”Olet jo perillä” – Gasellien Zen on viiltävä ajankuva ja niin sydämestä, että karvat nousee pystyyn

Aa-ha
Nyt kuulostaa hyvält
Kuivaa sun kyyneleet mutsi
Kaikki tulee menee hienosti
Faija oli vierivä kivi ja niin oon mäki

Ryhdikäs. Vastuuntuntoinen. Rehellinen. Rohkea. Ammattitaitoinen.

Gasellien Zen on lähes täydellinen kuva soundien, tekstien ja rakenteensa puolesta paitsi yhtyeen urasta, koko suomirap -skenen matkasta ja vielä laajemmin ”sukupolvi Y, näyttäytyy, mut ei osaa käyttäytyy” -teinijätetuskasta. Se on viiltävä analyysi ja ajankuva ja niin suorapuheinen ja rohkea, että itsensä kanssa vähemmän sinut oleva lyö epäilemättä välittömästi ironia- ja kyynisyysvaihteen silmään erottaakseen itsensä tällaisesta runkkailusta, somenselailusta, tyhjyyden tunteesta, itsensä loputtomasta soimaamisesta (kaikki mitä tekee tai on tekemättä on väärin) ja multipaskingista mahdollisimman etäälle.

Zen alkaa minuutin puheosuudella ja jatkuu todella ahdistaviin ja totuudellisiin kuviin ja tunnelmiin. Se on rosoinen ja epätasainen rakenteeltaan, biisien sisällä on heittäydytty niin, että koko kappale tuntuu vaihtuvan kesken kaiken, lukuisten alan eri laitoja edustavien vierailijoiden ja featien äänet sirpaloivat kuviota, tekstit ja kappaleet viittaavat historiaan pitkin alan ja uran eri vaiheita ja taas puhutaan jotakin, sitten kuvitellaan että ollaan jossain muualla, risteillään eskapismin, suorittamisen ja katatonisen masennuksen välimaastoissa – siis todella epätodennäköinen bile – ja hauskanpitokeikkalevy, ihan kauhea riski hittipotentiaalin kulmasta.

Se on kuitenkin, onneksi, haluttu ottaa.

Zen on puhdistava, rakastava lahja tekijöillensä, kuulijoillensa ja koko alalle (JA kova bile- ja hauskanpitokeikkalevy.) Siinä neljä ammattimuusikkoa on ottanut esiin osaamisestaan ne puolet, jotka ovat tuntuneet pelkiltä haasteilta – kepeys, jokapoikaisuus, tavallisuus ja kuitenkin syvällisyys, tiedostava raskaus ja maailmantuska – ja koostaneet ne yhdistämällä oivaltavan kokemuksen. Ote on ryhdikäs ja särmikäs, sellainen, josta kuuluu rutiinin tuoma itseluottamus ja ihan vain taito. Jo esimerkiksi Hätä-Miikan flow, vaikkapa Tilanne pääl -biisissä edustaa jotain ihan uutta selkärankaa ja ehkä siksi luonnollisen itsevarmaa tekstin tiputtelua. Gasellit kuulostavat nyt kautta linjan aikuisilta miehiltä, jotka ovat tehneet tilit selviksi itsensä kanssa, itsetutkiskelun, jossa valaistaan se inhottavinkin luola ja myönnetään se rehellisesti ääneen. Se on ihan hirveää, mutta jos siitä tulesta onnistuu läpi menemään, on – ööh – enemmän zen. Eikä sitä kukaan tee, jos ei ole ihan pakko.

Paras ”meditaatio” tunnetusti alkaa sanoilla ”olet jo perillä”.

”Tervetuloa
Asetu istumaan mukavasti, tai käy selinmakuulle semisupine -asentoon tai mihin tahansa asentoon, joka tällä hetkellä tuntuu mukavalta. Hengitä syvään sisään, ja sitten ulos. Keskity siihen miltä hengittäminen tuntuu…
Tänään meidän tehtävänä on saavuttaa mielenrauha.
Kuvittele että kävelet johonkin mukavaan, hiljaiseen paikkaan…
Katsele vähän ympärillesi, mitä siellä näkyy? Onko se mielenrauha siellä?

Häh?
Näkyykö sitä?
Mitä? Luulitko että sen vois oikeasti minuutissa saavuttaa?”

Levy alkaa minuutin pituisella, hellän lempeällä Antti Holman lausumalla Minuutti -kappaleella, joka toimii paitsi intertekstinä Holman oivaltaviin podcasteihin ja muihin töihin, räppilevyllä ollessaan linkkinä roolihahmoon Cheekinä Veljeni vartija -elokuvassa, myös eräänlaisena yliminänä tai päänsisäisenä äänenä, kun ihminen yrittää meditoida tai rauhoittua jonkun asian äärelle. Samalla Holma ”juontaa” levyn. Ensimmäisessä biisissä mainittuun paikkaan, josta mielenrauhaa mielenmaisemassa etsitään palataan myöhemmin usein uudestaan. Asetetaan levyn ongelma – tehtävänä on löytää mielenrauha.

No ja millaista se sitten on. Mielenrauha on jotain outoa, sellaista mitä ei ole tullut koettua ja kaikilla muilla se saatana näyttäisi olevan. Samalla se on jonkinlainen ulkopuolelta tuleva ihanne, joka ei tunnu omalta – ihan kuin THL:n suositus tai menestyvien influenssereiden neulonta- leivonta ja lifestyleblogien valoisa ja hyvinvoiva boho -tila. Pitäisi, pitäisi, mutta kun ei ole, yritetty on.

Ja miten voisikaan olla mielenrauhaa, kun kaikki ympärillä on pielessä ja mätää eikä ulospääsyä ole. Artistin ura näyttäytyy vaihtoehtona hulluudelle, mitä normielämän vääristymät työelämässä ja yhteiskunnassa ovat, mutta samalla taistellaan elintilasta alalla ja uralla siinä missä helsinkiläinen toimeentulosta ja ihan katosta päänpäällä, jollain hyvällä alueella tietysti. Mutta artistin ura se vasta hulluutta on, kuten esimerkiksi Disko kertoo.

Umpikujassa ollaan, eikä valoa näy tunnelin päässä eikä missään muuallakaan. Hektkinen palauttaa Antti Holman ääneen kertomaan, että miten, ja miltä siellä pään sisällä sitten kuulostaa. Tai ulkopuolella, teksti on myös upea runo, jossa kiteytyy ajallemme ominainen ohjeiden ja parantelujen, informaatiotulvan ja -ähkyn ja kehoon kohdistuvan säätelyn tarpeen tuntu täydellisesti. Ootteko oikeesti muuten käyneet pilateksessa? Miten tulee siinä röhnöteltyä kun nyt luet tätä? Entä ruutuaika tänään taas oot puhelimella? Paljonko syke on? Söitkö folaatteja tummanvihreät kasvikset sisältää folaatteja niiden puute alentaa vastustuskyk

Yöunethan siinä menee. Kilpailu on kovaa, maailma palaa, asiat jää hoitamatta, siirrytään seuraavaan, mitä-hä-täh. Hektisyyden, umpikujan, merkityksettömyyden ja stressin tunne sykkii Zenillä ihon alla puheen, tekstin ja rytmin avulla, ja syvenee sitten analyysiin ja itsetutkiskeluun, yhä syvemmälle itseen, eristäytymiseen ja yksinäisyyteen Ruuhkan, Maunulan muumion ja lohduttoman Kutsun myötä.

Yön ollessa synkimmillään, suden hetkellä Antti Holma kuitenkin lepattaa Helinä -keijun siivin paikalle ja armahtaa vihdoin meidät.

”Hengitä nyt ulos ja päästä ulos hengityksen mukana pois kaikki negatiivinen ajattelu ja pelot
Vähän niinku pojat on päästäny näissä biiseissä
Ehkä poikia helpotti kun he sai avautua tässä meille
Mutta oisko tähän väliin joku kiva kappale kun kylpyamme täyttyy jo kyynelistä tässä
Okei, noni tehääs nyt sillä tavalla että jos vielä olet mielikuvissasi siellä mukavassa paikassa, niin tule pois sieltä
Avaa silmät, kirjaimellisesti ja kuvainnoillisesti
Ja kun kuulet tämän äänen (Pim), on aika kääntää sivua
Pim
Noin se sivu käänty”

Noin.

Kun ”mukavasta” mielenrauha -paikasta on päästy ulos, avataan silmät ja nähdään maailma sellaisena kun se on. Voi todella ”kääntää sivua” äänimerkin kuultuaan ja simsalabim: uusi (se sama) todellisuus sisältää unelmia, itsetuntoa ja -tuntemusta, hyväksyntää ja rakkautta. Tulevaisuutta. Jatkumoa. Jotain mikä jää jälkipolville. Lasta, joka ei ole oikea lapsi vaan tää levy, koko ura ja koko skenen tähänastinen historia. Merkitystä.

Taikaahan se on. Mutta totta.