Sua ei ole missään mutta olet kaikkialla
Monta huolestunutta naista näkyy kuvassa ja kaikkiin suuntiin he katsovat toisiinsa runoilija
Oranssit tyylivaatteet ja otsakiharat
Piirrettynä luonnokseen vahaliiduilla
Kuin epookki 20 -luvulta.
Animaatio, pysähtynyt kuva tai kuvastin kun ajattelin kaikkea mitä sanoit illalla tai joku sanoi niin
Hajosi kuin viuhka niin moniin osiin moniin viuhkoihin
tietääkö joku täällä jostain jotain
Kaikki ne kiinalaiset kamarit ja huoneet, liukuovet, tatamit, mitä niissä tapahtuu?
verenpunaiset, siis härän veriset, juoneet verhojen hulmun tuulessa silloin kun tapahtuu jotain saatanallista ja pahaa, kuten oopiumia, huoria 1800 -luvun lopussa. Ilotyttöjä, indigonsinistä, koska homoseksuaali Verlaine ampuu käteen sinua Kaarlo Sarkia, jos katsot haudan takaa olet joka puolella
Tanssin yksin koska suutelet toista tyttöä, sanoit, niin sen on oltava vai verenmustassa virrassa pulpahtelevat pintaan valkoiset lumpeet kuin sairaalloiset houreesi ja venuksen haavainen olemus tuossa runossa pahalta haiseva kylpy
Punaisia lyhtyjä likaojan löyhkässä romanttista olisi nähdä sumusta pulppuamassa turmellusta ja paheita
”Mustassa hirsipuussa, ihana kädetön, tanssivat vaeltavat ritarit, luurangot, joiden usko on hengetön” Rimbaud kirjoitti, ja niin korppi räyhää lumisekopäille, jotka leuoissaan narskuttavat lihanpalaa, kirjavissa varjoissa hyöriville kankeille ritareille, jotka kolisten kantavat pahvihaarniskaa
Ei ees hullu, en sitä tarkoita
”Älä muuta minua”, sanoi Kaarlo Sarkia, ”anna mun hiusteni olla” ja punoi niistä köyden jolla ei ollut tarkoitus paeta tornista ja estää siten valtavaa pudotusta ja katsoin surullisin silmin virtaan, pieni mehiläisen ruumis virtasi siinä johonkin valkoiseen limaan ehkä sylkiklimppiin tai räkään kiinnittyneenä. Irrotin, otteeni lipesi, annoin hänen mennä ja autuas ilme sinertävillä kasvoilla pinnan alle painuvilla, läpikuultavat hiukset pyörteilivät vielä pinnalla kuin hämähäkin verkko tai puun paljaat oksat uinuvina, sinun nimi oli ensilumi, tyttösi sun, salamat iskivät hermoradoissasi, se oli jokapäiväinen leipäsi, ja siunasin sen, ota, se on ruumiini. Otti, veti nenäänsä kuin vanki, kädettömänä hirtetty, varas, narkkari, ja katso, muratit ryöppyivät yli muurien kaikkialla, sairaalloinen hiljaisuus siellä ylhäällä ja niin vihreää ja rehevää juuret syvällä kosteissa ruumiissa, valkoinen hortensia kuumotti kuin kuu pensaassa, hyvästi Kaarlo Sarkia, tiedän että kuolit myös mun puolesta, hyvästi, mun aikani ei ole vielä.
”Vaan keskelle kaameaa tanssia loikkaa
rujo luuranko taivaankannen punasta.
Kun pillastunut hevonen se ponnahtaa
ja yrittää irtautua lieasta;
(Kuu valaisi virtaa, muratin lomassa Apollo hymyili, Python (kreik. mädäntynyt) on kuollut, kuu ihonsa valaisi, kalkkikivi, enkeli)
”…Se puristaa reisiluunsa säröille
Ja sen huuto on pelkkää naurua.
Kun ilveilijä hypähtää esille,
tanssii luuranko luulaulua.
Mustassa hirsipuussa, ihana kädetön
tanssivat vaeltavat ritarit,
laihat paholaisen ritarit,
luurangot, joiden usko on hengetön”,
Näin puhui Arthur Rimbaud hirtettyjen tanssiaisissa. Kaarlo Sarkia is dead, ja hän on kaikkialla.
”Älä tavoittele mainetta ja kunniaa; niistä menee perna”. – Nietszche, Näin puhui Zarathustra
Kaarlo Sarkia (1902-1945) oli suomalainen runoilija. Hän sairasti tuberkuloosia.
totuus 