Helsinki Contemporary: Desert Music. Ville Andersson. 5-28.2.2021
Viivoja. Mustavalkoisia viivoja. Valkoista.
Ollaan amerikkalaisista elokuvista tutussa ei-tilassa, taivaassa. Kaikki on valkoista kaikkiin kuviteltavissa oleviin suuntiin äärettömään asti ja itse jumala ilmiintyy varmaankin kohta tutun näyttelijän hahmossa selventämään jatkon logiikkaa.
Tavallaan mielleyhtymä ei ole kovin kaukaa haettu tai sen mieleen johtuminen erikoista Ville Anderssonin Desert Music -yksityisnäyttelyssä; hiljentyminen ja hiljeneminen, meditatiivinen mielen täyttyminen tyhjyyden kautta on teosten perusta. Niissä ei ole ihmishahmoja eikä paljon mitään muutakaan – lisäksi tekniikat ovat niin monimuotoisia, että katsojan valtaa hetkellisesti epävarmuus, että onkohan tilassa kahden tai useamman eri taiteilijan töitä ja oliko näitä nyt tarkoitus katsella lainkaan, mihin tämä nyt liittyy.
Toteutustavan, koon, tekstuurien ja aiheiden variointi on kuitenkin Anderssonille tyypillistä dynamiikkaa ja rytmiä, joka jäsentää katsomiskokemusta. Epävarmuuden tunneväylä onkin vain osa kokonaisuuden aiheuttamaa hiljentymisen retriittiä, joka johtaa sanallisen ja rationaalisen, siis hallitun tilasta ulos. Kohti jotain tuntematonta ja itseä suurempaa?
Autiomaa ja valo ovat toistuvia aiheita valokuvista, digitaalisesti työstetyistä kuvista, piirustuksista ja vinyylitarralla toteutetuista teoksista koostuvassa näyttelyssä. ”Aavikko on ajaton ja paikaton. Abstrahoidut, biomorfiset muodot tuovat mieleen kallion, dyynit ja auringon säteet”, näyttelyteksti kertoo. Luonnon ylevyyden kuvaaminen ja ajatus ihmisen ja luonnon yhteydestä on ollut taiteilijalle tärkeää.
Ärsyttävää levottomuutta ja aluksi lievää ahdistusta aiheuttava väriräiskeen ja rajujen stimulanssien puute teoksissa toimii kuten meditaatio, päinvastoin.
Mieli tyyntyy. Sitten se alkaa itse täyttyä mielleyhtymistä, väreistä, tuoksuista, muistoista, katkelmista romaanien sivuilla, historiankirjoista, elokuvista…
siis soida.
Valkoinen, mustaan pisteeseen kiteytyvä graafinen teos onkin jättimäinen, tuulessa hulmuava silkkilakana, taivas, Matrix -elokuvan tyhjiö, lapsuuden tekstiilit ja keittiöpyyhkeet 80 -luvulla, koulun kirjoitusvihko, menneisyys, nykyisyys ja äidin soittama meditaatio -C-kasetti.
Valokuvan kraateri autiomaassa on ydinräjähdyksen jälkeinen rotko, suonsilmäke, lampi, ihohuokonen, Tshernobyl ja tieteiselokuvan lokaatio, musta jälki puolestaan näyttää joutsenelta, jonka niska on kaartunut, valtameren voimilta ja syvältä aaltoilulta tai tuoksuvalta miekkaliljalta.
60 -luvun amerikkalainen minimalismi, jonka jatkumona teokset voi myös lukea, on tavallaan oma pyrkimyksensä kurottaa puhtaaseen muotoon ja hiljaisuuteen. Se on historian kirjoituksessa aikansa vastareaktio tunteelliselle ilmaisulle, kuten abstrakti ekspressionismi ja väreistä ja kuvista vuolas pop-taide. Oleellista sille on lähes tunnistamaton ja persoonaton selkeys. Itseilmaisun ja omien merkkien sijaan teoksen ominaisuudet löytyvät ympäristöstä.
Lähestymistapa tuo myös formalismin ja venäläisen 1900 -luvun alun avantgarden tilaan. Clive Bellin (Art, 1914) mukaan ”esteettinen kokemus” poikkeaa tunteena muista tunteista ja tuon tunteen saa ainoastaan aikaan taiteen merkittävä muoto. Bell määritti ”merkittävän muodon” viivojen ja värien suhteina, jotka representaation ja tunteen itsensä sijaan määräävät taiteellisen sisällön. Anderssonin intuitiivinen, formalistinen lähestymistapa osaltaan myös ikään kuin hiljentää ja riisuu teokset.
Kontemplaation (lat. contemplatio, tarkasteleminen) käsite tarkoittaa syvällistä ajattelua ja pohtimista, jonkin tietoisuudessa ilmenevän kohteen pyyteetöntä tarkastelua. Kantin ja Schopenhauerin esteettisen vastaanoton teorioissa on pyytettömyyden käsite. Siinä kokemuksen on oltava intressitön ollakseen esteettistä ja kauneuden kokemuksen tulee myös erottua aistillisesta mielihyvästä. Tunteista riisuttua ja tyhjyyttä se tarkoittaa myös hiljaisuuteen ja hiljentymiseen pohjautuvassa meditaatiossa ja vaikka kristillisessä rukouksen ajatuksessa.
Meditoidessa voi liukua tarkastelun ja keskittymisen kautta mietiskelyyn, jossa tietoinen ja tiedostamaton tajunta tai intuitiivinen, ilman sanoja koettu täyttää ihmistä. Kontemplaatiota pidetään tilana, jossa lakataan ajattelemasta ja ollaan yhtä kohteen kanssa. Silloin on mahdollista kokea yhtä aikaa ”minä olen” -tunnetta ja syvää yhteyttä universumiin ja kaikkeen ympärillä olevaan.
Kaikkeuteen.
Kuten aavikolla, oikealla tai vertauskuvallisella, tyhjyydessä, luonnon äärellä voi käydä. Koska siellä ei ole ketään, siellä on väkevästi läsnä kaikki.
Ville Andersson (s. 1986) valmistui Kuvataideakatemiasta 2012 ja nimettiin vuoden nuoreksi taiteilijaksi 2015. Taiteilijan teoksia on esitelty ja kuuluu kokoelmiin laajalti Suomessa ja ulkomailla, muun muassa EMMA – Espoon modernin taiteen museossa, The National Art Centerissä Tokiossa, taidemuseoissa Saksassa, Tukholmassa ja Belgiassa.
Totuus. Suomen virallinen taidekulttuurijulkaisu.
totuus 