Pariisin Kevään Reuna – sumenevalla rajalla kahden maailman välissä

”The role of the dreamer is to accept his dreams” Jean Cocteau: Orphée, 1950

Kannen kuva: Milena Huhta

Olet varmasti kuullut joskus pohdiskeltavan, onko joku ihminen ”lintu vai kala”. Sanontaa käytetään, kun pohditaan, millainen ihminen pohjimmiltaan on. Toinen ihminen voi tuntua niin salaperäiseltä, että hänen todellisesta luonteestaan tai ajatuksistaan on vaikea ottaa selvää. Pariisin Kevään uuden Reuna -albumin kuvituksissa on olento, joka näyttäisi olevan molemmat. Ehkä mustavalkoisen ihmiskuvan sijaan olisimmekin molemmat? Ei olisikaan mitään ehdotonta hyvää tai pahaa, vastustajaa tai ystävää vaan inhimillisiä, erehtyväisiä ja hyvään pyrkiviä hybridejä, jotka eivät ole mitään staattista. Vai osaako joku sanoa, missä menee raja? Joku on lintu, joku on kala. Kumpi itse olet?

Reuna on Pariisin Kevään seitsemäs albumi. Fullsteam Recordsin kautta julkaistun levyn ovat tuottaneet Arto Tuunela ja monen tuoreen julkaisun taustalla häärinyt Artturi Taira. Levy on tietoinen (ja myös teemaattinen) irtiotto perinteisestä bändisoinnista. Esimerkiksi Ruusujen tuotannoista tutun Tairan magic touch kuultaakin myös levyllä. Reuna on melkein elektorpop -sinfonia, tai rakenteeltaan musiikillinen vapaamittainen runo. Sille ominaista on äänellinen kukoistus, soundien sataminen kuin satakielen laulu, versoavuus, tähtisumuiset ja taivaita koskettelevat harmoniat, paisutukset, yllättävyydet, kaleidoskooppimaiset rakenteiden muutokset sekä ennen kaikkea sielukas ja intuitiivinen tunteenkuljetuksen ja draaman taju. Kappaleiden rakenteet eivät noudata kaavoja eivätkä keskenäänkään muistuta toisiaan, mutta ovat silti ehdottomasti samaa kokonaisuutta ja tarinaa – ja siitä huolimatta vastaanottajalle myös kepeää,  tanssittavaakin, tunnelmallista ja koskettavaa. Äänimaailma on samaan aikaan herkkä ja väkevä, kevyt ja imelä – runsas, mutta kepeä. Raaka ja hellä. Ja jotenkin raastavan totta, lähellä, iholla ja sen alla.

Jopa niin pakahduttavan lähellä, että on siinä rajoilla.

Ja rajoista, tai ääripäistä siinä onkin kautta linjan kysymys. Reuna sanana tuo mieleen kallion kielekkeen, jolla seistään tippumaisillaan jonnekin vapaaliitoon tai ilmatilaan, ehkä vaarankin – tienreunan, loppumisen, rajauksen. Jonkin äären. Sen pisteen, missä jokin loppuu, ja jokin muu alkaa. Se voi myös olla raja, jonka toisella puolella on turvassa – saari, ranta, laivan kansi, kotiovi, kaupunki. Se voi olla suojaava naamio kasvoilla. Se voi olla ikkuna tai näytön lasi itsen ja muun maailman välissä. Reuna pohtii rajojen teemaa moniulotteisesti, kaikilla albumin kokonaisuuden tasoilla: teksteissä, tulkinnoissa, sävellyksissä, taustoissa, visuaaleissa, nettisivuilla, musiikkivideolla.

Kun mä en tiedä
Milloin pelko on viisautta
Ja milloin se on vaan pelkoo
On ihmisii jotka on paljon rohkeempia kuin sä luulet
On ihmisii joita kannattaa seurata
Ja sit on niit jotka vie sut yli
Pariisin Kevät, Reuna

Reunan tai rajan teema toistuu konkreettisesti paitsi soittimilla soitetun vs. koneella tehdyn, puhutun, lauletun ja äänimuunnellun rajapinnoissa soundimaailmassa, myös kaikessa visuaalisessa: teknologian ja koneiden luoman todellisuuden, illuusioiden ja tuonpuoleisen – näytöntakaisen – kanssa. Onks se rakkautta -musiikkivideo on erityisesti puhelimelle tehty hätkähdyttävä ja realistinen toteutus, pelottavakin, joka ei selitä, vaan näyttää. Aikana, jolloin lähetämme enemmän viestejä ja seuraamme toistemme elämää kuin koskaan, olemme tutkitusti myös ihmisinä yksinäisempiä kuin koskaan – rakennamme ja etsimme itseämme myös luomastamme mediasta. Internetin sosiaalisen median ja todellisuuden raja on puhelimen tai tietokoneen näyttö – se on eräänlainen peilipinta, josta mennään läpi ”manalaan”, unien ja runojen maailmaan.

Me haluttiin viedä musiikkia yhä pidemmälle, mitä tulee yhtäältä tiiviiseen ja vyöryävään pop-tunnelmaan ja toisaalta epäortodoksisiin kappalerakenteisiin. Me kuljettiin tietoisesti kauemmas sellaisesta orgaanisesta bändisoinnista – jos me koskaan sen tiiviissä ytimessä ollaan oltukaan. Avainsanoina yllätyksellisyys, immersiivisyys, havahtuminen, pakahtuminen. – Arto Tuunela, Pariisin Kevät

 

Näyttökuva 2019-09-09 kello 13.15.45

Matka alkaa levyn avaavalla Kaikkee ei voi pukea sanoiks, jossa hypätään autoon, vaikka tavallaan tiedetään ettei pitäis hypätä. Mutta kenen autoon, kuka kutsuu, minne ollaan menossa? Kappaleen ja kaiken tulossa olevan epäortodoksimainen rakenne kulkee alusta loppuun muuttuvana.  Metalliseksi muunneltua puheääntä / runonlausuntaa, popmusiikiksi ja lauluksi liukuvaa kaunista syntetisaattorikuviointia, tikitystä ja ja surinaa, haikeaa, omituista, taukoavaa, uhkaavaa, hidasta ja kasvavaa, pianomusiikkia, biitteihin kasvatusta, loppua kohti tanssittavaa – täydellinen aamuöisen auringonnousun, muutoksen, uuteen lähtemisen, ylösnousemuksen ja ilon tunnelma joka versoilee sinänsä ehkä surullisten sanoitusten tai ainakin menneisyyden seassa.

Kalpeakasvoisena haamuna vaellan näissä aamuissa
Jokapuolella onnittelui, kukkakimppuja, puolityhjii pulloja
Auringon ensisäteet työntyy mun kivisten silmien taa
Sä olit se joka mun sydämen särki
On vaan yks tapa jolla se hajotetaan

Ja nyt sä oot siinä, sun ovi on auki
Ja mä kuulen sun äänestä et jokin on hullusti
Vaik yrität näyttää siltä et mikään ei oo koskaan ollu näin hyvin
Sä oot värjänny sun tukan mustaks
Sä tuoksut uudelta
Sit se iskee muhun;
Nää on niit nostalgiakeruuhetkiä
Sitä kammottavaa aikaa varten
Jolloin voi enää vaa muistella
Kaikkia niitä ihania virheitä joita ehti tehdä
Must tuntuu, et en oo tehny vielä lähellekkään tarpeeks
Mä oon tehny mun valinnan, ehkä
Tää on mun valinta, mun
Tää on minä nyt, tää on minä nyt
Pariisin Kevät, Kaikkee ei voi pukea sanoiks

Alkua seuraavaa lähtemistä vahvistava Tuuli onkin kauneimpia ja raaimpia suomalaisia rakkauslauluja, mitä on tehty. Juhlien jälkeisestä varsin realistisesta tunnelmasta ollaan jo siirrytty metaforiseen maailmaan, jossa simpukoihin viittaavat kuoret ja lohikäärmeen voima ja hengityksen tuhahtelu on jo läsnä. Yksinkertainen teksti on rohkaiseva, räjäyttävä, mantramaisen toistuva. Kontrasti räjähtävän pään ja hellän ja herkän taustan ja pehmeyden kanssa on hämmentävä. Liekki valaisee lisää Reunan tarinaa. Uudelleen löytäminen onkin itsensä etsimistä, voimaannuttamista, rohkeutta, entisen polttamista. Ehkä se onkin se, minä itse, mitä ei ole uskaltanut katsoa, mitä etsitään, minkä mukaan pitäisi uskaltaa lähteä?

Kaikki on jo voittaneet
Itsensä  voimaantuneet
Löytäneet  uudelleen
Oisko se nyt niin
Et mä pakkaan eväät
Lähden  vuorelle luolaan
Kun  en jaksa enää
Kuunnella miten
Kaikki  on niin vitun hyvin

Se on kuin katsois tähtitaivasta
Kirkkaana talviyönä
Niin kauan ettei pää enää kääntyis takaisin
Ja  yks ainoa puu
Ois päättänyt pitää lehtensä läpi talven
Se seisois pakkases ylpeenä
Kunnes tuuli kaatais sen

Ja mä sytytän liekin
Sytytän maan
Sytytän kaiken
Ilman takuita
Saanko mitään enää sammumaan
Vai sataako mun päälle tuhkaa
Pariisin Kevät, Liekki

 

Näyttökuva 2019-09-09 kello 15.40.34.png
Teknologiaa ja todellisuutta pohtimaan kutsuvilla pariisinkevat.com -nettisivujen etusivulla  katsotaan tietokoneen näytöltä tietokoneen näyttöä, mistä kuuluu tervetulokappaleena ”Tuuli” – Puhu sun sydämestä/
Sanat ui hiljaa/
Maan keskipisteeseen/
Ja muuttuu kullaksi, ja muuttuu kullaksi

 

Näyttökuva 2019-09-09 kello 13.44.15
Idässä lohikäärme on jumalallinen voiman, viisauden, vaurauden ja hyvän onnen symboli. 
Vanhassa kiinalaisessa mytologiassa on lohikäärmettä muistuttava hahmo Loong on yhdistelmä eri eläimistä. Sillä on esimerkiksi jäniksen silmät, kauriin sarvet, sonnin kuono, kamelin pää, tiikerin tassut, kotkan kynnet, kalan suomut, käärmeen vartalo ja leijonan viikset. 
Kiinalainen lohikäärmehahmo Loong edustaa maskuliinista yangia, hedelmällisyyttä ja aktiivisuutta. Loong on myös demonien karkottaja ja sateen symboli. Uskomusten mukaan Loongit asuvat talvella maan alla, mistä ne tulevat esiin keväällä, vuoden toisena kuukautena ja saavat aikaan sateen ja ukkosen. Kiinassa vietetäänkin värikkäitä ”lohikäärmejuhlia” Loongin talviunilta heräämisen ja kevään alkamisen kunniaksi. Kuva: Milena Huhta

Yksi antoisimpia ja vanhimpia reunaa ja rajoja pohtiva, sisäisen (itsensä) löytämisen, rakkauden, rohkeuden ja taakse katsomisen, uuden mahdollisuuden menettämisestä kertova myytti on Orfeuksen ja Eurydikeen taru antiikin Kreikasta. Orfeus (kreik. Ὀρφεύς) saa Apollonilta lahjaksi lyyran, jolla soittaa niin kauniisti, että joet lopettavat virtauksensa ja vuoret tulevat lähemmäksi kuullakseen paremmin. Orfeus rakastuu nymfi Eurydikeen. Pian myös eräs Apollonin pojista, Aristaios, rakastuu Eurydikeen, ja yrittää tavoittaa hänet. Eurydike pakenee Aristaiosta, mutta polkaisee juostessaan käärmettä, joka pistää häntä tappavasti. Eurydike kuolee.

Orfeus päättää hakea Eurydiken Manalasta. Hän onnistuu pääsemään Manalaan. Siellä hänen lumoava soittonsa pysäyttää Iksionin pyörän, Sisyfoksen kivi lakkaa pyörimästä ja Tantaloksen jano loppuu. Manalan hallitsijat Hades ja Persefone liikuttuvat niin, että suostuvat päästämään Eurydiken pois – sillä ehdolla, että Orfeus ei katsoisi Eurydikeen ennen kuin tämä on astunut maan pinnalle. Orfeus ei kuitenkaan voi olla katsomatta. Eurydike jää ikuisesti Orfeuksen ulottumattomiin. Orfeus suree vuorilla, missä bakkanttilauma repii hänet kappaleiksi ja heittää hänen päänsä jokeen.

Myytti Orfeuksesta ja Eurydikesta on syvä rakkauden, todellisen ja epätodellisen, näkyvän ja näkymättömän, sumuiseksi sulavien rajapintojen, kokonaisuuden tunteen ja kaipauksen metafora, eksistentiaalista kriisiä kuvaava tarina. Soiton jumalainen lumoavuus, runouden, musiikin ja taiteen voima osoittautuu kuolemaakin vahvemmaksi, ikuiseksi ja pyhäksi, kuolevaisista kehoista ulkopuoliseksi, avaimeksi kohtaloiden ja tapahtumien kuvitellun ainutkertaisuuden ja peruuttamattomuuden lopullisuuteen. Mahdoton onkin mahdollista, löytäminen, elämä ja toisenlainen tarina.

Taakse katsominen on kuitenkin virhe, joka tuhoaa kaiken.

Näyttökuva 2019-09-09 kello 14.35.59.png
Ei kantsi katsoa taakseen, ainakaan reunalla. Maalauksen keskellä oleva puu kuvaa elämän ja kuoleman rajaa – Orphée ja Eurydice ovat juuri ylittämässä rajan, hetki ennen Orpheen tuhoisaa katsetta. 
Taustalla on hahmoja, joiden kasvot eivät ole havaittavissa sumuisessa ja hämärässä ympäristössä. Tämä tuo esiin alamaailman salaperäisen puolen. Jean-Baptiste Camille Corot: Orphée ramenant Eurydice des Enfers, 1861.

 

Näyttökuva 2019-09-09 kello 14.32.04.png
”Orfeus oli Cocteaun lempimyytti: Runoilija isolla kirjaimella jonka Kohtalona oli vaeltaa Runouden ei-kenenkään-maalla elämän ja kuoleman välillä. Orfeus on antiikin myytin sovitus ja siirto eksistentialistien Pariisiin, jossa Kuolema kulkee mustalla autolla ja peilien läpi siirrytään tuonpuoleiseen. Tässä ”näkyvän ja näkymättömän draamassa” Kuolema rakastuu runoilijaan ja uhrautuu, jotta runoilijasta tulisi kuolematon”. Taian ja teknologian välistä rajaa hämärtävää ”O” :ta esitettiin Finnkinossa 2010.

Orfeuksen myytin kuuluisimpia versioita on ranskalaisen Jean Cocteaun huikea elokuva Orphée vuodelta 1950. Elokuvassa peili toimii porttina tuonpuoleiseen. Leffan tunnelma suorastaan sumentaa teknologian ja taian välistää rajaa. Yhä elokuvateattereissa kiertävän klassikon arvion ja trailerin voi tarkastaa esimerkiksi tästä Orphée rewiev: Cocteau´s classic never looks back.

Mutta miten Reuna -levyn minän, fiktiivisen itsensä etsijän käy? Jääkö hän ikuisesti jumiin kaipaukseen ja itsensä kohtaamiseen, uniin ja magiikkaan, lumoukseen, taakse katsomiseen?

Joet virtaa
Autojonot virtaa
Omaisuus, kyyneleet, massat‚ uutiset
Alitajuiset viestit virtaa
Beibi, sun valokeila
Aina enemmän kuin koko maailma
Jonka reunat on menneet sijoiltaan
Pariisin Kevät, Valokeila

 

Suomen musiikkiblogi. Asiaa musiikista ja ihan mistä tahansa.

 

1 Comment

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s