“I am not a good enough writer to convey the intense emotion I felt over my newfound self-respect. It was a rehabilitation, if not a new life. This imaginary baptism, the immersion in purity, the elevation of my being above the filth in which I’d been mired and, overnight, this sense of responsibility, made me into a different man. The convict’s complexes that make him hear his chains and suspect he’s being watched even after he’s freed, everything I’d seen, gone through, suffered, everything that was making me tarnished, rotten and dangerous, passively obedient on the surface but terribly dangerous in rebellion, all that had disappeared as if by a miracle.”
Henri Charrière, Papillon
Henri Charrieren Vanki nimeltä Papillon (1969) on yksi kaikkien aikojen huikeimpia bestsellereitä: se on ilmestynyt kymmenillä eri kielillä, sen pohjalta on tehty menestyselokuva, se on käsite ja legenda. Kirjassa Montmarten rikollispiireissä toiminut Papillon saa syyttömänä tuomion sutenöörin murhasta ja viettää kolmetoista pitkää vuotta Devil’s Islandin (Pirunsaaren) helvetissä, Ranskan Guayanan rangaistussiirtolassa. Pirunsaarta pidettiin paikkana, josta oli mahdoton paeta, eikä kukaan ollutkaan paennut.
Ennen Papillonia.
Papillon on myös ranskaa ja tarkoittaa perhosta. Perhonen taas on ”le signe d’une profonde métamorphose”, evoluution, jopa uudestisyntymisen symboli. Se juontaa juurensa myös antiikin Kreikkaan ja Apuleioksen tarinaan Kultainen aasi. Myyttisessä ja moniin eläinsulhassatuihin vaikuttaneessa Psykhen ja Eroksen tarinassa perhonen symboloi Psykhen muutosta ihmisestä jumalaksi. Tarina Psykhestä on prinsessasatu, jossa tuuli kuljettaa Psykhen ensin vuoren huipulta palatsiin, missä jumal-puoliso ja rakastettu Eros tapaa häntä ehdottomasti pimeydessä, koska ei voi tulla tunnistetuksi – muiden prinsessojen uskotellessa, että Psykhen rakastaja onkin käärme, joka täytyy valaista ja tappaa. Psykhe varautuu valaisimella ja puukolla, mutta lampun sytyttäminen saa Eroksen pakenemaan, jolloin Psykhe tippuu takaisin maan pinnalle. Alkaa täynnä käänteitä ja vaikeuksia oleva etsintä ja manalaan päättyvä helvetti sydän särkyneenä. Lopuksi kuitenkin totuus voittaa, ja rakastavaiset saavat toisensa.
Keskiajan uskonnollisessa kirjoituksessa tarina muuttui symboloimaan mielenvikaisuutta ja maallisen rakkauden aiheuttamaa turmelusta ja tuhoa.
Ehkä ihan näin rankkaa ei ole ollut Pekka Nisun eroaminen Pimeys -yhtyeestä ja soololevyn Papillon tekeminen. Ainakin mainio arvio toisensa jälkeen hehkuttaa albumin kepeyttä, myönteisyyttä, reippautta ja elämäniloa. Nisu itse kertoo hajoamisen herättäneen ristiriitaisia tunteita, pettymystä, mutta myös vapauden tunnetta. Albumin avaava Soihtu on vilpitön, muutoksesta onnellinen itsetutkiskelu, tunnustus ja jäähyväiset entiselle tavalle olla minä ja elää.
”Mä oon tuhlannu tarpeeks aikaa/ mä oon laiminlyöny mun ruumiin en oo antanu sen levätä ja oon ollu tunkemassa siihen vähän väliä kaikenlaist myrkkyy/ en oo pitäny mun rakkaimmistani huolta enkä oo pitäny itseni puolii vaan menny virran mukana niin kuin kaikki muutkin/ Nyt mä on hereillä sielu parka älä pelkää mä en mee sinne enää” Pekka Nisu, Soihtu
Pysähtyminen, pirunsaarella olo, taivaan palatsista tippuminen on saanut aikaan syvän, pysyvän muutoksen. Biisissä on varmuutta, energiaa, puhtautta, valoa ja onnea, joka saa kyyneleen silmään jo ennen upeaa, korkeuksiin kohoavaa kertosäettä. Sitä kuunnellessa voikin jo etukäteen itkeä sitä hetkeä, kun yleisömeri hoilaa yhdessä näitä sanoja lämpimässä kesäillassa, ihan kohta eikö niin, taivas kaartuu kirkkaan sinisenä korkealla ja ollaan turvassa ja selvitty tästä
”Hei! Tee se / tee se / tee se taas / laita soihtus palamaan / näin nää kulttuurit murretaan / ja miten kahleet katkeaa” Pekka Nisu, Soihtu
Kirjassa murhaan syytön Papillon pakenee – jääden kiinni ja joutuen eristykseen aina uudestaan. Pakoa yritetään milloin kookossäkeillä, milloin spitaalisilta saadulla veneellä. Kirja on täynnä väkivaltaisia käänteitä, jännitystä ja meininkiä. Papillon pitää eräässä vaiheessa myös erotiikkaravintolaa, ja jonkinlaista henkilökohtaista King’s Kakadua tuntuu olevan koko elämä. Viimeinen pakomatka vie Venezuelaan, jossa Papillon joutuu taas vankeuteen, mutta Venezuelan valtio armahtaa kolmetoista vuotta istuneen pakkotyöläisen ja myöntää Papillonille maan kansalaisuuden. Seikkailujensa lopussa Papillon unohtaa kostonhalunsa ja myöntää, että yhteiskunnan on suojeltava itseään hänen kaltaisiltaan, mutta korostaa silti, että sama yhteiskunta ei voi harjoittaa koston politiikkaa jäseniään kohtaan, vaan rikolliset on parannettava ja palautettava takaisin yhteiskuntaan. Kirja päättyy, kun Papillon kävelee ulos vankilan portista kohti Caracasissa odottavaa vapautta.
modernin taiteen välisessä siirtymäkaudessa. Hän oli yhteydessä Les Nabisiin, sitten
symboliikkaliikkeeseen ja uusklassismiin.
Denisin teoriat myötävaikuttivat kubismin, fauvismin ja abstraktin taiteen perustuksiin.
Ensimmäisen maailmansodan jälkeen hän perusti Ateliers d’Art Sacrén (Pyhän taiteen työpajoja), koristi kirkkojen sisätiloja ja työskenteli uskonnollisen taiteen elvyttämiseksi.
Hän korosti taiteen elvyttävää, myönteistä, iloa, kauneutta ja mielihyvää tuovaa tehtävää.
Kuvassa The Story of Psyche, Panel 2: “Zephyr Transporting Psyche to the Island of Delight,” 1907, oil on canvas, Ivan Morozov Collection, State Hermitage Museum. St. Petersburg, Russia
The Story of Psyche, Panel 3: “Psyche Discovers that Her Mysterious Lover is Eros,” 1907, oil on canvas, Ivan Morozov Collection, State Hermitage Museum. St. Petersburg, Russia
Ja arviot osuvat kyllä oikeaan Papillonista tihkuvan ilon ja vapautuneen energian suhteen. Kohta siellä on laulu pitkän matkan kulkemisesta, sitä tunnetta, kun perillä oloon viittaavat, joutsenia suojelevat pallot sähköjohdoissa, esimerkiksi Helsinkiin vitostietä ajaessa, alkavat vihdoin näkyä. Matkan tylsyys ja rasittavuus unohtuu saman tien, ja sen paremmin, mitä haastavampi matka on tullut tehtyä, – osittain muiden autojen valoista sokaistuneena, alituisen kolarin vaarassa, milloin mitäkin. Dynamossa ollaankin onneksi onnellisesti siirrytty saamaan kaikki energia ja valo lamppuun pyöräilystä.
Välissä Vapaa maa iloitsee matkasta, palamisestakin, kivusta, kasvusta, vapaudesta. ”Mahtavaa olla olemassa!”, kirjoittaa artisti sosiaalisessa mediassa. Eheyttä, hyväksyntää ja iloa täydentää albumin jokainen onnistunut kappale.
”Uskallettiin jotain / eletään vain kerran / ottakaa irti / aivan kaikki / tää on meidän hetki beibi / hei älä pelkää / tummana sykkii avaruus / kipinät iskee / käsi kun käteen tarttuu” Pekka Nisu, Jonkun syksy, jonkun kevät
Kasvit puhuvat salaista kieltä, syvä meri hehkuu, luminanssi on vahvaa, uutta elämää syntyy. Levystä huokuva koko tähänastisen rockin ja kitaramusiikin historia, oma, persoonallinen ilmaisu, soittamisen ja laulamisen ilo ja niiden isoa uutta tulemista vahvasti ennakoiva hehku ei paljon alan genrekeskusteluja mieti. Eikä muutakaan mennyttä tai tulevaa mahdollista pahaa.
Unien, harhojen ja totuuden välinen pulmakin ratkeaa lopuksi uskomattoman kauniissa Sä oot siinä –biisissä.
Levyn viimeinen kappale sun pitää kuunnella itse.
”Hyvää pitää joskus odottaa” Pekka Nisu, Sä oot siinä
“The butterflies that had just hatched hurried into the light to find love as” Henri Charrière, Papillon
Totuus. ”Totuus on tuli, se ei pala, se polttaa”, sanoi Lauri Viita.
totuus 
1 Comment