumoiden. On korostettava ”hajonnan järjestelmiä, eikä vaikuteketjuja ja erojen taulukointia”. Nimenomaan erot, muuntelu osoittavat diskursiivisen muodostuman rajaa, esimerkiksi maalausta koskevien piilevien perusoletusten luonteen. Diskursiiviset teokset tekevät eroa modernismiin, ottavat etäisyyttä, käyvät maalaustaiteen rajaa. Ne ovat modernismin dispersiota, sen ”hajonnan systeemi”.
Ikkunat
Käsitteellisesti laajennettuna teoksen kyky ”murtautua läpi” tilan ja ajan suhteesta vastaa ikään kuin ikkunaa, ja Burenin töissä ikkunat, aukot, valo ja lasi ovat keskeisessä roolissa. Räjähdys ja sen jälkimainingit, älyn mittakaavalla ohjatun räjähdyksen jälkeen jokainen ovi tai ikkuna vastaa muotoja, joita on asetettu seinille vastaavalle korkeudelle. Punainen pallo onkin kolmiuloitteinen neliö, jonka sisällä on ovi. Mustasta pyhätöstä johtaa monta uloskäyntiä. Peilit reunustavat sokkelon ikkunarivistön puoleista seinää, jolloin värivalo heijastuu niistä sumeana, uutena maailmana. ”Jos pidämme maalausta merkin taiteena, toisin sanoen diskurssin taiteena, niin maalaus on rinnakkain merkkien virtauksen kanssa sekä itsensä, että muun yhteiskunnallisen muodostelman läpi. Ei ole marginalisoitumista: maalaus kylpee samassa merkkikierrossa, joka läpäisee tai tuulettaa muun sosiaalisen rakenteen,” kirjoitti Bryson (1991).
”…Maalaustaidetta koskevien diskurssien kohtalona on ehkä niitä itseään konstituoivan rajan uusintaminen riippumatta siitä mitä niissä tehdään tai sanotaan,” kirjoitti Jacques Derrida teoksessa Totuus maalaustaiteessa (1989). Jos mikä tahansa kumouksellinen tai radikaali muuttuu eliitiksi ja vahvistamaan sitä mitä halusi muuttaa, ja mikä tahansa merkkiä ja merkitystä vastustava muuttuu merkiksi ja merkitykseksi itsessään, jalustan murtaja nostetaan jalustalle, mikä voisi olla ulospääsy tästä labyrintista ja muurien sisältä, uusi uuden maailman “solution contemporary art?” Millainen olisi uusi draaman kaari, vastakkainasettelun ja vastavoimien kriisi tarpeeksi pakottavan edessä, vaihtoehtoinen, monien kesken jaettu tiedostamaton selvitymistarina, missä sattuma, ja monimuotoisuus ja antautuminen kaikelle olisi keskiössä. Mikä ääni puhuu kun kaiken muun vaientaa? Mitä sun sydän sanoo? Mitä tämä on?
Daniel Buren kertoo lasten olevan parhaita fanejaan. “He alkavat leikkiä ja oivaltavat heti, mikä on tärkeää.”
“Tapiola on rakennettu alueeksi, missä jalankulkijoiden ei tarvitse murehtia liikenteestä, joten se voi luottaa menneeseen ponnistaessaan tulevaisuuteen.”, EMMAn sivuilla kerrotaan. Ajelin kotiin näyttelystä oranssilla Helsingin metrolla, jonka istuimien muovista rumuutta, tunkkaisuutta ja kämäisyyttä olen lähestynyt hieman vaivaantuneena, ihmetellen ja inhoten ihan lapsesta asti. Nyt olin niin ylpeä sen oransseista, yksinkertaisista ja toistuvista muovipenkeistä, jotka hohtivat burenilaista raikkautta, yksinkertaisuutta ja kestävyyttä, ylpeänä siitä, että meillä Suomessa on nähty läpi aikojen arvo ja ajaa tällainen vintage -metro ja sen penkit, ne ovat siinä valmiina kuljettamaan minkä tahansa kansankerroksen kaupunginosasta toiseen maan alla tunnelissa, kuin ajat lävistävä oranssi matonen (kts. Madonreikä). Ehkä siinä on myös taiteen ja ajan jokin nivelkohta, arvo: vaikka jokin ei tunnu tärkeältä ei arvokkaalta juuri nyt, se voi joskus osoittautua suureksi aarteeksi, jopa ratkaisun avaimeksi.
”A world-renowned French artist, Daniel Buren (b. 1938) has taken over EMMA’s exhibition space until 17 July 2022. For EMMA, Buren has created an enormous new work Les Paravents consisting of countless folding screens, inviting visitors to take a walk through the zigzagging maze. In this site-specific piece, the screens embody Buren’s signature themes of impermanence and mutability. Daniel Buren is a giant in the field of contemporary art, with a career spanning over 60 years and more than 3000 site-specific exhibitions around the world. He is famous for his practice of using 8.7 cm-wide vertical stripes as a visual tool to reveal hidden aspects of familiar spaces.
The exhibition will also spill outside the walls of the museum with a line-up of open-air events and interventions. A week before the opening, Buren’s signature vertical stripes enlivened Helsinki’s and Espoo’s winter landscape on over 300 JCDecaux billboards across the two cities. Also featured is Ployer/Déployer, an open-air piece of 105 striped flags to fill Espoo’s Tapionaukio square in May. Buren’s famous stripes will additionally appear on the sails of optimist dinghies competing in a regatta on Nuottaniemi Bay in a piece called Sail/Canvas – Canvas/Sail (Voile/Toile – Toile/Voile), organised in collaboration with the Espoo Pursiseura Yacht Club EPS. Striped vests will transform the museum’s customer service personnel into a living part of a work called Vests (Essai hétéroclite: Les Gilets, travail situé). The personnel will wear striped vests throughout the duration of the exhibition.
The exhibition is curated by Arja Miller in collaboration with the Director of the Danish art agency Creator Projects, Simon Friese.” Kaikki tiedot näyttelystä: www.emmamuseum.fi
Totuus | Truth. Maailman paras kulttuuritaidejulkaisu. ”Take your time and think”.
totuus 