”En tarvii keneltäkään lupaa / nousta maasta olla vapaa” – Pauliina Kokkosen Valveilla liitää joutsenenkevein siivin

Kevään ihastuttavin, kirkkain, pehmein, täyteläisin, kuulain, sielukkain, kepein ja vahvin julkaisu Valveilla avautuu jokaisella kuuntelukerralla syvemmin.
Kannen kuva: Pietari Purovaara

 

”Vaikka löisin kaikin voimin
en saa maailmaa hajoomaan
en muuksi muuttumaan 
täältä ilmansuunnat näkyy kirkkaammin
en tarvii keneltäkään lupaa
nousta maasta olla vapaa”
Pauliina Kokkonen, Nousta maasta Olla vapaa

Kierreportaat nousevat salaperäisesti nuhjuuntuneen, sata vuotta vanhan elokuvateatterin ja antiikin kreikkalaishenkisen Olympia -korttelin yläkertaan. Tummilla, sikin sokin harkitusti sommitelluilla samettinojatuolilla ja muratintumman, kauniin salin reunamilla ilmavassa valossa kuulaan oloinen yleisö odottaa vaitonaisena ja keskittyneenä. Ei kovaa kännäämistä tai muuta sekoilua, ei biletoppeja, eikä ylirasittavaa keikan päälle huutamalla juttelua ja puhumista. Kovat (pelokkaat) ja ylimieliset ilmeet puuttuvat tilasta kokonaan.

Ollaan jossain herkän hauraassa taitekohdassa, ja todistamassa jotain upeaa. Täällä nousee siivilleen tänä iltana jotain valmista, kaunista, säkenöivää ja sanoja pakenevaa – kuin joutsen ilta-auringossa tyynestä vedestä.

Pauliina Kokkonen on ennestään tutuin Scandinavian Music Groupista ja a cappella -yhtyeestä Viisi. Siihen yhtymäkohdat sitten jäävätkin – rutiinin, ammattitaidon ja kokemuksen näistä mukaansa ottanut Kokkonen on onnistunut luomaan omannäköisen kokonaisuuden, joka muovaantuu lopullisesti ja yhä päästessään nyt vapaaksi ja ihmisten ilmoille. Ihastuttava, kuulas, hehkuva, pitkään kypsytelty, pakoton ja puhdas – arviot hehkuttavat levyä. Joskus oikea hetki on vaan se just oikea momentum.

– En tiedä, olisinko ollut aiemmin valmis julkaisemaan albumia. Mun itseluottamus on kasvanut viimeisten vuosien aikana niin, että nyt tiedän, mitä haluan ja osaan myös tavoitella sitä. Vapaudun tässä hiljalleen itse itselleni rakentamistani esteistä. Sen kuulee varmasti myös biiseistä ja niiden teksteistä. Samoin kuin sen, että tykkään valvoa myöhään, Pauliina Kokkonen kertoo (Tamperelainen 16.4.2019)

Koko sielunsa lavalle elegantin ja kuulaan eleettömästi räväyttävä Kokkonen yhtyeineen on järkyttävä kokemus. Harvinaisen puhdas ja kaunis lauluääni, yhtyeen hallittu ja kypsä presenssi sekä terveesti nöyrä ja vaatimaton oleminen suhteessa ilmaan pudotettuun käsittämättömään soundisateeseen, jonka nyanssit ja varianssit tuovat mieleen satakielen jossain keväisessä jasmiinipensaassa, tai myös kiinanruusun, joka puhkeaa kukkaan. Sfääreihin vievä, hedelmäinen, raikas ja vahva kokonaisuus on yhtä aikaa ajaton – mieleen tulee esimerkiksi Joni Mitchell ja Diana Ross – ja ihan törkeän ajankohtainen.

 

paapu2
Hetkiä (henkiä) toisessa (tässä) todellisuudessa. Kesäyön unelma on William Shakespearen näytelmä, joka sijoittuu antiikin Kreikkaan. Se on täynnä maagisuutta ja väärinkäsityksiä. Rakkaus on teoksen pääteemana, mutta metsässä elävät olennot puuttuvat ihmisten tunteisiin taioillaan. Shakespearelle ominaisesti myös tämän näytelmän sisään on luotu oma pieni näytelmänsä.
Näyttökuva 2019-04-21 kello 8.37.08
Talvisin vaikeahoitoinen Kiinanruusu on tullut Suomeen 1800 -luvulla. Sen lähisukulaisia ovat verihibiskus Hibiscus acetosella, ruusuhibiskus Hibiscus lasiocarpus, teehibiskus Hibiscus sabdariffa, sulkahibiskus Hibiscus schizopetalus ja ajannäyttäjä Hibiscus trionum
Näyttökuva 2019-04-21 kello 9.45.29
Mun kiinanruusu ehti jo lakastuu mut se uusi lehtensä / päätettiin näköjään samana päivänä herätä kuolleista / mullon pitkästä aikaa tennarit ja pää täynnä lauluja / en jää enää viileeseen eteiseen seisomaan
paapu2
Sä olit parempaa / kuin kukaan milloinkaan

 

Yhdeksän kappaletta käsittävä levy on rikas ja hiottu kokonaisuus. Se aukeaa yhä uudelleen syvenevillä tavoilla useiden kuuntelukertojen myötä. Teksti on kudoksellista ja muodostaa runon lailla oman troopistonsa ja symboliikkansa unohtamatta viitteitä aikalaisiin ja muihin ajankohtaisiin biiseihin. Rakkaus, luovuus, oman itsen löytäminen, sisäinen rauha, tummina kukkivat sireenit, joiden lähellä on hyvä olla, haarautuvien polkujen puutarha, postmoderni, tulenkantajien tuli – tekstit, joiden kuulemisesta askel on kevyt kuin gasellin, niin, että voisi lentää kuuhun ja takaisin, ja on vaan huumaavaa, kuumaa ja levotonta.

Sä oot jotain ihan muuta
kun sä puhut sun kieltä
uudet polut haarautuvat edessäni
oot tie jota en tunne
En tahdo löytää susta pois
Pauliina Kokkonen, En tahdo löytää susta pois

Rakkaus, kokonaisuuden tunne, vapautuminen on ranka, jonka ympärille levy kietoutuu. Esimerkiksi Otava, jossa tähdet nähdään paremmin – yöllä. Laulun minä on juhlissa, valveilla – elämä on juhla. Otava on Ison karhun seitsemän näkyvimmän tähden muodostama kauhaa muistuttava tähtikuvio.

Muinaiskreikkalaisten tähtitieteestä tuli kansainväliseksi kehittyneen tähtitieteellisen standardin perusta, mutta pohjoisen kansoille Otavalla on oma merkityksensä. Suomalaiset nimesivät Otavan avonaisen kalaverkon mukaan. Otava, otavainen esiintyy myös Kalevalassa.

Irokeešit ja muut tasankointiaanit näkivät kuviossa karhun ja metsästäjät. Neliö oli toisista intiaaneista karhu, jota seurasivat kahvan kolme karhunpentua. Negrospirituaali ”Follow the Drinking Gourd” sisältää kätketyn viestin: Etelävaltioista karanneiden orjien tuli seurata ”juomakauhaa” eli Ison Karhun tähdistöä, sillä se osoitti aina pohjoiseen, kohti Pohjoisvaltioita, joissa orjuus oli kielletty.

Pauliina Kokkosen Otavassa juhliin ei olla menossa takaisin, vaan mökille, missä on laituri ja lokkeja, – johonkin toisenlaiseen vapauteen, ihan omaan.

Oodi sitkeydelle, kypsyydelle ja rakkaudelle on myös ylistyslaulu elämälle. Miten monta sävyä siihen voi mahtua, kristallilasin kuplivasta ruusulimonadista rikkinäisiin sähkökynttilöihin, räpsyviin loisteputkivaloihin, tähtitaivaaseen, kaahailuun yön yli kaukaiselle mantereelle, jossa palavat sillat valaisevat, peltoon täynnä sojottavia oljenkorsia, mätäneviin latoihin ja raskaina riippuviin pilviin, syvän meren rauhaan jossain siellä pohjassa, ja siihen ainutlaatuiseen ihmeeseen, että me kaikki ollaan täällä elossa. Elämä on juhlaa, ja jos mä näänkin syvää unta – älä viel herätä.

Alla valtameren jään
maasta rauha leviää
olen vaan
ja itsestään

valo kasvoihin jää.
Pauliina Kokkonen, Jää

 

 

 

 

Pauliina Kokkonen julkaisi soolodebyyttinsä ”Valveilla” huhtikuussa 2019. Radio Helsingin viikon levyksi valitulta albumilta lohkaistiin kolme singleä ennakkoon (San Francisco, En tahdo löytää susta pois, Ikuisesti onnelliset), jotka saivat positiivisen vastaanoton mm. YleX:ltä.

Scandinavian Music Groupin ja monen muun kokoonpanon riveistä tuttu Kokkonen on ideoinut, sanoittanut ja säveltänyt levyn kappaleet yhdessä Tapio Viitasaaren (mm. Zebra & Snake, Siinai, Mikko Joensuu) kanssa. Albumin vastaavana tuottajana on toiminut Artturi Taira (mm. Pariisin Kevät, Rubik, Shivan Drgn, Ruusut-debyytin tuottaja). Ydintiimin lisäksi tekijätiedoissa vilahtelevat nimet Miikka KoivistoMatti Ahopelto sekä Heli Kajo.

Suomen musiikkiblogi. Asiaa musiikista ja ihan mistä tahansa.

Mainokset

2 Comments

  1. Nyt on paha kun tykkään laulusta, harmonioista, biisit on ihan jees mutta rumpu-jabassosoundit kaikessa muovisuudessaan aiheuttaa kasarin yök-fiiliksiä, hmmm…

    Kiitos juomakauha-yksityiskohdasta, aina oppii jotain uutta=)

    Liked by 1 henkilö

  2. Kiitos kommentista taas 🙂 ❤ !!

    Musta taas just noita oli aluks ensikuulemalta ihan liian alakanttiin tässä hommassa ja ajattelin, että ei ehkä ihan just mun cup of tea.

    Kiinnostavaa et koit noin ja muutkin on kommentoineet samaa jossain määrin, ehkä joku pieni popvallankumous on tapahtunut? Itestä yleisesti ottaen on hienoa ja raikasta, että kokeellisempi ja kuulijaa haastavampikin äänimaailma lyö itseensä läpi, mielenkiintosta ja silleen antoisaa, että pääsee lumoutumaan jutuista.

    Mut ymmärrän kyllä, jos rumpubasso tai esim. kasari (aika laaja käsite) yleisesti ottaen aiheuttaa nihkeitä fiiliksiä. Tunteistahan musiikissa kai aika paljon on kysymys, siitä millanen olo on kun kuuntelee ja miten se musiikki sitten resonoi sen kanssa tai vie johonkin suuntaan, mistä se muistuttaa tai jotenkin triggeröi – tai herättääkö se mitään tunnetta ja on vaan tylsää. Mua esim. kasari ja sen tyyppinen musiikki mihin ehkä viittaat tossa muistuttaa jotenkin kivalla tavalla ajasta, kun kaikkea oli vielä vähemmän ja vaikeemmin saatavilla, markkoinointityypit vasta aloitteli maailman – & ihankaiken valloitusta ja kuitenkin oltiin tosi innoissaan uusista teknologioista ja luotiin sitä maailmaa. Sellanen ilo, (naiivi?) vilpittömyys, energia ja puhtaus siinä hommassa, ja onhan se nytten vähän hassua myös. Silleen hyvällä tavalla. Ja jotkut muistotkin on hyviä, kun olin silloin vielä pieni ja pappa vei kattomaan pesäpalloa ja piti kädestä, ja kentän kajareista soi Bananarama.

    Esim. UK Guardianissa oli muuten näin otsikoitu juttu: The Chemical Brothers: 'People were crying because they hated us so much' – Three decades after their inauspicious start, Tom Rowlands and Ed Simons think the spirit of 90s rave culture, as captured on their new album, can help heal Brexit wounds. Tää hetki mitä nyt eletään, on joillekin se lapsuus ja aika, josta jää vastaavat muistot ja fiilattavaa myöhempien aikojen varalle. Tän ajan "soundit".

    Tää kyseinen homma alkoi aueta mullekin kunnolla vasta kun olin kuunnellut levyn jo monta kertaa, ja sitten näin livenä. Keikassa todella olikin ihan hirvee määrä lämpöä, fiilistä ja liittyviä maailmoja. Suosittelen lämpimästi.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s