PÄÄMÄÄRÄNÄ 69

Keskenkasvuista pohdintaa vallasta, harmoniasta ja molemminpuolisesta nautinnosta musiikkibisneksessä


Leffahahmona en voi vastustaa kiusausta – on aivan pakko sisällyttää ensimmäiseen tekstiini elokuvaviittaus, vaikka en yleensä olekaan innostunut tällaisesta meta-tason nokkeluudesta.

Siispä, eräs suosikkielokuvistani on muotimaailmaan sijoittuva Paholainen pukeutuu Pradaan. Leffassa on kohtaus, jossa arvostetun muotilehden pelätty päätoimittaja Miranda Priestly (upea Meryl Streep) tarkistaa tiiminsä valitsemat asukokonaisuudet ennen tärkeää kuvaussessiota. Miranda ei ole tyytyväinen näkemäänsä. Hän on raivoissaan. Tiimi vapisee kauhusta ja yrittää epätoivoisesti keksiä uusia ratkaisuja miellyttääkseen pomoaan.  Lehden uusi toimittaja-harjoittelija, Anne Hathawayn tulkitsema Andy Sachs, seuraa tilannetta huvittuneena. Lopulta hän purskahtaa nauruun, kun tiimi pohtii kuumeisesti valintaa päällisin puolin kahden täysin identtisen vyön välillä. Huone hiljenee ja Miranda kääntyy hämmentyneenä katsomaan pärskähdyksen päästänyttä harjoittelijaa.

Näyttökuva 2019-07-28 kello 20.19.35
Paholainen pukeutuu Pradaan. Keskellä päätoimittaja Miranda Priesly.


Seuraa hieno monologi: päätoimittaja Miranda arvioi ylimielisen harjoittelijatytön kuvittelevan olevansa mitä ilmeisimmin kaiken ”muotihömpötyksen” yläpuolella, viitaten Andyn kieltämättä nuhjuiseen ja epätrendikkääseen asukokonaisuuteen. Miranda toteaa, ettei harjoittelijan kammottava sininen villapaita ole vain sininen, vaan ’merensininen’, jota Oscar De La Renta ja Yves Saint Laurent käyttivät jo vuosia sitten. Kyseinen väri päätyi useiden mallistojen kautta tavarataloihin ja lopulta halpahallin alekoriin, josta ylimielinen harjoittelija on kolttunsa kaivanut mukaansa. Väri edustaa miljoonia dollareita ja työpaikkoja, Miranda jyrähtää. ”On suorastaan huvittavaa, että luulet ettei muotiala vaikuta sinun, vaikka itse asiassa ME valitsimme tuon paitasi sinulle.” BOOM!

Tämä klassinen kohtaus 13 vuoden takaa puhuttelee minua yhä. Tai oikeastaan erityisesti juuri nyt, kun olen päässyt kurkistamaan musiikkialan mystisen ’bäkkärin’ verhon taakse. Kun puhutaan bisneksestä, löydän runsaasti yhtäläisyyksiä muodin ja musiikin välillä. Itse asiassa, muotialaa ja musiikkialaa on hyvin vaikeaa erottaa nykyisin toisistaan. Molemmissa näyttäisi olevan viime kädessä kyse rahasta, lyhytjänteisyydestä ja siitä, että verraten pieni määrä ihmisiä ohjailee suurten massojen kulutuskäyttäytymistä.

Näyttökuva 2019-07-28 kello 20.25.54.png
Which way?

Valta on aina kiehtonut minua. ”Musiikkitoimittajana” olen tietenkin erityisen kiinnostunut musiikkialan vallasta. Maailma on täynnä upeaa musiikkia, josta vain mitättömän pieni murto-osa löytää tiensä kuulijoiden korviin. Samalla tavoin, kun muotimaailman vaikuttajien toimesta päätetään puolestamme mitä puemme päällemme, myös musiikkialalla on omat ”mirandapriestlynsä”. He työskentelevät levy-yhtiöissä ja radiokanavilla, a&r -managerien ja musiikkipäälliköiden nimikkeillä. He ovat musiikkimaailman vallan huipulla. He valitsevat sen musiikin, jota me kuuntelemme.  

Musiikin saavutettavuuden kannalta keskeisiä ovat soittolistat. Soittolistat ovat kuratoituja kokoelmia kappaleista, joita soitetaan tiettynä ajankohtana. Radioiden soittama musiikki perustuu lähtökohtaisesti soittolistoihin. Suomen parhaaksi musiikkimediaksi kruunatun valtakunnallisen radiokanavan soittolistalla on 69 kappaletta. 69. Teinipoika sisälläni tirskahtaa Andy Sachsin lailla. Olisi kiehtovaa ajatella, ettei luku olisi sattumanvarainen. Numerologiaan perehtyneet tietävät sen symboloivan harmoniaa. Luku 69 on toki tuttu myös muilta elämän osa-alueilta. Monille se merkitseekin ensisijaisesti molemminpuolista nautintoa. Kuulemma.

Sekä harmonia että molemminpuolinen nautinto kuvaavat soittolistan konseptia täydellisesti. Kun kappale lisätään soittolistalle, saa artisti tulovirtaa radiosoitosta, sekä tunnettuutta itselleen ja musiikilleen. Se lisää hänen suosiotaan ja vauhdittaa keikka- ja levymyyntiä. Artisti saattaa päästä televisioon esittämään musiikkiaan. Parhaassa tapauksessa ehkä jopa kykykilpailun tuomariksi tai paratiisisaarelle mukaan eloonjäämistaisteluun perustuvaan viihdepitoiseen kansainväliseen kisaformaattiin. Soittolistan laatijalle palkinto ja nautinto on  ennen kaikkea tieto siitä, että hän omalla toiminnallaan mahdollistanut tämän kaiken edellä kuvatun. Molemmat osapuolet saavat ja harmonia säilyy. Luvun 69 perimmäinen olemus täytyy tässä yhtälössä ymmärtääkseni kaikilta osin.

Näyttökuva 2019-07-28 kello 20.29.58.png
Paholainen ei ole kovin suosittu aihe kuvataiteessa tai muutenkaan.

Vallankäytön mekanismi toimii siis täsmälleen kuten muotialalla (pieni ryhmä päättää ison ryhmän puolesta.) Toimittajana minulle tällainen ilmiön pintapuolinen hahmottaminen ei kuitenkaan vielä riitä, varsinkin kun esiin ei ole tullut vielä mitään uutta. Luontainen uteliaisuuteni vaatii syvemmän ymmärryksen muodostamista. Millä perusteella musabisneksen mirandapriestlyt valitsevat kappaleet meille, kun tarjontaa on niin valtavasti? Jo pelkästään suoratoistopalvelu Spotifyn musiikkikirjastossa on yli 30 miljoonaa biisiä, miten niistä valitaan 69? Ja ennen kaikkea: miksi?

Taloudellista näkökulmaa ei luonnollisesti voida sivuuttaa. Ei ole sattumaa, että suurten levy-yhtiöiden artistit dominoivat soittolistoja. Kun major label -pomo lähettää yhtiönsä merkittävimmän artistisatsauksen tuoreimman biisin radiokanavan musiikkipäällikölle saatesanoilla ”voisitko kuunnella tämän”, on kysymys lähinnä retorinen.

Kun puolestaan tuntematon indieartisti lähestyy radiokanavaa samalla agendalla, on asetelma lähtökohtaisesti väärä. Kuin taputtaisi kuningatarta tuttavallisesti selkään. Ei kuusysiin heittäydytä tuosta vaan tuntemattomien kanssa.  Pahoittelen vaivaannuttavaa kaksimielisyyttä, mutta en voi kypsymättömyydelleni mitään. Joka tapauksessa, indieartistin demo voi kaikilla absoluuttisilla mittareilla olla levy-yhtiön lähettämää master-versiota parempi, jos musiikkia ylipäänsä on mahdollista arvottaa. Sillä ei ole kuitenkaan merkitystä, koska musiikkimaailman valtateillä ei ole ohituskaistoja.

En silti suostu hyväksymään sitä, että talous olisi ainoa draiveri tässä yhtälössä. Suurten levy-yhtiöiden tarjonta ylittää moninkertaisesti soittolistojen kapasiteetin ja aina silloin tällöin eräänlaisena sääntöä vahvistavana poikkeuksena kuusysiin päätyy myös tuntemattomampia tekijöitä valtavirran ulkopuolelta. Mistä siis on kyse?  No vallasta tietenkin.

Juttelin taannoin aiheesta erään ystäväni kanssa, joka työskentelee suuren kaupallisen radiokanavan palveluksessa. Keskustelustamme jäi erityisesti mieleen yksi lause: ”Radiossa tehtävänämme on luoda ilmiöitä”.  Muistan tarkentaneeni vielä, että tarkoittiko ystäväni ’tuoda esiin ilmiöitä’. Ei, vaan nimenomaisesti luoda.

Ajatus on hätkähdyttävä. ’Luoda’ on verbinä erityisen vahva, sillä se sisältää ajatuksen jonkin uuden synnyttämisestä. Kun on luonut jotain uutta, voi olla siitä erityisen ylpeä. Radion kontekstissa luomisen käsite kuitenkin hämmentää. Miten luomisen kriteerit täyttyvät esittäessä radioaalloilla muiden tekemiä kappaleita, antaessa lähetysaikaa artisteille, jotka haluavat myydä omaa musiikkiaan, pyytää heitä kylään?

Tällainen ajatusrakenne on kaikessa kömpelyydessään yksioikoinen ja tietämättömän näköalaton. Maailma on täynnä artisteja, jotka tekevät käsittämättömän hienoa musiikkia. Mutta se artisti, jonka kappale valitaan suositun radiokanavan laatimalle 69 kappaleen soittolistalle, saa mahdollisuuden nousta suuren yleisön tietoisuuteen ja kuka tietää, vaikkapa ilmiöksi asti. Add to playlist –kuvakkeen klikkaaminen on fyysisenä  suoritteena varsin vaivaton, mutta yksittäisen artistin uran näkökulmasta se voi merkitä alkuräjähdystä tai luomiskertomusta, katsantokannasta ja vakaumuksesta riippuen. Kuriositeettina mainittakoon vielä, että soittolistan kokoamista kutsutaan siis kuratoinniksi. Sanakirjan mukaan kuratointi on ’olemassa olevan sisällön harkittua keräilyä, jossa kerätty sisältöyksikkö luo uusia merkityksiä’. Ystäväni visio radiosta ilmiöiden luojana on siis perusteltu ja tästä näkökulmasta täysin ymmärrettävä.

Näyttökuva 2019-07-28 kello 20.27.25
Paholainen -naamion voi ostaa myös verkkokaupasta ja pukeutua siihen.


Mikä on musiikkimaailman vallan anatomia, miten musiikki valikoituu soittolistalle, miksi toinen saa kutsun kuratoituun kuusysiin kun samalla toinen tyytyy onanoimaan itsensä uneen unohdettujen artistien hautausmaalla? 
Musiikki- ja muotimaailmojen valta näyttäisi olevan valtaa ilman vastuuta. Se on parasta mahdollista valtaa.

Ja se on maailma, joka kiehtoo minua valtavasti (pun intended) ja johon haluan kiihkeästi päästä mukaan. Haluan olla yksi heistä, jonka mielijohteen ja vikkelän hiirikäden ansiosta artisti astuu kuusysistä kuuluisuuteen osana musiikkibisneksen loppumatonta ilmiö-kaanonia. Haluan olla yksi heistä, joka päättää mitä kuuntelet ensi kesänä festareilla.

Ja jos tämä unelma ei toteudu, tyydyn myös siihen että saan päättää, mitä puet päällesi ensi kesän festareille.

28.7.2019 Stillwaterin keikkabussissa jossain päin Eurooppaa.

William Miller


 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s