Naamat 20 vuotta ja 4ever – rakkaudella, ei pelolla

Ainutlaatuisen lämmin, per(se)formatiivinen ja karnevalistinen maalaisfestari keskellä pöpelikköä Suomen Muuramessa on onnistunut niin poikkeuksellisen hyvin, että on saavuttanut useiden valtamedioiden huomion ja arvostetun kulttiaseman. Festivaali täytti juuri 20 vuotta – mutta pysyykö ihana rakkauden saippuakupla ajan rapistavassa tuiverruksessa vielä pehmeänä ja ehjänä, ja miten kauan?

Kannen kuva: Landys Roimola

 

Rockfestivaali Naamat tapahtui tänäkin kesänä. Syytä juhlaan ja monenlaisiin syviin tunteisiin erilaisten muiden tunnelmien ohella olikin tänä vuonna erityisesti – kaveriporukan kotibileistä alkanutta, legendaariksesi ja halutuksi kulttuurifestivaaliksi paisunutta höpsöttelyä, perseilyä, älykästä mustaa huumoria, laatua, luksusta ja naturalistista luontoyhteyttä tihkuvaa karnevaalia kauneimman kesäisen Suomen sydämessä on vietetty jo 20 kertaa.

Kuten Naamojen virallinen tiedote,  useat paikalla olleet mediat ja mahtava asiakaspalaute todistavat, kaikki oli täydellistä. Suomen musiikkiblogin ennuste kaiken pieleen menemisestä sekä maailmanlopusta ei siis valitettavasti toteutunut tälläkään kertaa. Päätimme kuitenkin yrittää keksiä jotain katastrofin aineksia, mikä oli kovin turhauttavaa, sillä kaikki tosiaankin oli täydellistä. Aurinko hehkui puhdasta rakkautta kesäiltaan, metsälampea ympäröivä metsä huojui lämpimässä tuulessa, sänkinen pelto oli täynnä värikkäitä telttoja ja katosviritelmiä hehkulamppuledeineen ja teltat täynnä onnellisia ja tuttuja ihmisiä (aivan perseet jo perjantaina kello 17), neonsininen, kirkas ja jäätävä puhtaus vallitsi läpi viikonlopun kaikkialla, omenat kypsyivät infotiskin edessä, ruusut ja jasmiinipuu kukkivat täydessä kukassa, vadelmat olivat täydellisen kypsiä, vip -asiakkaiden Kohtelu sisälsi  huojuttelua palmunoksilla henkilökohtaisen päihtymissuunnitelman ja muun Palvelun ohella, keikat olivat täyttä dynamiittia ja taas löytyi monta bändiä, joista ei ollut kuullutkaan ja nytten niistä on kuullut tästä eteenpäin aina, alueen visuaalinen ilme oli luonnon, valojen, ruuminosien, asusteiden ja värien puolesta hedelmällisen kaunis, ja pellolle yöllä laskeutunut halla raikasti jäisesti sen kiljuisimmankin tunnelman – ainakin sellaisen silmissä, joka joi pelkkää vettä. (Voi kyllä olla, että vaan tuli hetkeksi hämärää.)

Naamoilla oli täydellistä.

Mutta keksimme silti jotakin. Vaikka tänä vuonna meni (juuri parhaillaan) ihanammin kuin ikinä, aivan varmasti KOHTA tapahtuisi jotain pahaa. Eikö niin! Kulutimmekin aikaa, joka muuten ei olisikaan mitenkään kulunut, kävellen ympäri festarialuetta levittämässä pahaa-aavistavuutta ympäriinsä. (huom. Darksideshow -nimisella teltalla emme käyneet.)

Kysymys Naamojen tulevaisuudesta oli selvästi henkilökohtaisen tuntuinen ainakin osalle. Monelle Naamojen merkitys ei ole aivan vähäinen – ihmiset kertoivat sen olevan paikka, jossa ehkä ensimmäistä kertaa on saanut kokea tulleensa hyväksytyksi täydellisesti juuri sellaisena kuin oikeasti on. Ilman rooleja, kilpailun ja rahan sanelemaa, yhteiskunnassamme kasvavaa ulosjäämisen pelkoa. Ilman niistä seuraavaa spirittiä, tarvetta suojautua ja teeskennellä, ilman arjen hierarkisia asetelmia – paradoksaalisti usein naamioituina, ja siksikin ilman maskia, sellaisena kuin on. Naamojen jälkeen sielu on täytetty rakkaudella, jonka avulla selviää koko seuraavan vuoden, ihmiset kertoivat. Ensimmäiset päivät festarin jälkeen kuluvat shokissa, koska niin poikkeava on se todellisuus, johon sieltä täytyy palata. Nessuja kuluu.

180 vapaaehtoista rakentaa festaria vapaaehtoisesti. Liput myydään puolessa minuutissa, ihan sama ketä siellä esiintyy, laatua se on kuitenkin. Myös Suomen parhaimmistoon kuuluvat, arvostetut artistit haluavat tulla tänne keikalle pitkin hiekkatietä, jossa ei mahdu ohittamaan, jos joku sattuu tulemaan vastaan, ja tie parkkipaikalle riihen taakse eroaa vain hieman metsäkoneen äskettäin auki mylläämästä avohakkuualueesta.

Kaikki haluavat siivota roskansa, järjestyshäiriöitä ei synny, tupakantumpit viedään roskiksiin, riihi ei syty tuleen, persepyramidi syttyy tuleen, spontaani goottihenkinen talonpoikaisnäytelmä saattaa syntyä leirinnän grillipaikalla, on todellakin normaalia vaeltaa ympäriinsä kääriytyneenä teltan pohjakankaaseen, osa järjestysmiehistä makaa läjässä (ajankuluksi) rannekkeentarkastus -pisteen penkillä, lääkäritkin irrottelevat leirissä jossa lauletaan Ultra Bra :ta aamukuuteen, (syy minkä vuoksi tosiasiassa päätimme sittenkin yöpyä mökissä hieman syrjässä leirinnästä), baarin hinnasto on kirjoitettu väärinpäin, vittuilua on saatavilla hintaan mihin hyvänsä, kokki juoksee Gambina -pullon kanssa perään, toivottaa hyviä festareita ja neuvoo olemaan tekemättä mitään mitä hän tekisi, rähinöiden sijaan halaillaan, rakastetaan sitä toista ihmistä siinä sun lähellä, tanssitaan (mitä hölmömmin, sen parempi) ja nauretaan, nauretaan, nauretaan. Naamoilla kaikki ovat mukana ”juonessa”, mitä ei ole kenellekään etukäteen kerrottu – eikä ainakaan varmaan missään suunniteltu – se vain on.

Mistä ihmeestä se oikein syntyy – ja miten sitä saisi vaalittua? Ja miten pitkään – kävellemmekö mekin eläkkeellä sitten elämän sapekkaaksi kyynistäminä ja raskaan (tunne)suojakilpemme kumartamina kävelykeppiin nojaillen pitkin leirintäalueen homehtuneita (ne ovat silloin tietenkin homehtuneet jo) polkuja, kuten Naamojen festaripäällikkö Foto Järvisen nyt jo edesmennyt isäukko aikoinaan, ja sanomme, että jos olisimme nuorempia, tai asiat olisivat jotenkin toisin, olisimme mekin kyllä siellä? (Kyseinen isähän ei ollut koskaan aiemmin pahemmin kehuja tai hyväksyntää heruttanut, joten tuo lausunto kertoo jotain todella painokasta Naamat -festarin vaikuttavuudesta.)

Emme, sillä meillä on jo nyt Naamojen kaltaisia kokemuksia. Ne ovat vastamyrkkyä katkeruudelle.

Yksi Naamojen isistä, perustajakolmikon jäsen ja nykyinen festaripäällikkö Foto Järvinen kertoo Naamojen merkitsevän todella paljon. Se on kuin oma lapsi. ”Hauskasta touhuilusta ja luovuuden oksennuksesta on muodostunut työ ja aika merkittävä osa identiteettiänikin. Paljon olen saanut ja paljosta olen luopunut.” Tulevaisuus ei pelota. ”Festin tekijöistä ja asiakkaista muodostuu joku oma henki ja sielu, joka kuljettaa tapahtumaa eteenpäin. Kunhan se ydin säilytetään, niin hengen toteutuma voi olla monennäköinen. Tuskin Naamoista koskaan valtavaa megatapahtumaa tulee, mutta silti muoto voi olla hyvinkin erilainen. Itse asiassa olis aika tylsää, jos näkisin jo ennalta millainen festi meillä on 10 vuoden päästä. Tai todennäköisesti se festi olis ihan paska, jos jäätäis vaan jumiin siihen mitä on nyt. Muutos on hyvästä, kun sen antaa tulla oikein.” Kuva: Jani Sorasalmi

”Naamat on mulle oma rakas lapsi, joka on kasvanut aikuiseksi teinivuosien kautta. Tekee nykyisin kaiken juuri kuten itse haluaa, välillä kiukutellen mutta silti aina rakkaana. Naamat on halunnut olla oman kokoluokkansa kärkeä. Pieni, mutta laadukas ja ennen kaikkea omaleimainen. Tapahtuma, mihin tullaan tapahtuman itsensä vuoksi. Tällä polulla haluaisin jatkaa. Tila asettaa luonnolliset rajoitukseksa sille miten tapahtuma voi kasvaa ja kehittyä Tuomistossa. Jatkossakin Naamat on tapahtuma, missä on uusia ja vanhoja naamoja vuosien varrelta. Teemme rohkeasti kaikkea hullua, mitä muut eivät osaa edes kuvitella.”, kertoo Jaakko Selin. Jaakko on yksi Naamojen alkuperäisestä perustajakolmikosta ja Naamat ry:n hallituksen jäsen.

 

Naamojen viestintävastaava Emmi Hyvönen on yksi Naamojen taikahengen aisankannattajista omalla olemisellaan ja tavallaan kohdata ihmisiä ja huomioida muita. ”Naamat merkkaa minulle mahdollisuutta toteuttaa viestinnällisesti sieluni syvimpien syövereiden tuottamaa materiaa ja sen avulla ohjata ihmisiä tärkeiden asioiden äärelle tai – kuten useimmiten tahtoo käydä – mahdollisimman kauaksi rotkoon disinformaation avulla. Pitemmällä aikajänteellä Naamat tulee eittämättä nousemaan maailman suosituimmaksi festivaaliksi ja kasvaa koko Muuramen ja Keski-Suomen kokoiseksi ja kuukauden kestäväksi karnevaaliksi. Joskin epäilen, että kehitys menee todellisuudessa persepyramidia kohti ja valinnat, joita teemme, ovat vääriä. Että eiköhän tästäkin onnistuta tekemään jotain asiallista ja ankeaa ja siirrytään keski-ikäistymisen myötä lopen iskelmän pariin.”

 

Kysymys ei olekaan yksittäisten henkilöiden kuolevaisuudesta (tapahtuma koskee meistä jokaista), vaan Naamoilla spontaanisti syntyneen hyvän hengen ja kukoistuksen säilymisestä sellaisena kuin se on. Eudaimonismi on etiikan (arvoihin liittyvä) suuntaus, jonka mukaan eettisen toiminnan tavoitteena tulee olla onnellisuus. Tämän Naamojen tavoitteen toiminnanjohtaja nosti erikseen koskettavassa juhlapuheessaan esille. (Naamoilla pidetyt puheet olivat niin aitoa tekstiä suoraan sydämestä, ettei puheen kuuntelu edes tuntunut pönötykseltä. Kuin vähän. Jostain sieltä kostuvien silmäkulmien seasta). Mutta mitä onnellisuus on? Tuskien puutetta, hyvää elämää, vastaa filosofinen historia. Pelkästään yksilön kokemusta korostava filosofia onnellisuudesta kaipaa todellista tarkastelua.

Herodotos (n. 484 eaa. – 425 eaa.) käyttää onnellisuudesta kreikankielistä termiä eudaimonia, jonka kantasanoina ovat eu (hyvä) sekä daimon (jumala, henki, demoni). Antiikissa monille ajattelijoille se oli kosmoksen luonnollisen järjestyksen seuraamista ja ihmisluonnon perimmäisen luonteen toteuttamista täysimittaisena. Kun puhutaan onnellisuudesta antiikin Kreikassa, on tapana korostaa erottelua hedonian ja eudaimonian välillä. Karkeasti nämä kaksi onnellisuuskäsitystä voisi erotella toteamalla, että hedonismi koskee alempia, eläimellisiä elämänkokemuksiamme, kun taas eudaimoniassa tarkasteluun otetaan ne kokemisen tavat, jotka erityisesti tekevät meistä ihmisen.

Avain onnellisuuteen on Naamojen tavassa ja kyvyssä lähestyä ihmisyyttä rakkauden, ei pelon kautta. Se kuulostaa ehkä kliseiseltä, mutta jotain kautta ihmiskunnan historian pätevää asiassa on. Huumori, hyväntuulisuus, kaikkien ottaminen mukaan, toisista huolehtiminen, oman vastuun kantaminen, eksponentiaalisesti ryhmässä kasvava turvallisuuden tunne ja siitä seuraava mieletön luova flow ja yleinen hyvä ovat kukoistavan, hyvää säteilevän meiningin ytimessä. Elämästä tulee mielekästä, työ ei tunnu työltä ja tulee kokemus, että on mukana sellaisessa niin arvokkaassa ja tärkeässä, että sitä haluaa vain vaalia ja suojella. Naamojen totaalinen irrallaan olo muusta maailmasta ja karnevalistinen essenssi kuitenkin vie tuon kokemuksen jonnekin vielä pykälää ylemmäs.

Vaikutukset ovat jotain paljon enemmän, kuin pelkät bileet. Vuosia Naamoja tehneet kertovat, kuinka Naamoilla on mahdollista, että entinen uusnatsi ja perhetaustaltaan juutalainen tekevät yhdessä niin tiiviisti töitä, että soittelevat toisilleen ympäri vuoden aina kun tulee mitä tahansa ongelmaa elämässä, töissä, rakkaudessa tai vaikka muuten vaan.

 

Naamojen Infopistettä pyörittävä Emilia Lahdenperä työskentelee sairaanhoitajana arjessa ja on koulutukseltaan verkostojohtamisen ylempi AMK. ”Festari on hirveän suuritöinen juttu. Ja silti se on ainoa tapa, millä voisin kuvitella osallistuvani. Naamat on henkireikä ja hyvyyden kupla tässä maailmassa, joka on aika täynnä huolta tulevaisuudesta. Se vaan tekee jokaisesta vähän paremman ihmisen. Hippeyden määritelmä on vähän omanlaisensa Naamoilla. Se tarkottaa vain sitä, että jokainen kohdataan sellaisena kun on. Ja se on hyvä. Naamoilla tuntee aina riittävänsä. Väitän nyt kohta kymmenen vuotta Naamoilla duunanneena, että se on merkittävästi muokannut musta paremman ihmisen.”

 

Naamojen keittiöpäälliköt Mikko Ikonen ja Salomon Schubak muodastavat kahdestaan yhden kokonaisen idiootin omien sanojensa mukaan. He kokevat, että Naamoille tulee ihan eri ihmisenä kuin sieltä lähtee. Mitä useamin käy, sen paremmin tajuaa itseään, muita ja elämää yleensä. ”Ennen olin nuori ja kaunis, nykyään pelkkä ja”, summaa Schubak kokemusta. ”Työntekemisen suhteen Naamat on maailman paras areena kehittää itseään, osaamistaan ja taitojaan. Saa ja välillä pitääkin mokata, kaikilta saa tukea, ettei uudestaan mokaa ja avoimesti voi ideoida miten voi parannella tekemistä. Jokaisessa tyypissä on jokin yhteinen nimittäjä, joka ei ole lainkaan ilmeinen. Naamoilla haluaa saada asiat tehtyä. Kaveria ei jätetä ja siitä pidetään huolta.”

Pelkkänä kaaottisena höpsöttelynä, päissäänseisonnan mestaruudesta kisailuna ja kiljukeisarin metsästyksenä Naamat ei kuitenkaan olisi Naamat. Käsin paahdettu kahvi, vohvelit, Ondan hodariherkut, Naamojen oma maistuva ruoka, pienpanimo -oluet ja aivan timanttinen lineup, missä jokainen keikka on pelkkää kultaa, naapuritalossa asuva Kaupin pariskunta (järjestäjän isä ja äiti), ja kovien festariammattilaisten rakkaudesta, ilman rahanhimoa tuottama tapahtuma tuovat selkärangan, jonka ympärillä kaikki muu huojuu rajattoman rakkauden ja vapauden tilassa. Siis täysin kontrollissa, ja täysin ilman logiikkaa.

Lauantai -iltapäivänä istun luonnonkukin somistellussa pöydässä kuunnellen Club Old Fartsien soittamaa Kari -biisiä tuhannetta kertaa, vieressäni muina miehinä pelkkään satiiniseen aamutakkiin pukeutunut diplomi-insinööri, jurrinen, b-boy -henkinen juristi ja erittäin kaunis KTM keskustelemassa tooga -perinteistä, antiikin Roomasta sekä yliopistojuhlista. Tuuli puhaltelee pihan valtavan saarnipuun oksistossa lempeästi, eikä kukaan voi käsittää, miten sydän tuntee ikävää, ja ympärillä seisoskelee värikkäitä, nallekorvaisia tai tähtien sota -kypärään pukeutuneita tyyppejä. Edessä nuoria, tiedostavia kaupunkilaisnaisia jonottaa navettaan Maustetyttöjen keikalle tyylikkäissä vaatteissaan. Samalla joku konttaa pöydän reunan alta ohi (siis ei siksi, etteikö pystyisi kävelemään). Päätän luopua siitä, että tapahtumissa olisi joku logiikka ja yhtäkkiä kaikki on aivan kohdillaan. Kaikki vaan on. Ihanaa.

Ruusut. Kuva: Santeri Laamanen

Ursus Factory. Kuva: Anni Anastasia Suikkanen

Hebosagil. Kuva: Santeri Laamanen

Skenaario. Kuva: Jani Sorasalmi

Suistamon Sähkö. Kuva: Sami Sorasalmi

 

Aavikko. Monet esiintyjät olivat myös osa Naamojen 20 -vuotista historiaa. Aavikko esiintyi Naamoilla jo vuonna 2003. Tällä kertaa helmet putoilivat yleisöön aivan täydellisesti. Kuva: Jani Sorasalmi

Lauantai on vaihtunut jo sunnuntain puolelle, kun Sideshow -teltassa soiva aivan hirveä diskomusiikki vie Aavikon keikan järkyttävän transsimaisen, vääjämättömän ammattitaidon ja naama peruslukemilla vedetyn huumorin aiheuttamassa euforiatilassa oikein tanssilattialle myös Suomen musiikkiblogin ”selvistäpäisnaisen”. Osalla meno on jo selkeää huojuntaa, mutta onnellisen ja tässä vaiheessa jo haikean turtunutta. Yö laskeutuu hetkeksi jostain huikean korkean taivaanrannan takaa, ja hyytävän kylmä kaste kertyy jonnekin sinne teltan juurelle kuivumaan jääneisiin uikkaireihin ja pyyhkeeseen kastellen ne. Led -valot täplittävät hämärää, kaikki nauravat, Gambina virtaa, baarista tilataan iltapalaksi mikropitsa, jonka päälle tietenkin levitellään mahdollisimman teatraalisesti rucolaa, ja Tuomiston tila uinuu hiljaa etäämällä punaisine ja violetteine festarivaloineen, onnella kyllästytetty nurmikkoa suojaava huopakate vielä päivän lämpöä huokuen, hirsi tuoksuen ja muistuttaen esi-isien kesistä. Jos oikein tarkkaan katsoo, voi nähdä jossain päivän puheissa vilahtaneen kumaraisen, täällä olemisestaan nyt onnellisen hahmon köpöttelemässä kävelykeppeineen, jossain ihmisten seassa.

Mieli ja sielu on ajaton. Ja tehdään me kaikkemme, että myös Naamat -festari on.

 

 

Suomen musiikkiblogi. Asiaa musiikista ja ihan mistä tahansa.