elossa = True
while elossa
tapahtuma =
Bitti
Kirjain
Yksikkö
Elin
Kutomakone
Koho, Numminen & Silveri: Sykekieli. Monitoimitila O., pe-su 3.7.-25.7.2021
Kilinää. Tippuvia ja pyörteen tavoin kiihtyviä kolinoita. Jännittyviä robottijousia jotka heltiävät ja jäävät väpättämään äänekkäästi. Liikkeelle panevia voimia. Konemainen, kova ja lempeä ääni:
”Näin käden.”
Musta möhkäle seisoo keskellä laajojen, suorakaiteen muotoisten ikkunoiden kehystämää taloyhtiön monitoimitilaa. 90-lukua henkivä lattiavahainen muovilattia, yksinkertainen pöytä ja musta digilaitteisto.
”Digisaatana.”
Kolmen päällekkäin asetellun minidiscsoittimen näytöissä suffle ja sattuma luovat pyörteestään ja (aika)koneen uumenista elävän ihmisen luomaa runoa ja modulaarisyntikoiten ääntä. Elävä ihminen on runossa yhtä hengittävän pieninä palasina kuin bitti binäärijärjestelmässä.
”Silmä.”
Sattuma valikoi runon muodoksi alle 11 merkkisen tankarunon, ja koneeksi roskiin menossa olleet minidiscsoittimet. 11 on merkkien määrä, joka näyttöön mahtuu. Sykekielen äänten kudelma on sekin jo vanhentuneesta teknologiasta ja yhteistyössä, vuoropuheluna syntynyt; modulaarisyntetisaattoreista, joissa kaikki piuhat ja kaapelit ovat näkyvillä. Ilman ihmisen kättä, kaapeleiden kytkentää käsin ja yhdistelyä niistä ei vaan kuulu mitään.
”Itävä selli.”
Puhuuko laite itsestään, vai meistä kaikista?
Orgaanisen ja koneen, merkin ja merkityksen, tai kahden ihmisen yhdistyminen sykkii gallerian lattialla täysin vaatimattomana ja väittämättä mitään, mutta ladattuna energialla, joka vastaa metsäpalojen aiheuttamissa pilvissä syntyvää ukkosmyrskyä. Itse asiassa tilassa on oikeastikin heti avajaisissa sähkövika, eikä teosta saada heti päälle.
Disruptio, koneinto, Laika-koira, atonaalisuus, avantgarde. Ulkopuolella kurtturuusussa pörisee valtavan vihainen kimalainen ja pölyttää raivokkaasti, taivas on täysin pilvetön, pysähtynyt, mykkä ja säteilee pahaenteisen polttavaa kuumuutta. ”Siemensade.” Kadulle oli kuulema satanut jalavan siemeniä suunnittelupäivänä.
Minidisc on pienen cd:n ja tietokoneen levykkeen näköinen tallennusväline, joka yritti tehdä tuloa vuosituhannen vaihteessa. Siihen mahtui CD:tä enemmän materiaalia, pystyi nauhoittamaan mikrofonilla, kopioimaan levyjä, ja nauhoittelemaan kirjastossa LP -levyjä joita ei saa lainata kotiin. Soitin on koskettava ja söpö jäänne vilpittömyyden, innostuksen ja löytämisen ajalta, jossa on mukana paitsi hifistelyn ja tyylin tunnelmaa, myös nykyisellään pientä kiusallisuutta, sitä samaa joka on tuttua 60 -luvun kömpelöistä science fiction ja avaruusanimaatioista, tunkkaisista väreistä ja äänistä, yksinäisyydestä, tuntemattomaan liittyvästä uteliaisuudesta ja pelosta.
”Dystopiaovi”.
https://chartartfair.com
Modulaarisyntikoiden piipitykset ja kilinät ovat puhtaita, mutta aikojen takaa tuttuja ääniä, kuin toiselle, tuntemattomalle elämänmuodolle lähetetty viesti, tai sille alueelle, mitä emme tunne itsessämme, emmekä ympärillämme – tiedostamattomalle, olosuhteille, joita emme aisti, muutoksille ilmankosteudessa, lämpötilassa, elekrtomagneettisille vaihteluille, solumuistissa, neuronien sykkeessä, sähköpulsseissa, kasvien, eläinten ja homeiden viestinnässä, verkostoissa, joita ihmiset räpelöivät melko sattumanvaraisesti ja havaintoon ja matematiikkaan nojaten. Lopputuloksena on faktaa, jonka kaikenkattavuudessa roikutaan yhtä vimmaisesti kuin ne tasan 11 merkkiä, jotka minidisc -soittimen luukusta mahtuvat ulos. ”Kanankoipia.”
”Joukkosydän.”
Ilman sähköä, pulssia, sykettä masiinasta ei kuulu mitään, se on kuollut.
”Käpyplektra”, Sini Silverin ääni sanoo. ”Kuka siellä.” Runo jatkuu mehevillä, elämän sykkeestä tiheillä, taitavilla sananluonneilla, tiputtaen itsensä alati banaalin arkiseen, liukuen todellisen, havaittavan, yhteyden ja laitteen välillä, kohtaamisen, kivun, eroottisen ja elämän huokailuna ja huohotuksena, jossa sähkölaitteen pulssit, verisuonet, hermosolut, oksat, juuret, siemenet ja aika sykkivät yhteisessä, atonaalisessa kuorossa. ”Rakas.”
Laite on raivostuttava. Sen sisällä on kaikki: rakkaus, ymmärtämisen, merkkien ja kielten turhauttava rajallisuus ja armo – niitä ei ole tarkoituskaan hallita. Silti se on vain kone. Sitä ei voi viedä kotiin, eikä halata, eikä elämä / kaikkeus sen sisällä tule ulos. Ymmärrän syvästi puskassa räyhäävää kimalaista, joka tuntuu haluavan imeä koko pensaikon sisälleen ja viedä sen mukanansa.
Viestinnän, kielen ja ajattelun syvin luonne on olla puutteellista ja rajoittunutta. Tietoisuus on kuin tuo 11 merkin aukko, johon sattumalta jotain ilmestyy.
Ihmisen osa on 11 merkkiä, Sykekieli sanoo. Ja se on hyvä.
.
.
.
Mutta ethän katkaise virtaa.
Sykekieli on roihuvuorelaisen Koho / Numminen / Silveri -kokoonpanon ensimmäinen yhteinen näyttely. Tätä ennen he ovat kiertäneet yhdessä konsertoimassa eri puolilla Suomea. Konserttien lisäksi ryhmän jäsenet ovat työskennelleet yhdessä ääni-installaatioiden (Koho/Numminen) ja liikettä, ääntä ja runoutta yhdistävien teosten (Koho/Silveri) parissa vuodesta 2015.
J. Koho työskentelee laaja-alaisesti (esiintymisiä, esityksiä, installaatioita, kuuntelua, radioteoksia, sävellyksiä, äänisuunnittelua, äänitteitä) äänen parissa. Kohon työskentelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus.
Ilpo Numminen on sähkömusiikin käsityöläisperinteitä kunnioittava syntetisaattoriartisti. Hän myös järjestää opetustuokioita ja tutustuttaa ihmisiä modulaarisiin syntetisaattoreihin.
Sini Silveri on kirjoittaja ja esiintyjä. Hän on tehnyt runovihkoja, kasetteja ja esittänyt tekstejään laajasti. Poesia julkaisi hänen teoksensa Titaanidisko vuonna 2020.
Monitoimitila O. on uusi taiteilijavetoinen nykytaiteen tila Herttoniemenrannassa osoitteessa Kerttulinkuja 1. Tilan ohjelma koostuu näyttelyistä, esityksistä ja tapahtumista.
Tilan toiminnasta vastaa yhdeksästä taiteilijasta koostuva työryhmä: Pipsu Isola, Tomi Lauri, Arttu Partinen, Sini Pelkki, Kati Ruohomäki, Taneli Rautiainen, Hermanni Saarinen, Masi Tiitta ja Jenni Toikka. Lue lisää http://monitoimitila.fi/
Totuus. Suomen virallinen kulttuuritaidejulkaisu.
totuus 
1 Comment