”Sinun tulee olla se muutos, jonka haluat nähdä maailmassa.” —Gandhi
Kannen kuva: Antti Sepponen
Elämä on matka … joidenkin mielestä. Ja myös luova prosessi on.
Joskus näkee niitä sellaisia kuvia, että tässä miten ajattelin, että tämä menee, ja sitten suora nousujohdanteinen jana, ja toinen kuva miten tämä oikeesti meni, missä viiva meneekin muutamien rotkojen ja huipentumien sekä sykeröiden kautta sitten johonkin suuntaan.
Mutta tuossa todellisemmassakin kuvassa on joku päätepiste, maali. Synnyt, maadut ja siinä välissä on jotain? Entä onko edes mahdollista sanoa, mistä (luova) prosessi alkaa ja mihin se loppuu, kun se on edes takaisin huojahtelevassa vuorovaikutuksessa ennen ja jälkeen kaiken kanssa? Mistä tulevat siihen nyanssit ja vaiheet, mikä sen tekee? Onko esimerkiksi konkreettisella albumilla joku alku ja loppu? Tai varsinkaan KAIKELLA?
Aivovuodon Liikkeellä pohtii liikesuuntia, matkoja ja olemassaoloa monesta kulmasta vaaleanpunaisen lankansa kudelmassa. Autoilu esimerkiksi on joskus sellaista, että siinä matkailun sijaan tulee pakenemisen tunne, kun vauhti houkuttaa. Kolarin vaarakin on läsnä. Tielle voi loikkia metsäkauriita, peuroja tai vaikka hirviä, ja nyt pandemian ja eristymisen aikoina erityisesti korostuu, että sinne ne kuuluvatkin, esimerkiksi tielle, mutta auto ei. Pakollinen pysähtyminen puhuttelee, eikä se välttämättä ole huono asia. Auto toimii paitsi minän vertauskuvana, yhtä hyvin vaikka globaalin talouskasvun, kuluttamisen ja kilpailun tai sitten minkä tahansa käsistä lähtevän, takapenkkiläisten kulmasta kontrolloimattoman symbolina.
Liikkeellä on täyttä Aivovuotoa. Omaperäinen, helposti tunnistettava soundi, vääristynyt huumori, lempeä vittuilu, opastus ja sanoma rivien välissä on kautta aikain ja nytkin kuin kummallisesti vääristynyt vanha sirkuskaruselli, jonka saranat kitisevät tuskin huomattavasti pimeydessä. Tai kuin hajonnut auton sivupeili, johon on satanut vettä ja sitten siitä katsotaan taaksepäin. Tai kuin vanha mekaaninen soittorasia, jossa kuin jotenkin vääntyneesti hieman kyseenalaisen, ruusutapetoidun yläkerran tummapuisella lipastolla kynttilänvalossa pyörii ballerina, jonka huulipuna on vähän levähtänyt alahuulelle, mutta silti sen silmissä säteilee ikuinen hymy ja viime kesänä kuollut kärpänen on jäänyt muumioitumaan sinne pitsiverhon ja ikkunalasin väliin pöristyään ensin yökausia hiostavan rasittavasti siellä. Hieman sumuinen ja hyppivä gramofonin neula. Aikojen sekaantuminen. Analoginen tunnelma, vaikka ei ole. Analoginen unelma. Eli pikkasen freak, kaunista, eheää, rikkinäistä ja siis silkkaa kauneutta, symbolismia ja dekadenssia.
Mutta ei kuitenkaan, vaan ajankohtaista, originellia soundia. Jopa estyneen rajoilla olevaa tyylikästä minimalismia & suurta sisäistä paljoutta. Taiteeksi vietyä alakulttuuria, joka on jotain omaansa.
Synkkäähän se kuitenkin on myös aina ollut, raskasta ja silleen, kukapa ei tietäisi. Ja tässäkään Liikkeellä ei poikkea aiemmasta tuotannosta. Mutta sen jälkeensä jättämä yleistunnelma on yllättävän vapautunut, suorastaan aikaisempaan verrattuna iloinen ja kevyt. Missä on kauheus? Jäänyt matkan varrelle tai joillekin pitkospuille varmaan!
Levyllä ollaan matkalla kohtaamiseen ja yhteyteen monella tavoin, mutta samalla se on sellaista, että on kuitenkin jo kohdattu, ainakin alitajunnassa.
”Biisien mukana palloillaan vapaasti Helsingin kantakaupungissa Johanneksen kirkolta Lammassaareen. Fyysinen liikkuminen on kuitenkin levyllä sivuroolissa, kun samalla tapahtuu isoja liikkeitä ajatuksen tasolla. Vaikka yrittäisit kuinka pysähtyä ja antaa olla, aika kuluu ja aika on liikettä. Epämiellyttävätkin asiat on parempi kohdata, kun paeta niiltä. Ehkä se suunta vielä löytyy.”, kerrotaan promotekstissä. Matti Nykänen on myös suuressa viisaudessaan esimerkiksi todennut, että tekemätöntä ei saa tekemättömäksi ja näin on.
Kaikki virtaa, mutta ”me sekä astumme että emme astu samoihin jokiin, olemme ja emme ole,” kirjoitti Herakleitos, antiikin kreikkalainen filosofi ja esisokraatikko, jonka monitulkintaisuuden vuoksi aikalaiset antoivat hänelle myös lempinimen Hämärä (Skoteinos). Hänen näkemyksensä mukaan jatkuva muutos on perustavanlaatuinen osa luontoa ja sen ytimessä vastakohdat, joista muutos ja kaikki sisäinen kehitys juontuu. ”Ihmiset eivät tiedä, kuinka se mitä vedetään eri suuntiin harmonisoituu itsensä kanssa. Maailman harmoninen rakenne riippuu vastakkaisista jännitteistä, kuten jousen kaari ja lyyra”, hän kirjoitti.
Liikkeellä pohtii paitsi ajelehtimisen / kauhuissaan kyydissä istumisen sijaan kohtaamista ja itsensä ohjaamista, myös muutoksen mahdollisuutta. Siihen voi kuulua jonkinlainen armon kokemus, jonka kautta myös toiset ihmiset ja heidän henkilökohtaisen matkansa kulloinenkin vaihe on helpompi kohdata. Erilaisissa vaiheissa olemiset ja keskeneräisyys kuuluvat ihmiselämään. Sen sanoi kauniisti myös jo Absoluuttinen nollapiste aikoinaan: ”aalto muuttaa kallion, jälki aallon säilyy muuttuen … kesken oleminen, merkki on elämisen”.
”On välii mitä teen
kauan meni senkin tajuumiseen”
Luistaa, Aivovuoto
”Valintas on lukotettu et voi vaihtaa sitä
no ei se paikkaa pidä tässä ehtii vaikka mitä
aina jotain pystyy säveltämään
ku tiedän etten lähe tänään”
Aina päivän lähempänä, Aivovuoto
”Eteenpäin mennään
minä en aja
vauhti kauhee
minä en aja”
Minä en aja, Aivovuoto
Yksi levyn tärkeimpiä viestejä onkin terve kyky ymmärtää, mitä toinen ihminen kokee tämän näkökulmasta, eli itsensä asettaminen toisen henkilön asemaan, josta seuraa aina väistämättä tasa-arvoa ja keskenään toimeen tulemista (ja paljon muutakin hyvää). Esimerkiksi viihdekulttuuria ja outsider -mentaliteettia käsittelevä Fly Shit asettuu toisen asemaan ja kuuntelee, mutta otetaan biisissä silti samalla kantaakin. Toisen roska on toisen aarre ja vaikka ymmärtää sitä toista, niin omasta identiteetistä ei kuitenkaan tarvitse sen vuoksi luopua.
Aivovuodon taiteellinen praktiikka, autenttinen puheenomaisuus naurahduksineen ja huokailuineen alleviivaa levyn sävyjen monitasoisuutta. Vaatii tiettyä osaamisen tasoa pystyä siihen tarkoituksella, mutta aidosti. Liikkeellä on kotiin kutsuva ja kodikas & runollisesti nerokas – parhaita aseita ja aseista riisuvaa näillä aseilla.
Tässä lopuksi tyhjentävä, Suomen musiikkiblogin kirjallisuustieteellinen, huippuammattitaidejournalistinen sekä myös absoluuttisesti totta oleva tulkinta koko albumista:
vieläkö on liito -orava
fakiirit, piikkejä matolla (auto)
ei juoruilua
erilaisuus on rikkautta
empatia
toisen asemaan asettumisen voima
pakoon kaupunkia
ei liikaa vauhtia
ei jumissa
harmonia
sopusoinnussa
kontrolli ja hallinta
suloisesti levällään koko homma
ja sitten ihan hirveen paljon rakkautta
pahistelu näet näkyy päälle
se on ruoste
sisäisen ulkoinen viestintä
ai kaivat ka!
minä en aja.
Aivovuodon uusi albumi Liikkeellä on kuudes Aivovuoto-julkaisu. Aivovuoto on tuottajaveljesten Visan ja Mion ja räppäri Matin Itä-Helsingissä 2012 perustama rap-yhtye. Biiteistä vastaavat veljekset tunnetaan myös taiteilijanimellä K.V.N & LOBO ja Matti puolestaan Jodarok-aliaksella soolotuotannossaan ja bändeissä kuten Freerap ja Kemmuru.
Liikkeellä -albumin kannen kullatun kallon yhtyeen toiveiden mukaisesti kaiversi luutaiteilija Johanna Virtanen ja valokuvan siitä otti nyt jo kolmatta Aivovuoto -julkaisua kuvillaan koristava Antti Sepponen.
Suomen musiikkiblogi. The Music Blog of Finland.
totuus 