Huhtamo International Film Festival – uskomatonta kesäyön elokuvataikaa

Punkalaitumen työväentalolla on kunnostettu käyttöön niin vanha hiilikuituprojektori, että kukaan Suomessa ei osannut enää edes käyttää sitä.

Moottoritie muuttuu pikku hiljaa kapeammaksi maantieksi, ja laajat pellot levittäytyvät silmien eteen. Tienvierusta on on täynnä puna-apilaa, kissankelloja ja uneliaina tuulessa nuokkuvia päivänkakkaroita, kesätaivas avartuu jonnekin avaruuksiin asti, ja yhtäkkiä on jotenkin hiljaista ja rauhallista, vaikka autossa on tavallaan yhtä hiljaista koko ajan. Reittiopaskaan ei puhu mitään, koska ei tarvitse kääntyä mihinkään. Ainakaan seuraavaan 42 kilometriin. Radio särisee, pikkukanavat ei kuulu täällä, päädymme soittamaan puhelimesta Mattia ja Teppoa sekä laulamaan päälle mitä kauneimmin. Ikkuna on auki, tuuli tulee sisään ja taivaanrannassa levittäytyy yhtäkkiä valtava ukkosrintama, jossa välähtää kaksi salamaa. Ollaan matkalla Punkalaitumelle, Huhtamo International Film Festivalin avajaisnäytökseen, emmekä oikein tiedä mihinkä olemme menossa.

Perillä, ilmoittaa reittiopas. Pikkuinen, kivinen kärrypolku johtaa jyrkännäköistä rinnettä ylös pöpelikköön eikä missään näy ristin sielua. Musta kissa hiippailee unenomaisen äänettömästi tien poikki synkeästi luimuillen. Ollaan Punkalaitumen Mäenpään Työväentalolla, jossa harjoitettiin ahkeraa elokuvatoimintaa 1941-1973, kunnes televisio ja maaltamuutto hiivutti toiminnan. Työväentalosta löytyy niin vanha, alkuperäinen hiilikuituprojektori, että kun se saatiin kunnostettua, koko maasta ei löytynyt ketään, kuka osaisi sitä enää käyttää. Vuoden 1945 käyttöopas sisälsi onneksi ammattilaisille ohjeet asetuksista. Kunnostusprosessissa ja näytöksessä tekniikasta vastasi entisessä Orionissakin vanhat filmikelanäytökset hoitanut Jyrki Tennin Helsingin Studiopalvelut.


Työväentalo on täynnä rauhallista väkeä. Kahvikupit eivät edes kilise, sillä on epätodellisen hiljaista. Tuntuu, että aika on jotenkin pysähtynyt Punkalaitumen työväentalolla, mutta samalla on niin kaunista kaikkialla mihin katsoo, että on täynnä tunnetta, jota sanat ja rationaalinen ajattelu pakenevat. Jutustelu, hymy ja naureskelu on rauhallista, viini virtaa ja oleminen asettuu siihen hetkeen. Ulkoa tulvii kukkien ja luonnon huumaavaa tuoksua ja lautasella on mustikkapiirakka, joka on kuin mummolan kahvipöydässä aikoinaan. Sitten siirrytään saliin.  Pikkuisessa salissa puiset istuimet narahtelevat, ja pieni valkokangas hohtaa lavalla.  Silinterihattuinen, energinen ja säteilevä Pekka Ollula avaa tilaisuuden.

Aivan uskomaton kokemus! – jokainen poikennut


”Hidasta elämää, rakkaudesta elokuvaan”
– kuuluu Huhtamo Film Festivalin slogan. Pekka Ollulan nyt toista kertaa järjestämällä Huhtamo International Film Festivalilla nähdään kaikkiaan kolmisenkymmentää pitkää elokuvaa ja toistakymmentä lyhytelokuvaa, joista Punkalaitumen työväentalon vanhojen elokuvien näytökset ovat  nyt osana. Elokuvia esitetään lisäksi Huhtamon kirkossa, Honkapirtillä ja Leffaladossa Honkapirtin kyljessä. Siis missä? Jossain siellä maalla.

hiff_kaunisveera
Kaunis Veera eli Balladi Saimaalta on tämän päivän katsojalle avoimesti häkellyttävän ja mykistävän kärjistyneitä karikatyyrejä sisältävä, seksismiä ja luokkaeroja luonnollisena pitävä reipas ja komediallinen musiikkielokuva, jossa on hyvä juonen rakenne ja todella autenttista ajankuvaa, todellisuutta joka ei ole ehkä niin kaukana kuin voisi ajatella, eikä kadonnutta. Tulee mieleen, ovatko analogisuus ja digitaalisuus vain välineitä, ja ihmiset enemmän samanalaisia kuin erilaisia, vaikka aika ja olosuhteet muuttuvat. Siksi historiaa ei kannata aliarvioida, eikä unohtaa.
hiff_kaunisveeratanssit
Niin muuttuuko se maailma, Eskoseni?

 

On kuviteltava maailma, joka ei sisällä sähköä eikä mitään teknisiä viestimiä eikä laitteita. Aika, jossa tehdään enimmäkseen fyysistä työtä tai ei tehdä. Työväenyhdistys, ja sinne 1938 hankittu projektori, jonka käyttäminen on herpaantumatonta ja hikistä hommaa, filmikela on vaihdettava 20 minuutin välin, ja väliajoilla seurustellaan ja gramofoni soi. On kuviteltava ensimmäinen näytös, johon on ahtautunut 289 henkeä pikku saliin.

Ja sitten television tuleminen. Sähköt. Maalta muutto. Valtion tarkastaja, joka saapuu 1971 Mäenpään työväentalolle ja ilmoittaa kirjeessä, että valkokangas on tahrainen ja se pitää pestä, ja rakennus muutenkin korjattava. Työväenyhdistyksen silloinen puheenjohtaja, joka kirjoittaa vastaukseksi vanhanmallinen kirjoituskone kipinöiden, että kangas maalataan punaiseksi ja siihen laitetaan iskulauseet ylä- ja alareunaan, ja yhtään mitään ei korjata.

Mutta nyt on se hetki, kun Kaunis Veera -elokuva käynnistyy jälleen kyseisellä projektorilla, sali täynnä elokuvaväkeä ja paikallisia, ja kuva kirkastuu ja haalenee eläväisesti, koska laitteen ominaisuudet on sellaisia, että koneenkäyttäjän on käsin ohjattava hiiliä koko näytöksen ajan. Ja niin se oli silloinkin. Kela loppuu, ja gramofoni soi.

 

Avajaisjuhlan jälkeen ajamme tulipunaisessa peltojen ylle levittyvässä auringonlaskussa kohti kaupunkia. Tummuvan vihreiden peltojen ylle kertyy hentoa usvaa, ja peurat nostavat hämmentyneenä katseensa kun ohitamme ne. Kuu nousee korallinpunaisena, violettina ja valtavana metsän takaa. Ehkä tämä on jotain kesäyön unta.

Huhtamo International Film Festival. 18.7. – 21.7.2019.

Suomen musiikkiblogi. Asiaa musiikista ja ihan mistä tahansa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s