High Tea

Aristoteelinen totuus

Roskamummo, kerää roskia likaisessa ruttuisessa hapsuhuivissa

se on mummon homma.

Pasta maistuu viemärivedeltä joka New Yorkin yössä ’92 kuljettaa mutaatioille rottia ja jätteitä. Puhelin kädessä hohtaa outona, meillä on edessä kuolema. Sen lisänä on minttusuklaavanukas, teräksinen ja likaisten hampaiden maulla vuorattu jälkiruokaunelma. Viimeisenä ateriassa on iso omena, Granny Smith, vihreä, lähtömaa Australia. Siinä maistuu tiskirätti ja se rasva tiedätsä italianpadasta seuraavana päivänä.

Selkä on luonnostaan kumarassa ja roskat ruttuisina makaavat maassa. Ei voi rakastaa kuin kerran sä sanot ja loppu on pilkkaa ja ivalaulua, muovia, mannerlaattojen kokoisia roskakierteitä avomerellä. Haisevia muureja kaupunkien ympärillä, joita kaivinkoneet mylläävät, talousjätettä, ja seassa näkyy lokkeja lentämässä ja likaisia lapsia, itsekseen tuleen syttyvä roskakirkko ja jotain rikkinäisiä jääkaappeja. Loppu on jotain sellaista mitä en halua ja sua se huvittaa tai on ihan sama.

Roskamummo tekee lisää havaintoja. Katso, tuolla menee homeinen lauta talosta lammen rannalla, joku sellaiseenkin haluaa tarttua, ikään kuin se olis joku valtamerilaiva, joku mikä vois turvaan kuljetella, viedä pois näiden löyhkäävien jätteiden keskeltä koska ei täällä ollut yhtään mitään hauskaa, oikeesti, vaan irvokasta.

Jos ajattelit että se oli vaan muovia ja se oli totta, olit sisältä tyhjä tai sitten vaan ihan vitun tyhmä.

Että sellanen homma.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s