”Hot Mess” – Visual albumit, katsomisen lisääntyminen ja hämärtyvät rajapinnat esillä OMVF:lla

Oulun Musiikkivideofestivaalien (OMVF) 26. festivaalin teema on Hot Mess.
Täyteläinen ohjelmisto on kilpailusarjojen ohella niin rönsyävän täynnä kiinnostavia must see -näytöksiä, Suomessa konseptina tuoreita visual albumeita, elokuvia, taidenäyttelyä ja jatkoklubeja, että huh huh. Jo etukäteen. 

 

”Audiovisuaalisen kulttuurin ja kotimaisen musiikkivideon juhlaa. Ennakkoluulotonta edelläkävijyyttä ja pohjoista outoutta”, kiteyttää Oulun musiikkivideofestivaalit. Ja todellakin, ohjelma tuntuu kantavan ihan kaikkea ajankohtaista, pinnalla olevaa ja sinne meillä puhkeavaa – silleen kerralla. ”Hot Mess” vaikuttaa itse taideteokselta festarina, todella syvältä ja kerrokselliselta kollaasilta – visuaalisen, muodon, konkretian ja idean tasolla. Festareilla palkintaan neljässä eri kategoriassa parhaat kotimaiset musavideot, jonka ohessa oleva ohjelma on ällistyttävä.

Oulussa näytetään nyt ensimmäistä kertaa esimerkiksi Visual Albumeita. Ne ovat musiikkivideon ja elokuvan rajapintaa hämärtäviä teoksia. Siis mitä?

A visual album is a concept where the musician releases a video with each song on an album. The videos run together to tell a story along with the lyrics and music of the album. As a result, artists have a way to give additional context and framing to the music that they produce. This creates a richer storytelling and communication medium than music or videos alone can create, and goes above and beyond what the traditional music video is. – Adam Quinn, Beat.fi / Evolution of Visual Albums

Aihe on ollut pinnalla, kun räppäri ja dj Yeboyah julkaisi viime perjantaina upean visual -EP:n Elovena.  Maailmalla Visual album on tullut tunnetuksi syrjintään ja tasa-arvoon liittyvien teemojen, r&b :n ja feminismin kautta, etenkin Beyoncén Beyoncén ja Lemonaden jälkeen. Janelle Monaén Dirty Computer ja Oulussakin nähtävä Tierra Whackin Whack World sisältävät niin ikään yhteinäisen, pitkän, esteettisen ja visuaalisen kokonaisuuden ja kontribuution pelkkään musiikkiin. Ilmiö, missä levyn tai EP:n jokaiseen kappaleeseen liittyy video, elokuvallista tai kuvataiteellista videomateriaalia kokemuksen syventämiseksi ei kuitenkaan itsessään ole mitenkään uusi.

Jotkut lähteet mainitsevat esim. Beatlesin A Hard Day´s Nightin (1964) olleen ensimmäisiä Visual albumeita, Pink Floydin The Wallin, Princen Purple Rainin ja Led Zeppelinin The Song Remains the Samen. Varsinkin poliittista sisältöä ja kokeellista tuotantoa sisältävää The Wallia pidetään klassikkona, joka muokkasi albumin käsitettä, loi perustan Visual albumille ja haastoi ajatusta siitä, mitä tuotanto ja se, miten ymmärrämme musiikin, voi olla. Kanye West olisi halunnut tehdä My Beautiful Dark Twisted Fantasy –levystä kokopitkän elokuvan. Vaikkei idealle lämmetty, syntyi kuitenkin  Runaway, kahdeksan biisin mittainen teos.

Suomessakin on ainakin sosiaalista mediaa ja muuttuvia katsomisen tapoja tutkivia julkaisuja. Lähimenneisyydestä voisi nostaa vaikkapa Haamun Aika rakastaa lapsiaan -levy (2017), johon kuului neljä pientä lyhytelokuvaa vain somessa julkaistuna, mikä syvensi nerokkaasti kokonaisuuden ajan – menneisyyden ja nykyajan yhteen kietoutumisen – teeman pohdintaa. Tarina katoaa 24 tunnissa somesta. Pyhimyksen, Juulian ja OP Beatsin Opium -projektin Extended Virtual Reality Play vol. 1 (2018). EP-mittaisen julkaisun jokaisesta viidestä kappaleesta oli niin ikään tehty Instagram-musiikkivideot, jotka ohjasivat Pieruperse, Napoleon Digital, Julius Konttinen, Nana Simelius ja Jannika Nyqvist. Videot julkaistiin instagram -stooreissa. Maailmalta puolestaan on ihan pakko tuoreimmista mainita Tyler, The Creatorin näyttävät IGOR -meiningit.

OMVF esittää Visual albumeista Tove Lon Fairy Dustin, Tierra Whackin Whack World ja lisäksi FKA Twigsin M3LL155X. M3LL155X on artistin itsensä ohjaama neljän musiikkivideon kokonaisuus samannimiseen EP-julkaisuun. Video oli ehdolla vuoden 2016 MTV Video Music Awardseissa parhaista visuaalisista tehosteista sekä parhaasta koreografiasta.

Katsomiseen keskittyvässä, ehkä voyeristisessakin ajassa paitsi visuaalinen kerronta myös se, miltä asiat näyttävät, on yhä tärkeämpää. Isojen artistien keikkavisuaalit ja grafiikat ovat ammattitaiteilijoiden luomia, Spotify näyttää nykyään lyhyttä looppaavaa videokuvaa biisin taustalla koko näytön laajuisena, sosiaalisesta mediasta puhutaan peilinä, johon voi rakentaa itsensä 2.0. Tällä hetkellä suosituimmat sosiaalisen median sovellukset liittyvät nimenomaan kuvaan, liikkuvaan kuvaan ja musiikkiin. Lähes jokaisella on laitteissaan mahdollisuus kuvata, editoida, värimääritellä, tekstittää ja julkaista ”elokuva” päivittäin – tai luoda filttereiden, tarrojen ja GIFien avulla millaista taidetta tahansa.

On selvää, että taiteenlajien totutut muodot ovat muutoksessa. Tämän VHS -ajoilta ja kauempaakin periytyneiden tuttujen muotojen (musiikkivideo, taideteos taidemuseossa, lyhytelokuva, elokuva, tarina, kirja ja narratiivi) entropian, rajojen hämärtymisen ja muotojen uudelleen syntymisen voisi ajatella liittyvän luonnollisena uuteen tapaan katsoa ja kokea – enimmäkseen appien, puhelimen, internetin ja sosiaalisen median välityksellä – teknologiaan, jonka ympärille elämämme yhä tiiviimmin kietoutuu. Uusia ilmaisun muotoja haetaan, kokeillaan ja syntyy. Toisaalta se tuntuu mahdollisuuksineen virkistävältä ja innostavalta – muotojen keväältä – mutta joskus myös kakofoniselta ja ähkyiseltä kaaokselta, kun kaikkea on kaikkialla. Samalla kun länsimaissa ainakin katsomisen määrä on lisääntynyt, on lisääntynyt myös paino ja arvo sille, miltä ihan kaikki näyttää – pitää näyttää hyvältä. Tahattomalle tai tarkoitukselliselle pinnallisuudelle ja vertailulle on myös vastaliikkeensä. Katsomisen etiikka … noh, ehkä käsillä tosiaan on ”hot mess”.

Näyttökuva 2019-07-29 kello 12.43.45.png
R&b, feminismi ja tasa-arvo ovat monien visual albumien sisältöjä. Viime vuonna julkaistu 15-minuuttinen Whack World on rakennettu Tierra Whackin samaa nimeä kantavan esikoisalbumin ympärille.

 

Näyttökuva 2019-07-29 kello 10.33.55
Fairy Dust -niminen visual album on kuvaus kahden naisen kipeästä suhteesta, seksistä, huumeista ja loputtomasta pakenemisesta. Rankan kuvastonsa takia video on ajoittain poistettu YouTubesta.

 

Näyttökuva 2019-07-29 kello 14.54.41.png
Osana festaria Valveen Valvegalleriassa nähdään Hot Mess -nimeä kantava ryhmänäyttely. Kotimaisen nykytaiteen läpileikkaus sisältää teoksia, jotka käsittelevät somea, digitaalisen maailman rajapintoja, julkisuutta, kehonkuvaa ja pop-kulttuuria. Näyttelyssä nähdään teoksia muun muassa Emma AinalaltaHemuloordiltaJ. A. Juvanilta ja Munalissulta, sekä tämän vuoden Pumpelipatsaiden suunnittelijalta Ninni Luhtasaarelta. Kuva: Munalissu

Viimeaikaiset signaalit ovat myös antaneet ymmärtää, että tämä runsaasti asioita tuottava ”barokki” sisältäisi vastareaktiona raukenemista luonnollisen ja romanttisenkin suuntaan. Johonkin postromanttiseen ehkä? Kantrin ja pehmeiden soundien nousu, luonnon arvostaminen, täyteläisyys ja rönsyily, analogisen vaaliminen ovat osa ”pehmeää aaltoa.” Mutta erilaisena kuin ennen – uuteen romanttiseen luontokuvaan kuuluvat myös hylätyt teollisuusalueet ja niiden uusi käyttö, metsässä lojuvat romut ja tyhjentyneen maaseudun infrastruktuuri tai toisaalta materiaan hukkumisen, kierrättämisen, sotkuisuuden ja hajoamisen tunnelmat, jotka koskevat myös informaatiota, tarinoita, taiteellista ja pop -kulttuuria. OMVF:n varsinaiset kotimaisten musiikkivideoiden näytössarjat on nimetty erilaisten materiaalien mukaan: bensiini, veri, betoni, pumpuli, helium, neon, muovi, vesi, etanoli ja hiekka.

Festivaalin elokuvaohjelmistossa on paitsi myös tuntemillemme tarinakerronnan vakiintuneille muodoille ja kategorioille kysymyksiä esittäviä teoksia, myös konkreettisesti digitaalisen ja maanläheisen vuorovaikutusta pohtivia. Pohjoista outoutta, metsämystiikkaa, faktan ja fiktion sekoitelmia, koneita, pianoa ja kantria. Sodankylän elokuvajuhlilla ensi-iltansa saanut Mystinen metsätyömies kertoo Freud Marx Engels & Jungin laulaja Pekka Myllykoskesta, joka tasapainotteli elämäänsä kantrin, kirjaviisauden ja viinapirun välillä. Faktaa ja fiktiota sekoittava Shut Up and Play the Piano! kertoo pianomusiikin kulttitähden Chilly Gonzalesin tarinaa.  Avaruusromua 28 vuotta on VJ Indigon ohjaama ylistys ihmisen teknologisen kehityksen muokkaamalle luontokuvalle, muualla julkaisemattoman suomalaisen elektronisen musiikin siivittämänä. Vuoden 1994 Skotlantiin sijoittuva fiktiivinen Beats on puolestaan tarina nuorista aikuisista, jotka haluavat päästä kokemaan laittomat reivit. Black Mirrorista tutun Brian Welshin ohjaama ja pitkän linjan elokuvantekijän Steven Soderberghin tuottama elokuva kuvaa lakimuutoksen aikaa, jolloin viranomaiset pyrkivät kitkemään nuorisoa turmelevan rave -kulttuurin.

 

Näyttökuva 2019-07-29 kello 12.57.12.png
Kontrasteja. Lintujen sirkutusta, rauhallisia synia ja avaruudellista pimputusta öisessä metsässä.  VJ Indigo: Avaruusromua 28 vuotta

 

Näyttökuva 2019-07-29 kello 14.43.53.png
UK Times kutsuu Beatsia jo klassikoksi arviossaan. ”Funny and euphoric, heartfelt and harrowing, this comedy-drama has wowed festival audiences across the world. Could it be the next Trainspotting, asks Jamie Graham”

Osaltaan visuaalisen ja musiikin vuorovaikutuksen ja kulttuurin rakentamisen kärkinimenä paikalla on myös käsikirjoittajana tunnettu Anna Brotkin, joka esittelee omat videosuosikkinsa 90-luvulta.  Brotkin käsikirjoittajana edustaa tv- ja elokuva-alan suhtautumista musiikkiin. ”Käynnissä olevan televisiosarjojen uuden kultakauden myötä tv -tuotannoissa on alettu panostaa myös musiikkeihin entistä enemmän ja pop-musan käyttö on lisääntynyt ja monipuolistunut. Joskus ajatellaan, että tv-puolella esim. Mullan alla oli ensimmäisiä tällaisia ”uudella tavalla” pop-musaa käyttäviä sarjoja – se julkaistiin jo 18 vuotta sitten, joten aika pitkästä kehityksestä on kyse. Suomessa ala on edelleen aika alussa, varsinaisia music supervisoreita elokuva- ja tv-puolella ei käytännössä katsoen ole. Itse toimin sellaisena Aikuisissa jonka myös käsikirjoitin ja lisäksi olen konsultoinut muutamia pienempiä projekteja.” Leffapuolella ollaan kuuroja ja musapuolella sokeita – suomalaisten elokuvien ja tv-sarjojen biisivalintoja rajoittaa rahanpuute, hän kirjoitti Ylellä jo muutamia vuosia sitten. Vaikka tuotannoissa (ja budjeteissa) on hankalaa nähdä musiikin tärkeyttä ja painoarvoa teoksen kokonaisuudessa, tekijöille se on melko selvä. ”Mun mielestä parhaimmillaan oikeen musan avulla liikkuva kuva saa ihan uusia ulottuvuuksia, sävyjä ja merkityksiä – ja päinvastoin,” kertoo Brotkin.

Siitä on tosi hankalaa olla eri mieltä.

 

Oulun Musiikkivideofestivaalit, 22.–25. elokuuta. Oulu. Festivaali järjestetään osana Oulun juhlaviikkoja. Koko ohjelmisto esillä osoitteessa: www.omvf.net

 

 

Suomen musiikkiblogi. Asiaa musiikista ja ihan mistä tahansa.

 

 

 

 

1 Comment

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s