Nykytaiteen kohtia 2021: Nousevat uuden ajan piirteet esiin kuin juovat hiekkaan, elämä, uusi kukoistus, meri,

Taidejulkaisu Totuus valitsi kiinnostavia taide-ilmiöitä ja kokemuksia vuodelta 2021.

Vuotta 2021 leimasi internetissä, Suomen Helsingissä, Espoossa ja koko maailmassa monin tavoin murroksellinen tai disruption värittämä tilanne. Kesään asti lähes kaikki museot ja taidenäyttelyt olivat suljettuina; gallerioihin otettiin korkeintaan 5 ihmistä sisään kerralla. Tapahtumia ei luonnollisestikaan ollut. Helsingin juhlaviikot peruttiin. Rönsyilevän muratin tai puskan tavoin nykytaide kuitenkin pulppusi monimuotoisena, dialogisena, mikrobien, homeiden ja aika-avaruuden kaareutumien tavoin hoivaavana ja ratkaisuja tai joustamiskykyä ja selviytymistä pulppuavana lähteenä olosuhteiden lävitse.

Rakenteiden ja muotojen muutos ja muutostarve näkyy paitsi koko planeetalla, myös uomiin asettumisesta kieltäytyvässä taiteen tavasta olla; uusien yhdistysten ja yhdistymisten syntyminä, levittäytymisenä tottujen normien ulkopuolelle, raja-aitojen muuttumisina, aitojen vahvistumisina, tihenevinä taistoina olemassaolosta, levollisuuden ja yhteyden pohdintoina, digitaalisen ja orgaanisen yhdentyminä, egon, muotokuvan ja minän kysymyksinä ja muutoksina. Toisaalta kerrostumisten, sattumien ja variaatioiden kaartuva ajallinen spiraali ohjaa kaikkea eksistenssiä ja laajemminkin kosmologian termein koko maailmankaikkeutta.

Toivo, hyväksyntä, vilpittömyys, uteliaisuus, ilo, kaaos ja rakkaus puhuttelivat erityisesti teoksissa, kokonaisuuksissa ja näyttelyissä, joita tähän on valikoitu. Pandemia, valtarakenteiden ja raja-aitojen kysymykset, monimuotoisuus, ilmasto, luonto ja kukoistus näkyivät vahvasti taiteessa kuluneena vuonna.

Kohti uusia keväitä, yhteyttä!

Taitelijoiden saari

Taitelijoiden saari. Konstnärens Ö. Artists’ Island. Harakan saari, Harakan taiteilijatalo 10.8.-26.9.2021

Viaton ja kaikentäyttävä kesäisen raikas merituuli ja meren tuoksu sulkee syliinsä sileäksi auringossa, vedessä ja tuulessa hioutuneen taiteelle suojaisan Harakan saaren, jonka kallioissa ihmeelliset värijuovat kimaltavat ja valuvat kuin vesivärijuovat mereen. Taiteilijoiden talo (1929) on museoitu, Oiva Kallion suunnittelema historiallinen esimerkki 20-luvun klassismista rakennustekniikan ja detaljien puolesta. Se on alunperin puolustusvoimien kemiallisena koelaitoksena toiminut rakennus, jonka tumma, selkeä arkkitehtuuri ja alkuperäinen kalustus irrottavat ajasta ja paikasta heti sisään astuessa. Valo tulvii sisään suurista ruutu-ikkunoista ja kauniista kierreportaikosta rakennuksen sydämessä.

Myös saaren luonto ja taide ovat yhtä. Näyttelyssä on taidetta rantaan huuhtoutuneesta lasista, muovista ja munankuorista, kivistä ja ruusukvartseista, sammaleeksi muuttunutta villalankaa, simpukoita, muodonmuutoksia ja meren olentoja, ruokasalissa ateriointimaalauksia ja punaisten sateenvarjojen sademetsä, ja saaren punaiset saaristotuvat, ruusunmarjat ja silkkipaitapyykki pilkkuina siellä täällä, kallion silkinpehmeys ja loppukesän hellä lämpö paljaassa jalkapohjassa, meren ja kasvien raikas ja villi tuoksu, hiljaisuus, rauha. Rauha on ollut näyttelyä koostaessa tavoitekin. ”Taiteilijoiden saareen ei ole tuotu mitään ylimääräistä, se ei ole spektaakkeli eikä se julista mitään. Näyttely on ehdotus toisenlaisesta tekemisen tavasta kansainvälisten taidetapahtumien rinnalle: paikallisen, työskentely-ympäristöönsä ja yhteisöönsä sitoutuneen taiteilijaryhmän sukupolvi- ja genrerajat ylittävästä yhteistyöstä. Näyttelyä ei ole haluttu rakentaa, vaan se on nostettu esiin siitä, mitä on jo olemassa,” näyttelyn tekstissä kerrotaan. Taiteilijoiden saari oli 31 taiteilijan ryhmänäyttely, joka levittäytyi Harakan saaren historiallisiin rakennuksiin ja vanhoihin tunnelmallisiin kasematteihin.

https://suomenmusiikkiblogi.wordpress.com/2021/08/17/unenomainen-ihana-taiteilijoiden-saari-on-pieni-paratiisi-ulapalla-ja-vain-on/

*

*

Amos Rex & Helsingin juhlaviikot: Blick, Between us

Raija Malka & Kaija Saariaho: Blick 12.5.-22.8.2021. Amos Rex. Näyttely on osa Helsingin Juhlaviikkojen toimintaa. Karoliina Hellberg, Tero Kuitunen, Raimo Saarinen: Between us 12.5.-5.9.2021. Amos Rex

Karo Hellberg
Raimo Saarinen

”Miksi meillä ihmisillä on aivot, tietoisuus ja sielu? Entä jos kaikki todella onkin vain musiikkia, joka saadessaan vapaasti kuulua ja kuultuna lävistää koko avaruuden ja luomakunnan, haluaa kukoistusta ja hyvää, ja ”la vie é un profume d’emotions”, se on ihmisen osa. Ja ennen kaikkea: olemmeko sellaisen suuren muutoksen äärellä jälleen, kuten Kandinskyn aikalaiset, ja herkistymässä tuolle äänelle?

Ison pääsalin ja näyttelyn viimeisen tilan väliin jää Warten, eli odotus. Se on kuin rautatieaseman odotushalli, jossa istutaan kiireettömästi portailla, vain odottamassa, kun kaikki on jo selvää ja valmista. ”Raija Malka on aiemminkin käsitellyt töissään Samuel Beckettin Huomenna hän tulee -näytelmää. Malka kokee, että elämä on jatkuvaa odottamista – odotus on eräänlainen perustila”, näyttelytekstissä lukee. …Huomista odotellessa.”

https://suomenmusiikkiblogi.wordpress.com/2021/07/29/elama-lavistaa-kaiken-kuin-musiikki-tiloissa-ajassa-ja-tuolla-puolen-

*

*

Monitoimitila O.

””Käpyplektra”, Sini Silverin ääni sanoo. ”Kuka siellä.” Runo jatkuu mehevillä, elämän sykkeestä tiheillä, taitavilla sananluonneilla, tiputtaen itsensä alati banaalin arkiseen, liukuen todellisen, havaittavan, yhteyden ja laitteen välillä, kohtaamisen, kivun, eroottisen ja elämän huokailuna ja huohotuksena, jossa sähkölaitteen pulssit, verisuonet, hermosolut, oksat, juuret, siemenet ja aika sykkivät yhteisessä, atonaalisessa kuorossa. ”Rakas.”

Laite on raivostuttava. Sen sisällä on kaikki: rakkaus, ymmärtämisen, merkkien ja kielten turhauttava rajallisuus ja armo – niitä ei ole tarkoituskaan hallita. Silti se on vain kone. Sitä ei voi viedä kotiin, eikä halata, eikä elämä / kaikkeus sen sisällä tule ulos. Ymmärrän syvästi puskassa räyhäävää kimalaista, joka tuntuu haluavan imeä koko pensaikon sisälleen ja viedä sen mukanansa. 

Viestinnän, kielen ja ajattelun syvin luonne on olla puutteellista ja rajoittunutta. Tietoisuus on kuin tuo 11 merkin aukko, johon sattumalta jotain ilmestyy. 

Ihmisen osa on 11 merkkiä, Sykekieli sanoo. Ja se on hyvä.

.

.

.

Mutta ethän katkaise virtaa.”

https://suomenmusiikkiblogi.wordpress.com/2021/07/16/koho-numminen-silveri-sykekieli-pieni-on-sinun-osasi-ihminen/

*

*

Kuvan kevät

*

*

Sami Havia: While

Sami Havia: While. Galleria Halmetoja 28.5.-20.6.2021

”Töiden kompleksista ja raastavaa suhdetta ”todellisuuspakoa”, leikkiä, luovaa hurmosta, värien ja tarinoiden lumousta, omaa taiteilijaidentiteettiä, ahtaita rooleja ja normeja, taidetta ja taiteen merkityksiä kohtaan toisintaa myös tekniikoiden ja kuvaamisen tapojen valinta. Töiden absurdi ja surrealistinen limittyy kubismin ja ekspressionismin tunnelmiin värimaailmaa myöten, ja niissä hallittu, rajattu ja säntillinen kohtaa sävähdyttävästi pop-kulttuurin ja jopa romanttisen symbolismin vivahteita. Taitava kerroksellisuus on onnistunut hilaamaan mukaan myös oudolla tapaa koko lapsuuden – oranssia aitaa katsoessa alkaa etusormea jomottaa kuten ketä tahansa, joka on lapsena yrittänyt värittää värityskirjaa siten ”ettei mene yli” eikä jää valkoista. Ehkä esillä onkin autofiktio ja elämäntarina?”

https://suomenmusiikkiblogi.wordpress.com/2021/05/27/silla-aikaa-kun-taiteilija-on-jossain-ihme-puskassa-lojumassa-sami-havian-while-pohtii-moraalia-ja-taiteen-merkitysta/

*

*

Forum Box: Companions

Forum Box: Companions. 20.8.-12.9.2021. Helsinki, Finland

”The sound of fountain mixes with something ambient, bird singing and a peaceful and calming voice behind a curtain. A trailer. A van. A sheet hanging in the wall like a shelter or a dress. A bike with enormous yellow letters forming the word HOME. Vivid. Flourishing. Mobile. Civilized. Persistent. Determined. Fresh.

These are the first imperssions of Forum Box’s Companions, a haven for healing, recovery, connection and security, a thriving, powerful and cleansing exhibition curated by London based artists Minna Haukka and Kristin Luke. The exhibition brings to Finland a piece of the famous London Feminist Library – a couple of dozen artists from different fields and nationalities meet in an exhibition combining activism and visual arts, exploring the theme of partnership and calling for new forms of coexistence in order to flourish and survive. The whole creation with its viruses and plants is represented, and the space is psychologically very safe, soothing and cathartic. ”Today you are not alone,” it seems to say. ”There’s a solution”.”

https://suomenmusiikkiblogi.wordpress.com/2021/09/01/companions-is-a-safe-healing-space-and-a-call-for-new-codes-of-survival-and-forms-of-togetherness/

*

*

Laura Wesamaa: Au Hazard Pegaso

Laura Wesamaa: au hazard Pegaso. 13.8.-26.9.2021. HAM Galleria.

”Lämmin kesäheinän tuoksu ja tyhjän taulun eleganssi hulmahtaa vastaan Laura Wasamaan au hasard Pegaso -näyttelyyn astuessa. Ollaan hevosen lempeän hirnahtelun, syömisen ja hikisinä kiiltelevien lihasten äärellä. Voima, kauneus ja runollisuus, herkkyys ja äkillisesti huiskahtavat häntäjouhet. Kukkaniitty, ehkä Roomassa tai sen esikaupungissa Tivolissa, punaiset unikot villintyneessä kukassa junaraiteiden lomassa.

Silmiinpistävä minimalismi ja pastellisävyjen haaleus lyö maalauksissa olevien kuvien yli. Ne ovat kuin alttarimaalauksia tyhjyyteen, kynnys maailmaan joka ei ole tässä, kutsu irti.”

https://suomenmusiikkiblogi.wordpress.com/2021/09/12/runoratsu-faabeli-ja-arki-pyha-laura-wesamaan-au-hasard-pegasossa/

*

*

EGS: Constantly Dreaming of Concrete

EGS: Constantly Dreaming of Concrete. Forum Box, 24.6.-18.7.2021.

”…A young woman commenting the effect somehow chrystallizes it all: ”Maybe the society is just a fiction: we are all alone.”

It is a perfect starting point for EGS latest study of breaking the boundaries, reaching out for multisensorial and non-verbal, challenging to ask questions one would never ask, because one wouldn’t even think there could be a question. Changing possibilities and reality, in short – and dreaming of concrete.

And this time EGS does it with overwhelming passion. There is critics – yet no condemnation, but humanity and love. It’s like the artist’s personal vocabulary of art and concepts had exploded to an asthonising bloom and after years and years of hard work and dedication the paradise I’m about to walk trough, is like a garden of concrete that bioarted itself into new forms and suggestions of forms that are beyond words to describe. You can even smell and hear the concreteness under your feet and around you.

The exhibition leaves one full of warm and thrilled sensation of being totally united with surroundings, with the unknown, nature – the boundary is not between two individuals or one anymore, there just isn’t one, it’s a zero state. I truly am alone, the society is fiction, but I’m definitely not alone. 

There is nothing to be afraid of. That is, for sure, at least something concrete already.”

https://suomenmusiikkiblogi.wordpress.com/2021/06/29/theres-no-boundaries-in-love-constantly-dreaming-of-concrete-by-egs-is-an-amazing-ode-to-life-diversity-and-beauty/

*

*

Teemu Mäenpää: KITT ja muita maalauksia

*

*

5. Elina Ruohonen: Futuurissa

Elina Ruohonen: Futuurissa. Galleria Bronda 3.2.-28.2.2021

”Futuurissa vuorovaikutus onkin se, joka on muuttunut eniten. Teosten levollisuus ja voima on pysäyttävää. Ne luovat myönteistä profetiaa, jonka suhteen käyttäytyminen voisi muuttua jo nyt ja tavallaan myös välähdyksen siitä, mitä kaikkea tämänhetkisessä on pielessä ihmisen suhteessa luontoon ja toisiinsa – siinä, mitä pidetään luonnonlain tavoin järjestyksenä, jota ei vaan voi itse muuttaa.

”Ollaan siirrytty aikaan, jossa vallitsee erilainen järjestys”, esittelyteksti kertoo. ”Ruohosen maalausten raapimiset, kaikki kerrostumat, maalien pois pyyhkimiset ja sedimentit viittaavat menneeseen, kuin hauraat rihmastot muistissamme. Samanaikaisesti uudessa tulevassa ajassa eri lajien selvityjät ovat aloittaneet vuorovaikutuksen ja käyvät dialogia. Ihminen ei ole ottanut eläintä käyttöönsä kaikkivaltiaan tavoin, vaan olioiden, ihmisten ja ei-inhimillisen uudelleenjärjestäytyminen on luonnollinen seuraus nopeutetusta evoluutiosta.” 

Teokset on maalattu läpinäkyvän materiaalin takapinnalle, jolloin maalausjärjestys on käänteinen: työ täytyykin aloittaa viimeistelykerroksesta ja edetä kohti pohjakerrosta. Peilipintaisen teoksen ylösalaisuus kutsuu syvemmälle monin tavoin.

https://suomenmusiikkiblogi.wordpress.com/2021/02/21/elina-ruohosen-futuurissa-uuden-tulevan-ajan-uusi-jarjestys/

*

*

Helsinki Bienniaali

“Oman pienuutensa ja jonkinlaista etiäistä kohdussa olemisesta äänimaailman suhteen voi kokea Dafna Maimonin teoksessa Indigestible (2021). Se toimii yhtenä Helsinki Biennaalin kaapeleista, joka sitoo katsojan ympäröivään luontoon, palauttaa organismiksi jumalallisista egon ja itsen hurmostiloista, muistuttaa tietoisuuden naurettavasta rajallisuudesta, kutsuu nöyryyteen kuoleman, pimeyden, luonnon valtavien voimien, hienojen ja makrobiologisten systeemien ja rakennelmien äärellä – ja iloitsee ja nauttii kaiken tuon kauneudesta. Tavallaan se lopuksi myös ulostaa sinut ulos.

Ps. Laitan tähän loppuun vaan kuvia niille, jotka eivät vaan kestä kauhua genrenä. Voikaa hyvin.”

https://suomenmusiikkiblogi.wordpress.com/2021/06/12/koralliriuttapaivakirjat-5-kuumottava-luola-koralliriuttakateus-ja-satuparatiisin-vangitseva-kauneus/

*

*

Taiteilijayhdistys Yö: Yö Galleria ja Yö Fest

””Näyttely käsittelee sellaisia yhteiskuntamme valtavirtaan ja sen liepeille sijoittuvia alakulttuureja ja yhteisöjä, joiden tavoitteet ja käytösmallit luovat pohjan täysin uuden yhteiskunnan synnylle”, tekstissä luvataan. Eli pieniä, mustia muotokieleltään liikennemerkeistä ja ohjeista karanneita lapsihahmoja kiipeilemässä pitkin galleriaa ja kaatuneiden monoliittien ja pylväiden päällä. Inhimillisiä konehahmoja, jotka ovat kuin leluja tärkeyden alleviivaamiseksi. Sortumia monessa kontrollin ja vallan rakenteessa. Kreikkalaisen patsaan kauneutta sädehtivä mallinuken yläosa, jonka kädet on verhottu turkiksiin siten, että eläin syökin kädet ja enää sormet näkyvät ammottavista kidoista. Leikkiä, kaaosta, toivon riemua ja viherrystä ”apokalyptisellä kentällä”.

Yö ry on vinssattu pystyyn hartiavoimin. Yhteisöllisyys, solidaarisuus ja jaettu halu uudistaa taiteen toimintaympäristöjä ovat sen ydinarvoja ja tarve tällaiselle on ilmeisesti kova – yhdistykseen on liittynyt jo yli sata taiteilijaa ja suunta on jyrkästi ylöspäin.”https://suomenmusiikkiblogi.wordpress.com/2021/02/14/suomen-nopeiten-kasvava-uusi-taiteilijayhdistys-yo-avasi-gallerian-helsinkiin-mutta-se-on-vasta-jaavuoren-huippu/

*

*

Vapaa taidekoulu: Vapaa’21

*

*

Melina Paakkonen: Elämän kevät.

Melina Paakkonen: Elämän kevät 2.-25.4.2021. Galleria Halmetoja

”Melina Paakkosen teoksessa Leikki (2021) renessanssitaitelija Botticellin Birth of Venus -maalauksesta tutun Venus -patsaan pää onkin kierähtänyt kukkaruukkuun kissojen leikkisässä nuotiopiirissä, missä tarjolla on syntymäpäiväkakkua ja grillattua sammakkoa. Venus oli roomalaisten Afrodite, kauneuden ja rakkauden jumalatar, kasvillisuuden, viinitarhojen ja puutarhojen suojelija. Renessanssi (ital. rinascimento, syntyä uudelleen) ihannoi puolestaan antiikkia, sen arvoja ja kauneuskäsityksiä. Keskiaika päättyi ja vaihtui silloin uuteen aikaan, jonka teemana oli enemmänkin ”memento vivere” (muista eläväsi).

Nimikkoteos Elämän kevät (2021) kuvaakin uudenlaisen renessanssin sellaisena kun se taiteilijalle on näyttäytynyt. Horisontissa pulppuava suihkulähde kutsuu katsojan astumaan villiintyneeseen puutarhaan, tai metsään jossa palmut, päärynäpuut ja suopursut rehottavat ja notkuvat hedelmää. Haukkamainen lintu, luuranko, tiikeri ja musta läähättävä koira ovat kerääntyneet valkoisella liinalla peitetyn pienen pyöreän pöydän ääreen, ja tarjolla näyttäisi olevan kuin pala raakaa lihaa, ehkä sydän. Tiikeri ja koira pelaavat shakkia, mutta koiran valkoiset nappulat ovat jotenkin levinneet pöpelikköön. Tiikeri kuitenkin suhtautuu tilanteeseen tyynesti, kärsivällisenä tai jopa aika neutraalisti, ikään kuin uudessa keväässä pelaamiset olisivat menettäneet merkityksensä ja olisi koittanut uusi vilpittömyyden ja ihan toisenlaisen kilvoittelun aika. Teos on saanut ympärilleen upean, keskiaikaisen raamin, joka on samalla kuin avoin oviaukko tai portti toiseen maailmaan.”

https://suomenmusiikkiblogi.wordpress.com/2021/04/05/anna-meille-tana-paivana-meidan-jokapaivainen-leipamme-melina-paakkosen-elaman-kevaassa-pelit-on-pelattu-loppuun/

*

*

Sini Pelkki: Meaningful meanings

Sini Pelkki: Meaningful meanings. 3.-26.9.2021. Valokuvagalleria Hippolyte

*

*

Emma Espoon modernin taiteen museo

Eeva-Leena Eklund 🙂 28.10.2020 – 22.08.2021, Kosketus, Kondrad Mäki

*

*

Helsinki School: New Perspectives to Photography

Taidehalli: New Perspectives to Photography – Helsinki School 25 years. | Uusia näkökulmia valokuvaan – Helsinki School 25 vuotta. 11.9. – 31.10.2021

”New Perspectives to Photography – Helsinki School 25 years is representing 30 photographers and the history of Helsinki School community, which is a learning process, attitude and international phenomena that started forming early 90’s, at times of recession that had violated the whole country. Helsinki School program sought from the beginning to initiate and advance new career opportunities that were virtually nonexistent at the time for graduating MA photography students. In many ways the world is in similar state right now, and there might be lot to learn from how Helsinki School has grown to a present landmark of a new approach, where dialogue and the synergetic attitude is not only with each other, but with the whole nature – and time has essentially different role. It might be the beginnings to how photography will look in the twenty-first century. “This look will challenge how the photographic process has previously been perceived as well as help redefine how it will be taught in the future.”, one of the formers of Helsinki School, professor Timothy Personssays.

https://suomenmusiikkiblogi.wordpress.com/2021/09/17/helsinki-school-is-harnessing-and-harvesting-synergy-that-the-future-needs/

*

*

Hannu Väisänen: Schillmarkin uni

Ateneum, Fokus-sali: Hannu Väisänen ja Schillmark-variaatiot 18.5.–8.8.2021

Hannu Väisänen: Schillmarkin uni. Galerie Forsblom, 14.5.-6.6.2021

”Alkuperäinen työ alkaa yhä selvemmin olla kuin dna, resepti, idea, muoto tai syvemmin ohje, josta luodaan suureksi osaksi sattuman ja tiedostamattoman kautta toinen kuvapinta ja uusi merkitys. Ja niin toimii myös ihmisen historia, tai taiteen. Itsensä kopioiminenkin on kuin korillinen mansikoita – mahdoton on tehdä kahta täysin samanlaista. Mikä on silloin yksilöllisyyden, persoonan asema luomakunnassa? Yksittäisen taiteilijan taiteen historian ketjussa? Tai ihmisen ylipäänsä?

No, harmonia. Kudoksellisuus. Rakkaus.”

https://suomenmusiikkiblogi.wordpress.com/2021/06/06/hannu-vaisanen-schillmarkin-unessa-variaatioiden-hyrra-pyorii-leikkisasti-uuden-vallankumouksen-ja-disruption-kynnyksella/

*

*

Janne Räisänen: Kaikenkarvaiset ystäväni

Janne Räisänen: Kaikenkarvaiset ystäväni. Helsinki Contemporary 3.9.2021-26.9.2021

”Teoksissa on jotain alkukantaista. Kalliomaalausten värisävyjä ja muotoja, maailman hahmottamisen ja porttien tuonpuoleiseen historian kaikua. Naishahmoja, lempeitä suuria kasvoja, syntymää, pikku susia, muurahaisia. Pareja, kahden vaiheen mutta myös version syntymää aiheesta. Heijastuksia. Kaksi kuvaa. Kaksi.

Heijastukset, päät, ääriviivat piirtävät luonnonmaiseman, ihmishahmoista hahmottuu ulos historia ja maailma, jotain myyttiä kerrotaan, mutta se luonnostuu aina uudelleen.

Kuin luonnokset revityn kirjasen keskeneräinen vesiliukoinen alati syntyy uudelleen

Luolamiesten hahmot karkeat värikkäät vahaliitujen”

parallelism

par·al·lel·ism | \ ˈper-ə-ˌle-ˌli-zəm , -lə-ˌli-, ˈpa-rə- \

Definition of parallelism

1: the quality or state of being parallel the parallelism of architectural figures
2: RESEMBLANCECORRESPONDENCEparallelism between obesity and hypertension— H. M. Marvin
3: repeated syntactical similarities introduced for rhetorical effectbiblical poetry relies largely on parallelism of lines— E. P. Sanders
4: a theory that mind and matter accompany one another but are not causally related
5: the independent development of similar traits or features (as of body structure or behavior) in different species or lineages that have common ancestry and that typically occupy similar environments or ecological niches PARALLEL EVOLUTION

Heijastumat, uudet versiot, uudet näkökulmat, kaiken karvaisuuden kukoistus ja olenta nousevat Räisäsen teoksista ilolla ja tyyneydellä. Hyvän ja pahan vastakkainasettelu katoaa ja luomisella ja olemisella on perustavaa laatua erilainen olemus. Kun teoksen syntymä on sama kuin luonnollinen maailma, ei sillä ole persoonallisuutta, se on sekä luova että luotu luonto.”

https://suomenmusiikkiblogi.wordpress.com/2021/09/08/ympari-mennaan-yhteen-tullaan-kaikenkarvaisten-ystavien-alati-kaikkiin-suuntiin-purotuva-luonnostuva-maailma/

*

*

Ville Andersson: Desert Music

Helsinki Contemporary: Desert Music. Ville Andersson. 5-28.2.2021

”60 -luvun amerikkalainen minimalismi, jonka jatkumona teokset voi myös lukea, on tavallaan oma pyrkimyksensä kurottaa puhtaaseen muotoon ja hiljaisuuteen. Se on historian kirjoituksessa aikansa vastareaktio tunteelliselle ilmaisulle, kuten abstrakti ekspressionismi ja väreistä ja kuvista vuolas pop-taide. Oleellista sille on lähes tunnistamaton ja persoonaton selkeys. Itseilmaisun ja omien merkkien sijaan teoksen ominaisuudet löytyvät ympäristöstä.

Lähestymistapa tuo myös formalismin ja venäläisen 1900 -luvun alun avantgarden tilaan. Clive Bellin (Art, 1914) mukaan ”esteettinen kokemus” poikkeaa tunteena muista tunteista ja tuon tunteen saa ainoastaan aikaan taiteen merkittävä muoto. Bell määritti ”merkittävän muodon” viivojen ja värien suhteina, jotka representaation ja tunteen itsensä sijaan määräävät taiteellisen sisällön. Anderssonin intuitiivinen, formalistinen lähestymistapa osaltaan myös ikään kuin hiljentää ja riisuu teokset.”

https://suomenmusiikkiblogi.wordpress.com/2021/02/09/desert-music-tyhjyydessa-ja-hiljaisuudessa-soi-kaikkeus/

*

*

BioArt Society: Biotaiteen seura

eg BioFutures workshop, Atmospheric Encounters, Tuotuo screening, Down to Earth -workshop, BioArt Society, SOLU Space

”In the BioFuture Bee / flourishing scenario climate change is cancelled and mankind has stopped anthropocentric approach and use of nature as a resource. The BioFuture Bee -project is both inviting to it and also representing the new multispecies dance idea, where communicational gaps are transformed and melted to a dance between languages we use, nerve system, senses and actual dance, that bees do.

The workshop was hosted locally by artists Christina Stadlbauer and Noora Sandgren and led remotely by Tina Auer and Tim Boykett of Austrian Time’s Up organisation. The workshop contributed to Pixelache Helsinki 2021 Festival #Burn____ as a festival partnership production.

The future is inevitable, enormous and unfathomable. That’s at least what we are trained to believe. While many aspects are indeed so, many more are not. The future is full of things that we know and understand, many more can be understood once we have them in our hands. Experiential Futures, a term coined by Stuart Candy, is an emerging field of artistic endeavor, where the future scenario is made into an immersive environment, a situation, an embodied experience, breaking issues in a possible future down to the everyday.

Time’s Up uses physical narratives, a form of installation art, to make future scenarios experiential and explorable. The form encourages, even demands, inquisitive behavior from its audience, a new way of knowing, supporting discussions between visitors. It utilises the multiplicity of perspectives to remind the audience that a future scenario is by no means a given, but a possibility, one of many possible futures. Experiential Futures and by extension embodiments of them, welcome and incite active futuring by everyone. Read more: bioartsociety.fi

https://suomenmusiikkiblogi.wordpress.com/2021/06/10/the-biofuture-bee-invites-you-to-feel-the-multispecies-dance-of-future/

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s