”Kuinka kaunis kukka”, sanoi vaimo ja suuteli kukan koreita, keltaisia ja punaisia lehtiä, mutta juuri hänen suudellessaan kuului aikamoinen paukahdus, ja kukkanen avautui. Silloin saattoi nähdä, että se oli oikea kukkanen, mutta vihreällä istuimella keskellä kukkaa istui pikkiriikkinen tyttönen. Kehdokseen sai tyttönen komean, kiillotetun pähkinänkuoren; patjoina oli sinisiä orvokinlehtiä ja tyynynpäällisenä ruusunlehti. H.C.Andersen: Peukalo-Liisa
Aki Turunen: Lohikäärmeenkesyttäjä. Helsinki Contemporary 4.-27.3.2022
H.C. Andersenin klassikkosadussa kovasti pienokaista toivova vaimo saa noidalta siemenen, joka tulee istuttaa purkkiin. Siemenestä kasvaa kaunis kukkanen, heleä tulppaani, jonka sisällä pienen pieni tyttö istuu. Päivisin tyttö leikkii pöydällä lautasella, jolla on kukkaseppele, kunnes rupisammakkomuori kaappaa hänet puolisoksi pojalleen. Myyräkin haluaisi tyttösen vaimokseen. Pääskynen, pelastaja ja ystävä on jäätyä talvipakkasella. Vaikka kovakuoriaset ja hiiri yrittävät tarjota turvaa, maailman julmuus vöyryy päälle ja autuas viattomuus, kodin keittiönpöydän tylsä lämpö on iäksi mennyttä.
Sadun visuaalinen ja symbolinen kuvasto johdattaa pohtimaan viattomuutta ja sisäistä lasta, aikuiseksi kasvamista ja uusien alkujen unelmaa. Syntymä vertautuu kukkatarhan hoivaamiseen, ja kasvavan kukan sisältä löytyvä aarre heijastaa sisäisiä toiveita ja unelmia, puhtautta, absoluuttista kauneutta, jolle sija maailmassa on niin haurasta, että sen koko on vain peukalonmitta.
Aki Turusen Lohikäärmeenkesyttäjässä tulppaanista puhkeaa esiin jotain ihan muuta, salattua, unelmanomaista kyllä.
Näyttelyn heleä väriloisto hivelee silmiä ja lähes tuoksuu kukkasilta. Alitajunnan kuvastoa ja intuitiota sadun tavoin hyödyntävä, haltioittava kokonaisuus kerrostuu paitsi merkitysten ja taiteen historian, myös taiteilijan huolellisesti ja taidokkaasti käyttämien materiaalien puolesta, kun keskiaikaisen pergamentin, käsin maalattujen lattialaatojen, japanilaisen perinteen mukaisesti teellä värjätyn paperin, ”alla prima” kuivapastillitöiden ja suurten, ällistyttävän kirkkaiden temperamaalausten tekniikat levittäytyvät silmien eteen.
Näyttelyn teksti on myös itsessään jo kuin runo: ”pelto-ohdakkeet, matissemainen kertamaalaus, kuviointi Luigi Bevilaquan samettipajalta ja gobeliinitaide toistuvat Turusen kuvaillessa inspiraationsa lähteitä.” Prinssi soittaa luuttua, Venuksen pionit ja Afroditen tulppaanit leijuvat ilmassa, ruusut kukkivat salaisessa puutarhassa, käärmeet luikertelevat iholle, perhoset liitävät teoksesta toiseen ja avonaiset silmät ensin vangitsevat katsellaan kunnes sulkeutuvat täysin.
Lohikäärme on antiikista asti kulkenut myyttinen hahmo tai symboli, jota vielä keskiajalla pidettiin todellisina elävänä olentona. Biblia vuodelta 1776 vertaa lohikäärmettä paholaiseen: ”Ilm. 12:9: Ja suuri lohikärme, vanha mato, joka perkeleeksi ja saatanaksi kutsutaan, heitettiin ulos, joka koko maan piirin viettelee, hän heitettiin maan päälle, ja hänen enkelinsä myös hänen kanssansa heitettiin sinne.”
Erityisen kuuluisa kristittyjen legenda on keskiaikanen tarina Pyhästä Yrjöstä. Siinä lohikäärme teki pesänsä pienen kaupungin lähteen äärelle, ja saadakseen vettä tuli kaupunkilaisten uhrata sille joka päivä lammas ja nuori neito. Erään neidon rukoillessa ennen surmaansa, sattui Pyhä Yrjö paikalle, uhmasi lohikäärmettä ja työnsi miekkansa sen kitaan. Lohikäärmeen verestä versoi ruusupensas täynnä verenpunaisia ruusuja. Kiitollisuudesta koko kaupunki hylkäsi pakanallisuuden ja kääntyi kristityiksi. ”Ilm. 20:2: Ja hän otti kiinni lohikäärmeen, sen vanhan käärmeen, joka on perkele ja saatana, ja sitoi hänet tuhanneksi vuodeksi
Ilm. 20:3: ja heitti hänet syvyyteen ja sulki ja lukitsi sen sinetillä hänen jälkeensä, ettei hän enää kansoja villitsisi, siihen asti kuin ne tuhat vuotta ovat loppuun kuluneet; sen jälkeen hänet pitää päästettämän irti vähäksi aikaa”, jatkaa raamattu.
”Lohikäärmeessä piilee mielestäni jytäkkää heläytysvoimaa, ihmisessä syttyy oma historiatietoisuus, myyttien avaamat maailmanselitykset, oma eläimellisyys, alitajuiset pelot ja fantasiat”, kertoo Turunen. Lohikäärme on myös esimerkiksi kiinalainen horoskooppi, jonka länsimainen vertailukohde on huhtikuussa syntyneiden oinas. “Lohikäärme on elinvoimainen, mystinen, taiteellinen ja harvinaisen onnekas. Merkin ylivoimainen luonne voi tehdä hänestä vaikeasti lähestyttävän. Tämä kostautuu ihmissuhteissa. Lohikäärme auttaa mielellään muita, mutta ei halua itse ottaa apua vastaan. Vaikka Lohikäärme on puoleensavetävä, hän nauttii yksinäisyydestä ja erakoituu helposti. Lohikäärme mukautuu monenlaisiin tilanteisiin helposti, mutta ainoastaan hyötyäkseen niistä. Hän seuraa aina vaistoaan, ei järkeään. Tästä syystä Lohikäärmeen elämää hallitsee ajoittainen sekasorto.”
Aki Turunen: Ei-retinaalisen taiteen haamu, 2022, tempera puulle.
Näyttelyn latautunut, ylitsevuotavan pursuileva ja villintynyt symboliikka on kuitenkin raikas ja liljan, teen heleä. Temperatöissä hehkuvat pigmentit, atsuriitti, shungiitti, mineraalinsininen ja vagonenvihreä herättävät katsojassa eloon vahaliitumaisen sielun paratiisin, joka implikoi onnellista loppua. Myös klassikkosatu Hans Christian Andersenin Peukalo-Liisa päättyy onnellisesti. Lukuisten eläinhahmojen jälkeen hän kohtaa lopulta kuin ällistyttävän sattuman ihmeen kaupalla kaltaisensa, ihmisen näköisen ja myös vain peukalon kokoisen pojan, ja
Helsingissä asuva ja työskentelevä Aki Turunen (s. 1983) valmistui kuvataiteen maisteriksi kuvataideakatemiasta 2011. Turunen on opiskellut myös Kööpenhaminan kuninkaallisen taideakatemian maalaustaiteen osastolla. Turusen teoksia on ollut useissa pohjoismaisissa ja suomalaisissa näyttelyissä ja niitä lukeutuu Kiasman, Saastamoisen säätiön ja Valtion taideteostoimikunnan kokoelmiin. Suomen taideyhdistys myönsi Turuselle syksyllä 2021 William Thuring -nimikkopalkinnon. Lue lisää näyttelystä täältä: https://helsinkicontemporary.com/exhibition/the-dragon-tamer
Totuus. Suomen absoluuttisesti paras kulttuuritaidejulkaisu.
totuus 