”Our proper work now, if we love the mindkind and the world we live in, is revolution.”
– John Cage, 1969, ix –
Kannen kuva: Javier Cerreda
Usein kuulee sanottavan, että ihminen pelkää tuntematonta, mutta tuttu ja lähellä oleva se vasta voikin olla pelottavaa. Mikäli se on sinussa itsessä.
SITOI eli köyliöläislähtöinen, 25 -vuotias sanataiteilija, artisti, räppäri ja muusikko Reetta Nummi oli lahjakas kirjoittaja jo lukioikäisenä. Keväällä 2012 hän voitti Odd Fellow -järjestön kirjoituskilpailun facebook -aiheisilla teksteillä. Ilman musiikkitaustaa skeneen repeämän lailla tuoreesti puhjennut SITOI julkaisi Huoneita -EP:n Skorpionin kautta keväällä 2018. Useiden festarilavojen, performatiivisten keikkojen ja radiosoittojen jälkeen paljon tällä hetkellä Berliinissä vaikuttava SITOI on tullut tunnetuksi poikkeuksellisena lyriikan kirjoittajana, rohkeana, kokeilijana, älykkäänä rajojen tutkijana, jopa pelottavana ja ahdistavana tuotantonsa ja esittämistapansa puolesta.
Mutta SITOIn tuore julkaisu, Noah Kinin eli Exploited Bodyn levy-yhtiönsä Changeless kautta julkaisema ja tuottama Kyyhky on silti, että mitä ihmettä.
Onko tämä edes musiikkia?
”Ensisijaisesti pidän itseeni kirjoittajana. Fiilistelen klubimusaa tosi paljon ja oman musan kulutus on muuttunut räpistä elektronisempaan suuntaan. Mua kiinnosti kokeilla ja rikkoa räppimuotoa. Nautin runoudesta ja lavarunoudesta, vapaammasta ”spoken word” -muodosta myös paljon, se innosti tutkimaan miten ilmaisua voi venyttää myös paljon. Teksti on lähtökohta,” kertoo SITOI Miikka Koiviston haastattelussaYleX:n uuden musiikin vaihtoehdossa.
Niin ikään räpistä liikkeelle lähtenyt Noah Kin eli Exploited Body taas on vienyt tekemistään yhä noisempaan suuntaan, ja on industrial technon, avantgarden ja kokeellisuuden kotimaisia kärkinimiä. Kohtaamisesta on syntynyt jotain todella ainutlaatuista.
On pakko sukeltaa avantgarden historiaan ja siihen, mikä sen muoto on tässä päivässä. Onko taiteella rajoja? Ja mikä on sen tehtävä? Tehdä rahaa, tarjoilla unohdusta vai jotain muuta? Entä ihmisellä? Mikä on (itse)sensuurin rooli, miten käsitellä todellista? Tai vapautta? Kyyhkyä kuunnellessa tuntuu, että tässä ei olla käytetty filttereitä, siis pelätty ääneen sanomista ja tabuja.
Aihe herättää tunteita. Kun taide rikkoo rajoja (mitä ne sitten ovatkin), se tulee puolustaneeksi ihmisoikeuksia. Jopa silloin, kun se on puberteettista protestointia. Esimerkiksi Joensuun kaupunginteatterin johtaja Vihtori Rämän mukaan tämä on lopulta kaiken taiteen edellytys:
”Lähtökohtaisesti ajattelen, että Helsingin kaupunginteatterin tyyppistä ohjelmistoa ja maailmankuvaa ylläpitävä lafka pitäisi lopettaa saman tien. Taiteen tehtävä ei voi olla yhteiskunnan pumpulilaitos. Jos joku tekee bisnestä sillä, että teatteriin tullaan unohtamaan oma arki, hän täyttää saman tehtävän kuin Auschwitzin viulunsoittaja tai Titanicin orkesteri.” – Vihtori Rämä
Rajanylitykset nousevat usein myös kulttuurin virstanpylväiksi.
Hannu Salaman Juhannustanssit, Jouko Turkan teatteri ja romaanit, Ulla Karttusen Neisythuorakirkko ja väsyksiin asti jauhettu Teemu Mäen kissantappo ovat esimerkkejä rajoja rikkoneen taiteen pysyviksi jääneistä puheenaiheista. Niiden kautta taide pakottaa yhteiskunnan itseensä ja tulee samaistuttavaksi.
Tanja Tieskon taideteoreettinen väitöskirja Todellista musiikkia – kokeellisuuden idea musiikin avantgardemanifestissa tutkii musiikillisen kokeellisuuden käsitettä tarkastelemalla esimerkiksi äänitaidetta, vapaata improvisaatiota, noisea ja elektronista musiikkia. Mikä tahansa äänellinen – tai äänetönkin – toiminta voidaan ymmärtää musiikkina. Herbert Marcusen ja Martin Heideggerin filosofioihin pohjautuva kirja väittää, että musiikillinen kokeellisuus on pikemminkin maailmassaolemisen tapa kuin jonkin tietynlaisen musiikin harjoittamista.
Rajattomuus on tietynlaista anarkismia ja sen valokeilassa on tietenkin kysymys vapaudesta. Amerikkalaisen avantgardesäveltäjä John Cagen kirjassa A Year from Monday (1969) julkaistu manifesti ”Päiväkirja: Kuinka pelastaa maailma (pahennat vain asioita) Jatko-osa 1966”, on seuraava hyvin tilannetta kuvaava keskustelu: ”Hearing my thoughts, he asked: Are you a Marxist? Answer: I’m an anarchist, same as you when you’re telephoning, turning on/off lights, drinking water. ” (Cage 1969 [1966], 53.)
Myös Kyyhky -EP:n nimisinkun Kyyhky toistuvassa kysymyksessä ”Miks sul on kyyhky suussa?” reflektoidaan omaa tekemistä ja tavallaan manifestoidaan sitä. Vahva rauhan ja vapauden symboli kyyhky on suussa. Elävänä, tai ehkä kuolleena. Suun tukkeena. Eräänlaisena sensuurina. Idea on saanut alkunsa vuonna 2017 29 -vuotiaana kuolleen, Guccin ja monen nykytaiteen museon ja muotilehden kanssa yhteistyötä tehneen kiinalaisen valokuvaajan teoksesta. Ren Hang oli ilman akateemista koulutusta ja halvalla kameralla aloittanut valokuvaaja. Hän oli kotimaassaan viranomaistahoilta ahdisteltu ja useaan kertaan pidätetty, vainottu ja pornografiasta syytetty taiteilija, joka sulkeutui kuvaamaan asuntoonsa ja loi sinne surrealistisen eläintarhan, tilan irti ulkomaailman rajoitteista ja kehojen konteksteista. Hänen tarinassaan on monen kokemia ajankohtaisia samaistuttavuuksia ja simppeliä konkreettisuutta.
”His artistic production starts in 2008 when he realized that shooting pictures make him feel good. Could there be any other better reason? His work moves the first steps from the concept of freedom. However, Ren’s freedom is far from abstract interpretations and it can be simply explained as “the ability of doing what we want, whenever we want”.
Ren doesn’t care what you think about his pics. He doesn’t care what his parents think, he never asked them anything about his work. He even doesn’t care of censorship and dictatorship. Actually he doesn’t care about anything. Revolution or boredom? Ren Hang is very similar to all anti-heroes protagonist of Chinese contemporary novels: young, cold and ordinary.”, kirjoittaa Nicole Romanelli artikkelissaan Ren Hang – The Hedonistic Dissident vuonna 2017.
Albumien outolintu, lopulta minimalistinen Kyyhky on noisen ja industrial technon ajan hermolla. Genressä eletään kulta-aikaa, jossa tehdään historiaa esimerkiksi elektronisen- ja klubimusiikin sydämessä Bristolissa. Skeneä kuvaa alastomuus, kokeellisuus, kysymysten asettelu kokonaan uudella tavalla. Tavallaan sen soundien, äänten tai mitä se nyt onkaan ytimestä hohkaa ”Lost Singal” -tunnelma. Sekasortoinen, totuuden jälkeinen internet -ja kaaosaika, entropia ja hajoamisen tunnelma, epävarma ja ”disconnected” maailma, missä olemme netin takia lähempänä ja kauempana toisiamme kuin koskaan, tieteen nimissä atomeina ja elektroneina, keskellä valistuksen ja humanismin kriisiä ja siinä musiikki toimii eräänalaisena turvallisena pesänä. Kokeena, jonka tie on kohti perustaa ja lähtökohtia, alastomuutta ja luonnon kokemusta. Koneiden avulla. Ilmiö on puhdasta renessanssia, uudelleen syntymistä kuole(m)van vanhan maailman juurelta.
”This family of experimentalists in Bristol is bound by a wild love of extremity, and the inspiration they continually draw from each other. Shrugging off the millstone of trip-hop, they are creating not only the country’s most bewilderingly forward-thinking music, but proof of the strength found in community, one that’s “more important than your family, where you grew up, where you’re from,” says Opland. “You can rise above your current situation by seeking the people you can make real change with.”, kirjoittaa Alastair Shuttleworth The Guardianissa.
Ja yhteydestä Kyyhkyssäkin on kyse. Kokeellinen ja rajoja rikkova on siinä myös syvemmällä, henkilökohtaisella tasolla. Suurin avantgarde on itseä kohtaan, rakastumisen, arkipäiväisen ja ylevän, kauniin ja iljettävän, kontrollin menettämisen kauneutta ja kauhua, jossain oikeasti merkitsevällä tasolla. Älyllisen ja kehollisen, ymmärryksen ja sen sellaisen rajojen tuolla puolen. ”Kyyhky on viiden kappaleen kokonaisuus rakkauslauluja rakkauslauluja vihaavalta. Kyyhky on kuvaus eläimellisistä vaistoista, kontrollin ja itsenäisyyden kadottamisen pelosta, rakastumisen fyysisistä oireista, herkkyydestä, hellyydestä ja antautumisesta. Banaaleissa tilanteissa ja ympäristöissä pyristelevä lyriikka takertuu yksityiskohtiin ja metaforiin,” kerrotaan EP:n esittelytekstissä. Itselleen naureskelevaksikin taipuva tila ja kokemus ihmisyydestä on tarkkanäköisyydessään jopa ahdistava. Epäilemättä kenestä tahansa.
Umami amorfinen muoto
Kirkas ja väikkyvä, ympärillämme heiniä
Läpinäkyvää röyhyä
Armollinen versoverho ja ylikasvanutta ääntä
Alahuuleni rullalla sun selässä,
Eikä täällä ole muita
Mut tulla tietoseksi hengenvedoista
Karkeasta hiomapaperista ja sit aristava, kihoava
Epävarmuus, oon värisevä epä-, epä-
Ja sä olet niin hellä
Mattasileä, ollaan tälleen kerällä
Kuhmuna ruumissula, jäntevä
Simultaani epäilys ja varmuus
Kauneuden, haikeuden samanaikaisuus
Hävettää raakuus ja vaillinaisuus
Paljas ja epäkypsä, ku oot niin lähellä
Kuinka luottaa magneettien imuun
Olla riuhtomatta, vaikka paljastuu
Limittäytyä lujasti
Tulla osaksi kuin bakteeris
Mä tuun osaksi kuin bakteeris, jos sallit
SITOI, Magneetti
Rakastumisen armoton valo alkaa ihanasta syleilyhetkestä ja päätyy laboratoriotunnelmiin, jossa pohditaan bakteereja. Tekstit kihisevät vastaavia kontrasteja kautta linjan. Iljettävän ja kauniin kulkeminen käsi kädessä isompanakin taiteen ilmiönä on myös osa ehkä jonkunlaista metafysiikan uutta nousua, jossa tieto ja kehollinen, järki ja hengellinen, kaikkien rakenteiden hajoama näyttäytyy uutena estetiikkana ja siis, paradoksaalisti realismina. Kyyhky suussa, eli sensuuri ja kontrolli, tiedon rakenteet, on elävän, virtaavan ja vapaan kokemisen tukkona. Ota mut syliin, Kyyhky kehottaa yksinkertaisena ratkaisuna. Kaikki kokonaisuuden energia ja voima on rakkaudessa.
”Siis pitää vaan uskaltaa kokeilla ja tehdä”, on SITOIn loppukaneetti edellä mainitussa haastattelussa.
Se toimii myös melko kattavana tulkintana Kyyhky -EP:n kokonaissanomasta.
Finnish artist SITOI uses performance art to manifest her eerie-yet-compelling visions of vulnerability, carnality and social structures through intricate poetry and serpentine choreographies. Her bewitching voice trickling through the speakers and her sinuous words skittering through the silence only broken by the dark and disjointed production send shivers down the spines of those in attendance.
SITOI despises love songs, yet her new EP ‘Kyyhky’ is a five track collection of them. The record transpires the fear of losing control and independence, the conflict between animalistic instincts and the physical symptoms of falling in love. The banal surroundings like supermarkets, parks and living rooms are the settings where SITOI’s wrenching love stories take place. Through prosaic lyrics riddled with intricate details and vivid metaphors SITOI uses her native language to express sensitivity, endearment and surrender.
A umami amorphous form
Bright and glistening
Around us hay, crystalline panicles
A merciful curtain of sprouts and a sound overgrown
My lower lip rolled against your back
And there’s no one else here
But to become conscious of breathing,
It’s like sandpaper, crude yet so tender
Burgeoning insecurity
I am shivering, un-, un-
And you are so gentle
Smooth matte, let’s stay curled up like this
Lumped up and melted into a sinewy blob
Simultaneous doubt and certainty
Concurrent beauty and melancholy
I’m ashamed of rawness and inadequacy
i’m bare and immature
Since you’re so close to me
SITOI, Magneetti
Suomen musiikkiblogi. Asiaa musiikista ja ihan mistä tahansa.
totuus 