Kun aikasi koittaa, kaiken mukaasi saat – Egyptin loisto Amos Rexissä

Miksi ajatus tuntemattomasta ja kehollisen elämän lopusta on ihmiselle niin sietämätön?

Amos Rex: Egyptin loisto. 9.10.2020-21.3.2021

Ruumis makaa senttien päässä minusta lasivitriinin sisällä. Sen käärinliinat ovat tahriintuneet. Tajuan, etten ole koskaan ennen nähnyt ruumista. Kuvottaa. Olen kuvittelevinani, että mätä ja makea tuoksu leijuu ilmassa. Sisälmykset kääntyvät ympäri. Hengitän kalmaa sieraimiini tiedostamattani kuin vauhkoontunut eläin ja jokin aivojen matelijaosan alkukantainen käskee kehon kammota ja poistua. Tuijotan arkun pintaan maalattuja elottomia silmiä, jotka tuijottavat tyhjyyteen ja ovat tuijottaneet jo monta tuhatta vuotta.

Yöllä herään kesken unen ja ajattelen mätäneviä hampaita. Aamulla oma keho on olevinaan täynnä matoja ja käärmeitä, mätänen, silmät toljottaa tuonpuoleiseen. Herättyäni kuuntelen villapipo -folkia, se on turvallista. Olen jotenkin äärettömän hetkellinen ja verevä. Eletään, sanoi Ismo Alankokin. Vielä kun ehditään.

Tekee äkillisesti mieli voileipää, minkä päällä olisi tuoretta kurkkua. Sen tuoksu. Please. Kalma on yhä kasvoilla.

Amos Rexin Egyptin loisto -näyttely palaa tappavan ja vammauttavan viruksen riehuessa maan pinnalla luolastoissaan aikaan, jolloin museoissa vierailu oli kaukomatkailua korvaava tapa tutustua muihin kulttuureihin. Egypti on tuotu tänne Italiasta, ja Helsingin alla sijaitsee tällä hetkellä muinainen kuolemanlaakso täynnä ruumiita, jumalia ja akh -henkiä, konkreettisia jäänteitä raa’an orjuuden, äärilleen viedyn henkilönpalvonnan ja syvästi kuolemaan kietoutuneesta ajanjaksosta ihmislajin historiassa.

”Ensin vainaja pestiin soodaliuoksella ja ihokarvat poistettiin. Aivot poistettiin metallisella koukulla nenän kautta, joskus myös pääkalloon tehdyn reiän tai silmäkuopan kautta poraamalla. Sisäelimet poistettiin vasempaan kylkeen tehdyn viillon kautta. Ruumis käsiteltiin natronsuolalla, vatsaontelo täytettiin pellavaliinoilla ja säilöntäaineena toimivalla hartsilla. Lopuksi ruumis käärittiin pitkiin pellavakääreisiin.

Tiedot palsamoinnista on peräisin kreikkalaisilta. Herodotos kuvaili tapahtuia näin ”Ensiksi he poistavat rautaisella koukulla nenän kautta vainajan aivot. Tällä tavalla poistetaan vain osa vainajan aivoja. Loput poistetaan ruiskuttamalla sisään parfyymiliuosta. Sitten tehdään terävällä kivellä viilto nivusiin ja tyhjennetään vatsaontelo sisälmyksistä. Puhdistettuaan vatsaontelon ja pestyään sen palmuviinillä mestarit puhdistivat sen uudelleen jauhetuilla mausteilla. Lopuksi he täyttävät vatsan puhtaalla jauhetulla myrrhalla, kassialla sekä muilla parfyymeillä ja ompelevat kiinni.”

Poistetut sisäelimet voideltiin natriumsuolalla, parfyymiöljyllä ja nestemäisellä hartsilla. Pellavaliinoihin käärittyinä ne kätkettiin neljään kanooppiastiaan, jotka vainaja sai mukaansa arkkuun. Palsamoinnin tärkein vaihe oli kuivaus. Sormien ja varpaiden kynnet ommeltiin kiinni, jotta ne eivät putoaisi kuivatuksen aikana.” kertoo palsamoinnista Vapriikin Marjo-Riitta Saloniemi.

Ruumiin säilömisen meneminen pieleen merkitsi kadotusta – ruumis oli yksi viidestä elementistä ihmisessä jonka oli säilyttävä hyvän kuolemanjälkeisen kohtalon turvaamiseksi Egyptiläisen uskonnon mukaan ihminen koostui viidestä eri elementistä, joita olivat keho (ha), varjo (shut), kaksi ”sielua” (ba ja ka) sekä nimi (ren).

Egyptiläisen uskonnon mukaan vainajan sielu lähti kuoleman jälkeen matkalle Lännen maahan (Duat). Manalassa oli monia vaaroja, kuten auringonjumala Ran pahin vihollinen, Apep -käärme, sekä neljän tultasyöksevän paviaanin vartioima tulijärvi. Kuolleen mukaan haudattiin turvaksi papyruskäärö Kuolleiden kirja (Kirja valoon astumisesta), joka sisälsi useita loitsuja, joilla vainaja saattoi pyytää apua demonien voittamiseksi.

Muumion päänalusena oli kuva elävien ja kuolleiden maasta. Kuolema jälkeen kaikki on ylösalaisin. Selviydyttyään kaikista Manalan vaaroista vainajan sielu saapui suureen oikeussaliin, jossa istui neljäkymmentäkaksi jumalaa valmiina Osiriksen johdolla punnitsemaan vainajan sydämen Maatin sulkaa vastaan. Salin nimi oli ”Molempien totuuksien sali”. Siellä sielu vakuutti toimineensa oikeudenmukaisesti ja totuudessa pidättyen. Tunnustuksen jälkeen seurasi oikeudenkäynnin kohokohta, sydämen punnitseminen. Toiseen vaakakuppiin pantiin oikeudenmukaisuuden jumalattaren, Maatin, päässään kantama strutsin sulka, toiseen vainajan sydän. Jos vainaja oli elänyt jumalten tahdon mukaan, eikä rikkonut Maatia vastaan, vaaka pysyi tasapainossa ja vainaja julistettiin ääneltään vilpittömäksi. Tällöin vainajalla oli oikeus astua autuaitten asuinpaikkaan, Ialun kentille, joka muodostui laajoista pelloista manalassa virtaavan Niilin varrella. Siellä ei keltään puuttunut mitään.

Koska kuoleman jälkeen oli riski joutua tekemään työtä maanalaisen Niilin pelloilla, pienoismuotoiset orjat pakattiin mukaan matkalle. Muumiolle ja siinä asustavalle hengelle käytiin viemässä ruokaa ja kirjeitä, joissa toivottiin hengeltä apua maanpäällisiin asioihin. Osassa näyttelyä soi autenttista kuoleman tunnelmaa syventävä Tuomas Norvion, Juuso Hannukaisen ja Sami Tammelan suunnittelema äänimaisema. Sali onkin selkeästi aistittavasti täynnä akheja, kuolemaa ja Osiriksen voimia.

Ankh on muinaisegyptiläinen ”elämää” tarkoittava hieroglyfimerkki. Jumalat kuvattiin usein ankh kädessään, koska heillä oli kyky antaa elämä ja herättää kuolleet henkiin tuonpuoleisessa. Sana tarkoitti verbiä ”elää” ja substantiivia ”elämä”. Kirjainyhdistelmä esiintyi myös sanoissa ”peili” ja ”kukkakimppu”, jotka kirjoitettin samalla merkillä.

Horuksen silmä on muinaisegyptiläinen suojeluksen, kuninkaallisen vallan ja terveyden symboli, wedjat. Symboli tunnetaan myös Ran silmänä. Wedjat kuvaa ihmisen tai haukan silmää. Silmän alapuolella on haukan poskea jäljittelevä muoto ja sen vieressä ”kyynelkanava”, joka muistuttaa gepardin kasvokuviointia. Myös gepardi liitettiin taivaaseen, koska sen turkin kuvioinnin nähtiin muistuttavan tähtiä. Horus oli taivaan haukkapäinen jumala, ja taivaankappaleet aurinko ja kuu miellettiin tämän silmiksi, niin että aurinko oli oikea ja kuu vasen silmä. Legendan mukaan Horuksen silmä vaurioitui tämän kamppaillessa Sethiä vastaan. Horus sai kuitenkin silmänsä takaisin, ja nimen wedjat arvellaan tarkoittavan ”Kokonaista” tai ”Korjattua”.

Näyttelyssä on toki muumioituneiden ruumiiden lisäksi muutakin esillä. Patsaita, upeita papyruksia, amuletteja, sfinksejä, muumioituja pyhiä eläimiä, paljon esineitä ja niihin liittyvää tietoa. Egyptologiaan perehtymättömälle tietomäärä on suuri, ja näyttelyn tueksi on painettu myös lapsille sopiva värikäs ja graafisesti laadukas esite, Muinaiset egyptiläiset ystäväni, jonka saa kotiin mukaan ja on myös sanastoineen tuhti johdatus aiheeseen. Mutta miten leikkisä oli muinaisen Egyptin kulttuuri, jossa faaraon katsottiin edustavan jumaluutta ihmisen muodossa?

”Orjuus on oma valinta”, kirjoitti menestysvalmentaja Jari Sarasvuo 1990 -luvulla Sisäinen sankari -kirjassaan ja aiheutti tuolloin lausunnollaan valtavan julkisen kohun. Samaa ajatusta toisti taannoin muun muassa yhdysvaltalainen räppäri, miljonääri ja presidenttiehdokas Kanye West maassa, jossa orjuus ei ole kovin kaukainen historiallinen tosiasia.

Muinainen Egypti oli absoluuttinen monarkia, jossa laki oli täsmälleen se, mitä faarao sanoi. Se jakautui yhteiskuntaluokkiin, joissa työläisen oli kuitenkin mahdollista koulutuksen kautta nousta ylempiin luokkiin. Maaorjuus oli silti yleistä ja orjia noin 10% väestöstä. Kuolema, polttamalla – jolloin ruumis katosi ja akh joutui kadotukseen, oli yksi käytetyistä rangaistuksista rikoksentekijöille.

Hautakammiot ja palsamointi eivät todella kuuluneet kaikille.

”Oli kysymys sitten elämäntilanteiden, tapojen tai luonteen orjuudesta, vasta rohkeus nousta omia rajoitteitaan ja pelkojaan vastaan vapauttaa sinut. Elämän hinta on rohkeus”, kirjoittaa Sarasvuo (SS, s. 68). Ajattelussa korostetaan asenteiden ja elämään suhtautumisen orjuuttavuutta, ja orjuutta yleisiin ja vallitseviin tai itseä koskeviin uskomuksiin alistumisen ja tyytymisen vertauskuvana.

Oliko varallisuus ja vauraus hyvän elämän tae niin maan päällä kuin taivaissa, tai ikuisuudessa mihin egyptiläisen muinaisuskon mukaan paikalla olevat, tuhoutumattomat ruumiit ovat edelleen osallisia – vai riittikö heille pelkkä (ikuisen) elämän tae? Lopputulos on maata lasivitriinissä Suomen Helsingissä, milloin kenenkin tuijoteltavana. ”Voittaminen tai häviäminen on moniulotteisempi kuin kysymys siitä, onko sinulla rahaa vai ei. Eleanor Roosevelt sanoi, että ”kukaan ei voi saada sinua tuntemaan huonoksi ilmaan omaa suostumustasi.”, väittää Sarasvuo (SS, s. 87)

No malice.

Animistinen maailmankuva, missä kaikki elävä sisältää jumaluutta tai henkeä, ja kuolleet tai henkiolennot elävät keskuudessamme puuttuu oikeastaan ainoastaan ateisteilta tai tieteellisen ja hyvin biologisen maailmankuvan omaksuneilta. Suomessakin on vuosisadat uhrattu haltijoille eri rakennuksissa ja uhrilehdoissa, kuolleet sikiöt jäivät liekkiöiksi metsiin, vainajia ja hornia tutkitaan huoneista joissain osissa maata tänäkin päivänä. Spiritismi, japanilaisten kamit, pyhä henki, taivas ja helvetti.

Egyptin muinaisuskonnosta tekee poikkeavan voimakas kiinnittyminen ruumiin maallisiin jäännöksiin, nimeen, muistamiseen. Ja tietysti loisto, ainakin osaa koskettanut vauraus ja varallisuus, ryöppyävä runollisuus ja visuaalisuus, tarinallinen, monimutkainen ja mytologinen uskonto ja maailmankuva, jossa kurotetaan universumin ja ajan syvyyksiin tähtikuvioiden, taivaankappaleiden ja pyramidien geometrian muodoissa Niilin hedelmällisyydestä ammentaen.

Mikä on ikuista? Rakkaus ei ainakaan koskaan katoa, sanotaan Raamatussa.

Voi se olla toki myös vappukin.

Psykiatri M. Scott Peck on väittänyt, että ihmiskunnan myytit ovat tosia. Niiden viesti on universaalisti merkittävä ja jokaisen elämää koskettava, oli sitten kysymyksessä karkoitus paratiisista tai Graalin maljaa etsivät ritarit. Tai vaikka Kalevala.

Egyptin loisto -näyttelyn Amos Rexissä ovat kuratoineet Paolo Marini, Museo Egizio sekä Anastasia Isakova & Katariina Timonen Amos Rexistä. Asiantuntijana on toiminut egyptologi Mia Meri. Mia Meren tietokirja Egypti – Kala sarkofagissa & muita mysteereitä on julkaistu näyttelyn yhteydessä.

Totuus. Suomen virallinen kulttuuritaidejulkaisu.