Who’s gonna drive you home tonight?
Kannen kuva: Max Steffansson
Lauri Haavin Silmät kii -levyllä arkinen, rehellinen ja säröisyytensä vilpittömästi tunnustava kohtaa maailman ja musiikkihistorian glamourit unelmat & kuvitelmat ja syvimmät mustat aarteet kuin säkenöivänä kultaisena spektrinä, jonka rakkaus saa aikaan ihmisen sisällä. Jo levyn nimi pohtii toden ja unen rajaa.
Levy on elokuvallinen ja visuaalinen – kuin tummaa suklaata, kahvia, lakritsitaateleita ja tuoretta timjamia tai Ritari Ässän KITT -auton nahkaistuinten hajua. Teksteissä taas korostuu arkinen ja suora ilmaisu. Silmät kii on tuskainen ja intohimoinen, täyteläinen rakkauslevy.
Keskellä jyväskyläläistä arkisen harmaata betoniseinästöä tai ihan tavallisten vanhempien kellarissa voi näköjään syntyä tollainen huumaavan todellinen ”unien maailma”, maailma jonka syliin kuka tahansa voi humahtaa milloin haluaa. Ja mikä parasta se on myös totta; tunnelmat syntyvät, elää ja koetaan jokaisen sisällä. Ihmisellä on universaali ajat lävistävä kyky tällaiseen, kuin Penrosen portaat tai musta tähtien koskaan päättymätön sykli jossain avaruuden uumenissa.
Levy on öinen ajelu halki vuosikymmenten (hittien) ja oman itsen ja samalla myös onnistunut taiteellisen ja kaupallisen liitto. Silmät kii on tiukasti kii ihan tuikitavallisessa. Kuvastossa on korvattu Gucci kirpputorilla eikä Artekiakaan löydy kotoa – Jyväskylän & arkisen ylikorostamisen viestii, että sielun rikkaudet ja rakkaus on kaikkien ulottuvilla – siis se oikea rikkaus.
Eikä sitä varten tartte laittaa edes silmiä kii, jos ei halua.
Silmät kii on täysin 2020 -luvun räppiä ja vie sitä terveesti hienoon suuntaan. Aaro630:n ja Ruubenin tuottaman levyn kitarariffeistä, vahvoista kasari-, soul-, r&b ja trap -soundeista koostuva kokonaisuus on yllättävän kovaa tasoa. Se on yhtä aikaa ajaton ja erittäin trendikäs – ajattelun tavasta tulee ilmeisten Draken ja Weekndin ohella mieleen esimerkiksi Jay Electornica (A written testimony), Kanye West, Jay-z ja Pusha T. Haav itse tuntuu täysin hylänneen kaikki kuviteltavissa olevat räppäämisen maneerit tai perinteet ja hakee omaa flowtaan laulamalla ja rytmittämällä sanoja omaperäisesti, jopa röyhkeällä karismalla. Paikoin mieleen tulee esimerkiksi Hit-Boy n intonaatiot. Artistin tulkinnalta ei voi odottaa muuta kuin lisää kypsymistä kohti yhä syvällisempiä sfäärejä. Se on jo nyt persoonallista, erottuvaa ja rohkeaa. Vähintäänkin levy tulvii ilahduttavaa ja rohkeaa sydämestä tullutta tekemisen iloa ja kunnianhimoa.
Mutta siinä missä vaikkapa tuore Jay Electornican levy on spirituaalia ja uskonnollista eksistenssin filosofista pohdintaa tai tutkimusta, Lauri Haavin Silmät kii on maallista rakkautta ja kaipausta – samalla intohimolla toki. Soundillisesti käy kuten soulille 1950 -luvulla.
”More than any other genre of popular American music, Soul is the result of the combination and merging of previous styles and substyles in the 1950s and 60s. Broadly speaking, the soul comes from a gospel (the sacred) and blues (the profane). Blues was mainly a musical style that praised the fleshly desire whereas gospel was more oriented toward spiritual inspiration.
The 1950s recordings of black R&B performers Sam Cooke, Ray Charles, and James Brown are commonly considered the beginnings of Soul music. Following their success, white artists such as Elvis Presley and Buddy Holly adopted the sound, removing most of the gospel message but keeping the same musical techniques, instrumentation, and feeling,” kerrotaan internetissä.
Tunnelataukseltaan Silmät kii on täysin kuin 50 -luvun soul -levy, sillä erolla että tekijät ovat erittäin elossa ja niitä, jotka asettavat tulevaisuuden trendejä. Se on täynnä vivahteita menneestä muutenkin kuin sampleina. Taustalla leijailee tunnelma hienostuneesta mausta, syvästä musahistorian ja laajasta musiikin tuntemuksesta – tietyntyyppinen eleganssi ja aitous, joka erottaa levyn kokonaan kaupallisesta ja tunteiden tulkinnoissa pinnalliseksi syytetystä – ja usein varmaan näin onkin – tusina -r&b -popista.
Esimerkiksi Artek tihkuu kristallivalaisimia, kokolattiamattoja ja puuterinväriä ja on fiiliksiltään kuin suoraan Blade Runner 2049 -elokuvan ”Elvis -jaksosta”. Siinä keskellä yltiödystoopista tulevaisuuden maanpäällistä helvettiä, myyttisellä oranssinsävyisellä hiekka-aavikolla on 50 -luvun amerikkalainen ylellisesti sisustettu kartano ja Las Vegas -henkinen yökerho, eräänlainen aitojen tunteiden ja rakkauden temppeli tai viimeinen tyyssija (vai museo?), missä mennyt maailma on mahdollista säilyttää enää hologrammin avulla, joka jumiin jäädessään toimii irvokkaana taustana epäluuloisen ihmisen ja vastuksia etsivän replikantin (kopioitu, teollinen ihminen) taistelulle.
Luonnollisen ja teollisen ns. ”taistelu” on hienossa harmoniassa Lauri Haavin levyllä ja tavallaan se ottaa siihen myös omalta osaltaan kantaa – koska mitä muutakaan musiikki voi nykyään enää tehdä – ei sotaisasti, vaan näyttäen miltä se voi parhaimmillaan kuulostaa. Silmät kii on jotenkin kääntänyt tilanteen edukseen. On syntynyt helmi, moderni ja elävä ”Elvis”, ei mikään hologrammi ja tunkkainen varjo menneestä.
Sä oot mun silmäterä
mun mahdotonta seurassasi hymyy pidätellä
ja sit ku pimeessä mitään en nää
osaat ohjaa reitin mulle että mistä mennään
mä pystyn kertoo sulle mitä pelkään
olla just se kuka oon
ilman filtterii pääl
ja sä voit olla mitä ikin haluut
vitut muista ei ne tuu meitä ikin tajuu
ja kun kuu nousee tummalle taivaalle
ja tähdet loistaa
voidaaks me olla tässä aamuun asti
Lauri Haav Aamuun asti
Suomen musiikkiblogi Asiaa musiikista ja ihan mistä tahansa
totuus 
3 Comments