Sinebrychoffin taidemuseon Linné ja pieni pala paratiisia saa kevättalven puhkeamaan kukkaan lumen keskelle

Sinebrychoffin taidemuseo: Linné ja pieni pala paratiisia. 17.2.–28.8.2022

Sinä et koskaan saa niin hellyyttä
et koskaan niin kuin lumisateelta
tuhansia tuhansia hetkituhansia

Kruunuvuokko, kääpiöesikko, keltanarsissi. Lehtoakileija, jaloleinikki. Tuoksuköynnöskuusama. Tulppaani, tuoksuherne.

Eteläntytönkorento. Hohtosinisiipi.

Ohdakeperhonen.

Luetelma Jean-Michel Picartin (1600–1682) maalauksen Kukka-asetelma kukista ja perhosista kuulostaa paratiisin avoimesta portista vuotavalta pieneltä runolta. Se on tuoksuva, esteettinen, runsas, ylellinen – ja onkin mahdollisesti toiminut omistajansa puutarhan sisältöjä kuvaavana florilegium -kukkakuvastona, siis statussymbolina.

”Puutarha kertoo paljon ihmisen suhteesta ympäristöönsä, sillä se syntyy kulttuurin ja luonnon rajamaastossa. Puutarha on siten toiminut aina myös haaveiden ja maailmankuvien peilinä. Jokainen puutarhuri luo oman paratiisinsa.”, kertoo Linné – pieni pala paratiisia -näyttelyn teksti. Näyttely koostuu ruotsalaisen kuningattaren rakennuttaman palatsin ja puutarhan kuvauksesta, maalauksesta onnistuneesta ananaksen kasvatuksesta ruukussa, kukka- ja perhosasetelmista, kasvitieteen ja luokittelun historian synnystä, uskonnolliseen ja rakkauteen liittyvistä paratiisin kuvauksista ja kukkien, puistojen, puutarhojen ja luonnon merkityksestä Helsingin aiemmassa historiassa. Yhteistä niille kaikille on ylitsevuotava herkkyys, runsaus ja sulo; mutta ennen kaikkea kokonaisuus on pieni ikkuna tapoihin, joilla ihminen on käsitellyt paitsi luontoa, myös omaa luontosuhdettaan aiemmin.

Paratiisi on yliluonnollinen maailma, jota pidetään toivottavana ja johon pääsyä pidetään tavoittelemisen arvoisena. Paratiisit ovat usein ihanteellista maisemaa muistuttavia elinympäristöjä, jotka ovat esteettisiä, yltäkylläisiä, onnellisia ja vaarattomia. Käytännössä kaikissa traditioissa on jonkinlainen paratiisikäsitys, mutta niiden paratiisit muistuttavat paljon toisiaan. Paratiisi voi olla eri kulttuureissa joko ihmiskunnan alku- ja loppukoti tai paikka, johon mennään kuoleman tai jonkin suuren mullistuksen jälkeen”, kertoo rakas ystävämme Wikipedia. Raamatun alkukertomuksessa ihminen elää savesta luotuna ja hengellä elämään herätettynä, tuskista vapaana, ihanassa luonnonparatiisissa. Samainen tarina myös määrää ihmisen hallitsemaan luomakuntaa, ja paratiisista karkoittamisen jälkeen ihminen onkin tuota omistajuuttaan käyttänyt siinä määrin, että on tänä päivänä ainoa eläin, jonka täytyy toisilleen täällä elossa olemisesta ja luonnon antimista nauttimisesta maksaa.

Jean-Michel Picart (1600–1682): Kukka-asetelma. Kansallisgalleria.

Kuvataiteeseen kukat ja puutarhat ilmestyivät itsenäisenä kuvaamisen kohteena 1600 -luvulla, mutta luonnontieteen ja kasvitieteen kehittyminen 1800 -luvulla, Linnén ja muiden tutkijoiden tieteellisten luokitusten ilmestymisen myötä, kukkien suosio puhkesi yläluokissa valtaisaan kukkaan. Viktoriaanisella aikakaudella (1800-luvulla) koko maailma, myös Suomi ja Helsinki muuttuivat huomattavasti yhteiskunnallisesti. Teollistuvan aikakauden uudistuksia ja keksintöjä olivat esimerkiksi rautatie, lennätin, kamera, tavallisen kansan poliittisten oikeuksien laajentaminen, naisten oikeudet, työläisten ammattiliitot, työajan lyhentäminen, puhtaanapidon kehitys, sanomalehti, höyrylaiva, puhelin, sähkövalo, kirjoituskone. Luomakunnan kruunu oli ylivertainen, paratiisiaan hallitseva älykäs nero.

Yläluokka oli silti etuoikeutettu myös suhteessa kukkiin. Kukat ovat esimerkiksi toimineet viestinviejinä silloin, kun suoraan ei ole voinut puhua. Floriografialla eli kukkien kielellä viitataan viktoriaanisen ajan kukkakieleen, joka kehittyi kasvitieteen ja yleisesti valituksen ajan tiedettä kohtaan kasvavan kiinnostuksen ja suosion myötä. Kukkien kielen juuret ovat Osmanien valtakunnassa, Ottomaaneilta, jossa vallitsi 1700-luvun alkupuolella tulppaanivillitys. Nimi Osman tulee persian kautta arabiankielen erisnimestä Uthman (عثمان).

Englannin suurlähettilään vaimo, kirjailija ja runoilija Mary Wortley Montagu kuvasi matkakirjeissään Osmanien valtakunnasta kukkien kieltä 1736. 1800-luvun alkupuolella kukkien kielestä kirjoitettiin kirjoja (ja myös itse kukista); niillä on kuitenkin luotu ainakin antiikin myyteistä lähtien monimuotoisia ja merkityksistä tiheitä symboleja. Kukkien ”kieltä” ajalta ovat monet kaanoneihin jääneet teokset, kuten William Blaken runot, Baudelairen runokokoelma Pahan kukat, kukkaan puhkeavista tytöistä kirjoittanut Marcel Proust, Rimbaud, Verlaine, Mallarmé, Eino Leinon lyriikka tai vaikkapa Johannes Linnankosken romaani Laulu tulipunaisesta kukasta (1905). Tärkeä esimerkki on myös Kalman kukka, Akseli Gallen-Kallelan puupiirros vuodelta 1895.

Symbolistit eivät kapinoineet pelkästään runouden perinteisiä konventioita, vaan myös itse yhteiskuntarakennetta vastaan. Näin ravintoon, lääketieteeseen, paratiisiin ja viattomuuteen alunperin liittynyt puutarhan, rakkauden ja kauneuden kuvasto – kiistatta myös yläluokkaisuuden ja vaurauden kuvasto – muuttui vuosisadanvaihdetta kohden yhteiskunnallisen ja uskonnollisen debatin symboliksi; käsittelemään pahetta ja viattomuuden kuolemaa, ihmisen luomia ahtauksia ja kontrollia, jumalanpelkoa, kritiikkiä, mätänemistä, oopiumia, jumalankuolemaa.

”Gloire du long désir, Idées
Tout en moi s’exaltait de voir
La famille des iridées
surgir à nouveau devoir”

”Pitkän halun loisto, aatteet,
kaikki minussa riemuitsi,
kun kukkien suku
uuden velvoitteen kohtasi.”

Stephane Mallarmé: Prose (pour des Esseintes)

Pioni symboloi kauneutta, kunniaa ja rakkautta. Pionin majesteettinen olemus ja hurmaava tuoksu on kantanut sitä ihmisten käytössä vuosisatojen ajan.
Kreikkalaisen mytologian mukaan pioni sai nimensä Paeonilta, joka oli jumalten lääkäri. Paeon suututti opettajansa Asclepiuksen, koska löysi vastoin opettajansa opetusta parannuskeinon pionin juurista.
Zeus pelasti Paeonin Asclepiuksen kynsistä muuttamalla hänet pioniksi.
”Kuin lilja ohdakkeiden keskellä on minun armaani”, laulaa raamatun Laulujen laulu, 2:2. Lilja symboloi puhtautta ja runsautta, mutta samalla myös surua ja kuolemaa. Lilja on ollut kreikan mytologiassa Zeuksen vaimon Heran kukka. Tarinan mukaan lilja muodostui Heran läikkyneestä rintamaidosta. Kreikassa morsiamet käyttävät yhä kukkakruunua, joka on tehty liljoista ja vehnästä, edustaen puhtautta ja yltäkylläisyyttä.
𝕿𝖍𝖊 𝖒𝖔𝖉𝖊𝖘𝖙 𝕽𝖔𝖘𝖊 𝖕𝖚𝖙𝖘 𝖋𝖔𝖗𝖙𝖍 𝖆 𝖙𝖍𝖔𝖗𝖓, 𝕿𝖍𝖊 𝖍𝖚𝖒𝖇𝖑𝖊 𝖘𝖍𝖊𝖊𝖕 𝖆 𝖙𝖍𝖗𝖊𝖆𝖙’𝖓𝖎𝖓𝖌 𝖍𝖔𝖗𝖓: 𝖂𝖍𝖎𝖑𝖊 𝖙𝖍𝖊 𝕷𝖎𝖑𝖞 𝖜𝖍𝖎𝖙𝖊 𝖘𝖍𝖆𝖑𝖑 𝖎𝖓 𝖑𝖔𝖛𝖊 𝖉𝖊𝖑𝖎𝖌𝖍𝖙, 𝕹𝖔𝖗 𝖆 𝖙𝖍𝖔𝖗𝖓 𝖓𝖔𝖗 𝖆 𝖙𝖍𝖗𝖊𝖆𝖙 𝖘𝖙𝖆𝖎𝖓 𝖍𝖊𝖗 𝖇𝖊𝖆𝖚𝖙𝖞 𝖇𝖗𝖎𝖌𝖍𝖙.
Jacob Marrel: Kukkia maljakossa
Ruotsalainen lääkäri ja luonnontutkija Carl von Linné (1707-1778) lukeutui aikansa keskeisimpiin kasvitieteilijöihin. Linnén kasvikirjat julkaistiin kuvittamattomina: kuvitus olisi nostanut kirjojen hintoja, eivätkä ne siten olisi olleet kaikkien saavutettavissa. Linnén teoksen Systema Naturae (1763) esittelemä binominen nimistö on kuitenkin rakenteeltaan visuaalisesti merkityksellinen. Perusajatuksena on kasvien jakaminen 14 ryhmään heteiden ja emien lukumäärän mukaan.
Magnolia -puut ovat lähtöisin Aasian ja Amerikan mantereilta. Magnolia on maailman vanhimpia kukkakasveja; niitä on ollut maapallolla jo yli sata miljoonaa vuotta sitten. Nykyiset magnoliat ovat niiden kasvien jälkeläisiä, jotka selvisivät jääkausista ja muista luonnonmullistuksista. Muinaisille kiinalaisille magnolia on ollut lähes pyhä puu. Sen kukat ovat edustaneet puhtautta ja valaistumista. Eurooppaan puu on tuotu 1700-luvun lopulla. Ensimmäiset magnolialajikkeet jalosti 1800-luvun alun Ranskassa Napoleonin armeijan upseeri, joka hylkäsi sotimisen ja paneutui kasvien jalostukseen. Keväisin puun paljaisiin oksiin puhkeavat herkän kauniit sulotuoksuiset kukat. Puu saa lehdet vasta kukinnan jälkeen. Kukkien kielellä magnolia on uskollisuuden symboli, joka lupaa ”Rakastan ja tulen aina rakastamaan vain sinua”.
Pala pieni pala paratiisista on mahdollista hankkia myös mukaan omaan kotiin, vaikka se kukoistaakin sun sisällä silleen oikeesti.
Kaisaniemen puistossa oli vehreä joutsenlampi vuoteen 1929, jolloin sen korvasi nykyinen arkkitehtoninen ja jykevä betoniallas. Sinebrychoffin taidemuseon Linné – pieni pala paratiisia näyttelyyn on kirjoitettu täydentävä kirja, jossa muun muassa näyttelyn kuraattori ja projektinvetäjä Claudia de Brün avaa kokonaisuutta ihanassa esseessään Maalauksia paratiisista.
Kovin vehreä on ajankuva 1800 -luvun lopulta, näkymä Sinebrychoffin puistoonkin ennen näitä järkevämpiä aikoja. Ester Helenius: Aihe Sinebrychoffin puistosta (1929).

Sinebrychoffin taidemuseon Pieni pala paratiisia on lumoava kasvitieteellinen, kohottava, kaunis, koskettava ja taivaallinen kokonaisuus, josta huokuu puhdas rakkaus. Se on värikäs, lähes tuoksuva kokemus keskellä helmikuun 2022 maailmanhistoriallista edistyksen ja sivistyksen aikakautta ja vuodenajattomuuteen liukuvia Helsingin katuja, ruttobasillista ja ennustamatonta nykyhetkeä, jossa ajatukset kasvimaista, kukista ja puutarhoista, rakkaudesta, liljoista, ruusuista ja pioneista tuntuvat yllättävän mielekkäiltä. Vaikka ylimistön kukkaisten taustalta voi löytää paheita, kolonalisaatiota, ahdistavia uskontoon liittyviä tunteita ja kasvitieteen luokitteluissakin nähdä alun nykyiseen vieraantumiseen kasvien ja luonnon lääkitsevästä ja ravitsevasta symbioosista ihmisen kanssa, niissä hehkuu silti lumoutuminen ja luonnon ihmeellinen kauneus, rakkaus kukkiin ja kasveihin, parhain hoivan ja hyvän tahtomisen inhimillinen tunne. Ehkä siinä on jotain tärkeää, mitä kannattaisi kuulla ja mihin tarttua.

Nouse, kalleimpani, kauneimpani,
tule kanssani ulos!
11Talvi on mennyt, sade on laannut,
se on kaikonnut pois.
12Kukat nousevat maasta,
laulun aika on tullut,
joka puolella huhuavat metsäkyyhkyt.

Totuus. Suomen virallinen kulttuuritaidejulkaisu.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s