Murha mäellä

”Truth is incontrovertible, ignorance can deride it, panic may resent it, malice may destroy it, but there it is.” Winston Churchill

Kaarlo Stauffer: Maalauksia mäellä. Forum Box, 10.12.2021-9.1.2022

Jan Ijäs: Belgrade Forest Incident …and what happened to Mr.K. Mediabox, 10.12.2021-9.1.2022

Teksti: Heini Heikkilä

Jan Ijäksen Belgrade Forest Incident …and what happened to Mr.K on lakoninen, armottoman raaka, journalistisen tunteeton raportti Saudijournalisti Jamal Khashoggin murhasta. Avioliittosuunnitelmat, morsiamen valkoinen asu sateisessa metsässä, metsämaiseman vihreys ja Dogma -henkisesti heiluva kamera syvälle polkuja ja metsää pitkin, turkoosin kirkas uima-altaan vesi ja porealtaan lintuperspektiivistä nähty pyöreä muoto vaihtuvat lihan paloitteluun ja jättimäiseen polttouuniin maan sisällä, samalla kun tarina jatkuu rauhoittavan tyynenä kertoen hapolla ruumiin hävittämisen yksityiskohdista, viemäreistä löytyneestä acidista ja verestä ja suurten grillijuhlien järjestämisestä polttamisen hajun peittämiseksi. Yläluokkaisen ja valtaa käyttävän moitteettomuuden ja täydellisen arkisen, kaduilla ja metsissä vallitsevan leppoisen rauhan alle kätkeytyy sisälmykset kääntävä totuus.

Journalisti Herra K.n murha tapahtui 2018. Uutisesta erityisen järkyttävän teki se, että kaikki vaikutti tapahtuneen Saudi-Arabian kruununprinssin käskystä. Dokumentti ei keskity syihin eikä seurauksiin, vaan raportoi yksinkertaisesti mitä tapahtui. Tuomion murhasta salassa pidetyssä oikeudenkäynnissä sai 5 henkilöä. Ja arki jatkui taas normaalina.

Leppoisaa, normaalia arkea kuvaavat myös Kaarlo Staufferin ”Maalauksia mäeltä” näyttelyn teokset. Niissä tuhannesti nähdyt ja kaikille tutut perhealbumeiden ilmeet, asetelmat, intiimiys ja suora katse kameraan tuovat luonnollisen kokoiset valokuvien hahmot Staufferin kotimäelle, entisen Nastolan Villähteelle. Asetelmat henkivät turvallista, sivistynyttä ydinperheen tunnelmaa ja sosioekonomisen aseman vakautta; tyynten ilmeiden lomassa vietetään joulua, suuria joulu- ja syntymäpäiväjuhlia, kokoonnutaan yhteen, halataan lasta sohvalla, suuret kirjahyllyt ja tummanvihreät samettisohvat, huonekalut ja tilat viestivät mukavasta ja turvatusta kulttuuritaustasta.

Mutta Staufferin tapa käsitellä valokuvaa tuo kuviin ulottovuuksien kaleidoskoopin. Valokuva itsessään on luonteeltaan todellisuudelta ja ajankululta varastettu hetki, historian ja jonkun ohi menemään tarkoitetun vangitseminen, sen luonne on teljetä hetkiä, paljastaa ja siksi kerrostaa aikaa päällekkäin – Staufferin teoksiin myös taiteen historian kerrokset kertautuvat väkivaltaisen tai pahaenteisen värimassoja, tekstuureja ja väriopin sääntöjä pilkkaavan intohimon, loimotuksen ja riemun tavoin. Auringonlaskun taivas loimottaa mäeltä alas puutarhaan katsovassa teoksessa niin verenpunaisen tummana, että sitä on erikseen pysähdyttävä ällistelemään. Miten se on edes mahdollinen? Sohvien kankaat, vaatteiden kuosit, nurmikenttä täyttyvät hillittömistä väripilkuista ja tekstuureista. Jossain työssä tummansininen, lähes musta yötaivas on maalattu puiden oksien lomaan niin, että valkoista jää näkymään, ei siis rajaan asti. Staufferin teokset ovat viivan ja muodon kuoleman ytimessä, ja enemmän kuin tapa käsitellä ilmitodellisuutta ja herttaisia perhekuvia, ne vuodattavat perheen, mutta myös laajemminkin taiteen historian, taiteilijuuden ja bourgeois -elämäntavan suhteen tunteiden ja totuuden verivanoja ja pulppuvia mustia virtoja kankaalle, esiin.

”Täällä ei ole mitään nähtävää!”, tuntuu mummon syntymäpäiväkukkien äärelle kokoontuneen naisen vakava ilme kertovan. ”Tämä on aivan hyvä!”, ilmaisee syntymäpäivillä mehua juova, poissaolevan pysähtynein katsein kuvaan ikuistunut tyttö. Myös suru huokuu teoksista vahvana. Suru kadotutetusta ja menneestä, lapsuuden hetkistä, jotka eivät palaa. Historiasta, joka on tässä, mutta ei kuitenkaan ole. Kuolleesta valosta.

Jotkut teokset muistuttavat infrapunakuvia. Niissä kirkkaus on riippuvainen kohteen lämpötilasta. Hyperspekraalikuvan jokainen kuvapiste sisältää kullekin materiaalille ominaisen spektrin. Näin ollen kuvassa näkyvät kohteet voidaan tunnistaa myös niiden kemiallisen rakenteen perusteella, myös samanlämpöiset kohteet. Infrapunasäteily on sähkömagneettista säteilyä, jonka aallonpituus on suurempi kuin näkyvän valon, mutta pienempi kuin mikroaaltojen. Lämpösäteily on suurimmaksi osaksi infrapunasäteilyä, joskin tarpeeksi korkeissa lämpötiloissa kappaleet säteilevät myös näkyvää valoa. Kaikki kappaleet säteilevät infrapuna-alueella sitä voimakkaammin, mitä lämpimämpiä ne ovat.

Valo kulkee aikaan sidotulla nopeudella (metriä, sekunnissa). Fysiikassa perussuure aika (lat. tempus, tunnus t) määritellään tapahtumien välisenä etäisyytenä aika-avaruuden neljännellä akselilla. Einsteinin erityisen suhteellisuusteorian mukaan aikaa ei voi esittää muuten kuin aika-avaruuden osana; tapahtumien välinen etäisyys riippuu tapahtumia tarkkailevien havainnoitsijoiden suhteellisesta nopeudesta tapahtumaan nähden. Maailmankaikkeuden ajankulua puolestaan ilmentää sen syntyhetken aiheuttaman kosmisen taustasäteilyn keskimääräisen lämpötilan tai aallopituuden muutos, joka ei riipu minkään havainnoijan liike- ja gravitaatiotilasta.

Jos kosminen taustasäteily on olemassa ja näkyy meille, vaikka on yli kymmenen miljardia vuotta vanhaa, miten tulee suhtautua muistoihin ja historiaan, tai siihen mikä on elävää ja olemassa tai tapahtuu nyt? Aistihavannoin välittyvään todellisuuteen, siihen miltä asiat meistä tuntuvat?

Ajan hampaan puraisuja ja ruostetta Forum Boxin nerokkaassa ripustuksessa.
Symbolismin kuvataiteellinen vastine kirjalliselle symbolismille oli lähtöisin Paul Gauguinilta, jonka mukaan vaistonvaraisesti koettu idea tai elämys tuli voida esittää taiteellisin vastinein. Viiva ja väri eivät enää perustuneet luonnonhavaintoon, vaan niillä vihjattiin ensisijaisesti omiin mielikuviin ja mielentiloihin. Gauguinin seuraajat kehittivät symbolistisen taiteen teoriaa ja ilmaisutapoja edelleen.

Ensimmäistä maailmansotaa edeltänyt ajattelun ja subjektin muutos, kolonialismin, teollistumisen ja tieteen aiheuttamat järistykset näkyvät kuvataiteen historiassa murtumana ja täydellisenä silloin totuttujen muotojen kuolemana, sekä sen aiheuttaman vastaliikkeen tukahduttavana ja konkreettisenakin tuhona (esimerkiksi Bauhausin sulkeminen). Syntetismi, ekspressionismi ja fauvismi, neoimpressionistinen pointillismi, Kandinskyn väriopit, poptaiteen tahraviiva- ja silkkipainoiloittelut kasvokuvien ja värien kanssa, kreikkalaisesta mytologiasta nousevat väkevät härät, viittaukset muinaisten luolamaalausten kerroksellisiin kuviin, jokaisen ihmisen, suomalaisen puna-valkoisenkin verestä pinttyneen raskas historia leimuavat ja ryöpyttävät katsojan verkkokalvoihin ja ihon alle koko ihmisenä olemisen ja subjektin rakentumisen historian Kaarlo Staufferin töissä.

Kokemus on niin runsas, että se vie iloiseen virtaan mukanaan kuin lapsen, kaikki, kaikki on juuri näin!

Leikin loppu; kaksi todellisuutta.
Status quo on latinankielinen sanonta, joka tarkoittaa kirjaimellisesti ”tila jossa”. Kuvaannollisesti se tarkoittaa asioiden vallitsevaa tilaa, jossa totuttuja toimintatapoja ei tarvitse muuttaa; vastakohtana suurille, radikaaleille muutoksille. Vallankäytössä status quo merkitsee tilaa, jossa alkuperäinen tila tai asema pysyy muuttumattomana painostuksesta huolimatta.
Sanonta tulee diplomaattisesta lauseesta status quo ante (bellim), joka tarkoittaa ”tila jossa ennen (sotaa)”.

Kaarlo Staufferin kahdeksas yksityisnäyttely ”Maalauksia mäeltä” kokoaa yhteen vuosina 2018 – 2021 maalattuja teoksia, jotka sijoittuvat Staufferin kotimäelle entisen Nastolan Villähteelle.

Kaarlo Stauffer (s. 1988 Nastola) asuu ja työskentelee Helsingissä. Hän valmistui Kuvataideakatemiasta kuvataiteen maisteriksi vuonna 2014 ja on sittemmin pitänyt yksityisnäyttelyitä Helsingissä ja Turussa sekä osallistunut ryhmänäyttelyihin sekä kotimaassa että kansainvälisesti. Vuonna 2020 Stauffer kuratoi Nastolan kesänäyttelyn. Hänen teoksiaan on julkisissa kokoelmissa, kuten Stockholms läns landsting, Heinon säätiön kokoelma, Turun taidemuseon kokoelma ja Kansallisgalleria.

Mediataiteilija ja elokuvaohjaaja Jan Ijäs (s. 1975) on opiskellut Aalto-yliopiston Taideteollisen korkeakoulun elokuvataiteen laitoksella dokumentaarisen elokuvan
ohjausta. Hänen tuotantonsa sijoittuu avantgarde-elokuvan, kokeellisen mediataiteen ja dokumenttielokuvan rajamaastoon. Ijäksen elokuvia on esitetty yli kahdellasadalla kotimaisella ja kansainvälisellä elokuvafestivaalilla sekä installoituina kokonaisuuksina museoissa ja gallerioissa. Hänen elokuvansa ovat saaneet useita kansainvälisiä
palkintoja. Kotimaassa Ijäksen elokuvista muun muassa SWEET MOV(I)E on palkittu Risto Jarva -palkinnolla vuonna 2011 ja siirtolaisuutta käsittelevä teos Médusan lautta voitti Lissabonissa 2018 IndieLisboa-elokuvafestivaaleilla Amnesty International-palkinnon.

Lue lisää näyttelystä ja taiteilijoista https://forumbox.fi

Totuus. Suomen virallinen kulttuuritaidejulkaisu.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s