High Tea: Paistetut kuusenkäpynahikkaat

Suomessa kasvaa kolme käpynahikaslajia. Ne ovat kaikki hyvin samannäköisiä, mutta kuusenkäpynahikkaan tuntee heti kasvualustastaan; se on kuusen käpy. Kuusenkäpynahikas kasvaa sekä syksyllä, että keväällä. Sientä on vaikea löytää ja se on maukas mutta pieni, ja voileivän päälliseenkin tarvitaan ainakin kymmenen lakkia.

Suureksi paisuneet vaahteran tuoreet kukinnot ja niiden vastasyntyneen unenpöpperöiset kämmenlehdet huojuivat metsässä lempeässä kevättuulessa, joka ounasteli suuria, lämpimiä vesipisaroita piakkoin. Valkovuokkojen mätäkset hohtivat siellä niiden juuressa mattomaisina peitteinä valkeassa kukassa, ja niiden tuoksun sanoinkuvaamaton raikkaus haihtui hitaasti pehmeässä tuulessa. Sunnuntai, rouva Ripple ei jaksanut tänään lainkaan valmistella teekutsuja, vaikka voikukan juuret, nokkoset, kuusenkäpynahikkaat, peltokanankaali ja maitohorsman nuput olivat metsässä parhaimmillaan. Hän torkkui yläkerrassa ikkuna raollaan raukeana keskellä päivää, pyykit kuivuivat naruilla puhtaina, ajatteli ohimennen borssikeittoa, liemiä, nahikkaat sopisivat siihen paistettuna, sitruunaa kitkerään maitohorsmaan. Kalastajanlangasta virkattu suuri päiväpeite tuoksui vähän ummehtuneelta hänen ympärillään, kesällä hän veisi sen koivun oksaan tuulettumaan kunnolla, siihen notkollaan oudosti olevaan, ulko-oven edessä kasvavaan.

Rouva Ripple liukui kyljellään hiljaisuudessa hitaasti yli unen ja valveen rajamaan, valui siihen kuin veteen, johon vaatteet ja hiukset lahosivat pehmeän äänettömästi ja tunsi lämmön selässään ikään kuin Leo olisi nukkunut nyt vielä siinä takana ja pitänyt häntä sylissään. Leo, hän oli hukkunut liian nuorena, ei palannut koskaan, ja rouva Ripple ajatteli merilevien pehmeyttä ja hiekkapohjaa, ja ikuisuutta johon Leo oli vajonnut, aaltojen hiljaista lotinaa kölin pohjaan, hiljentynyttä paikkaa. Tähtikulkija, yksinäisellä planeetalla nyt, meren pohjassa, putoaja.

Hän hinasi ämpäriä ylöspäin hitaasti. Kaivon vesi oli kylmää, raikkaan puhdasta, lähdevettä suoraan maan uumenien vesisuonesta. Pieni punarinta lennähti metsän pajuista kaivon reunalle jälleen pää kenossa uteliaasti häntä katsomaan. Miten ystävällinen pieni lintu se oli, silmät kuin pienet pähkinät. Rakastan sinua, rouva Ripple ajatteli. 𝑅𝒶𝓀𝒶𝓈𝓉𝒶𝓃. Sitten hän nosti ämpärin kädelleen, ja meni.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s