Sadboi on emotrap -biisi, jossa on mukana jotain näkymätöntä tähtipölyä, niin sydämestä tulevaa ja todellista, että se vie koko kansainvälisen genren ulottovuudelle, jonka taso on ”taivaan portit”.
Kansikuva: Miika Saksi
Jori Sjöroosin Sadboi on emotrap -biisi, jota hänen ei olisi kuulunut tehdä, koska… Niin, miksi?
Emorap on ilmiö, joka viittaa usein nuoreen artistiin, no doubt. Olemme nyt ytimessä skismassa, jonka pelätään maailmanlaajuisesti haavoittavan koko hiphop -yhteisön yhtenäisyyttä.”Hip-Hop’s Generation Gap: ‘Emo’ vs. ‘Dad’ Rap: As the music genre has become a commercial juggernaut, some worry about a cultural divide between younger and older artists”, otsikoi esimerkiksi Neil Shah The Wall Street Journalissa jo vuosi sitten. Hän vertaa emo- ja dad rapin jakautumista kahteen (vihamieliseen) leiriin jopa rock ´n´rollin pirstaloitumiseen aikoinaan punkin saapuessa.
Muitakin eroja on, kuin artistien ikä. Emo -rapin sanoitukset ovat tunteellisempia ja henkilökohtaisempia. Sanoitukset käsittelevät usein depressiota, yksinäisyyttä, ahdistusta, huumeita, nihilismiä, itsemurhaa, sydänsurua ja itsensä lääkitsemistä. Kuvaavaa on myös tiedostavan rapin ja indie rockin elementtien käyttö. Oikeiden instrumenttien käyttö biiteissä ja 2000-luvun pop punkin ja emo:n samplaaminen on tyypillistä, samoin kuoleminen nuorena ihan oikeasti. Genreä ympäröivään skeneen viitataan maailmalla usein termillä ”sad boys”.
Jori Sjöroosin Sadboi -biisissä soikin vaikkapa Post Malonen Rockstarin pohjaton yksinäisyys ja suru, mutta sen viba on raikkaampi ja monella tapaa puhtaampi. Olennaisin ero on Sadboin ymmärrys surua ja sen syvyyttä kohtaan – katumus. Tähteydestä, huumeista ja naisista kertovan surumielisen Rockstarin sijaan Sadboi etsii lempeyttä ja ratkaisuja. Se on ”less is more” – moniuloitteisesti ja parhaalla kuviteltavissa olevalla tavalla.
Biitin näennäinen ”ohuus” ja simppeliys, yksinkertainen toisto on häkellyttävän vuotavaa ja täyteläistä. Sjöroosin puhdas, samoin ikään kuin ohut, siis sen vuoksi vahva ja kaunis laulu lähtee toisessa kertosäkeessä aivan käsistä itkettäville ja hiljaiseksi vetäville täyteläisyys- ja taivaallisuusleveleille.
Klassiset veistokset ja Yin ja Yang -kuvioiden estetiikka täydentävät puhtauden ja tulkintojen aspekteja myös omalta osaltaan.
Sadboi voisi olla hienostunutta ja lievää ironiaa sisältävä kannanotto muihin emotrap -biiseihin tai statement yhteisön sisäiseen vaahtoamiseen, mutta enemmän se on irtisanoutumista koko asiasta. Sjöroosilaiseen musiikkifilosofiaan ei ilmeisesti vaan kuulu ahdistunut lokerointi.
Ehkä siksi Sadboi onkin täysin vakavastiotettava, tyylipuhdas, mutta genreä eteenpäinvievä, rikastuttava, eheä ja itsenäinen styge.
Sjöroos on liittänyt Sadboin julkaisuun pienen tarinan, joka taustoittaa kappaletta. Siinä kerrotaan tarina ihmissuhteesta, joka alkaa syvänä rakastumisena, mutta minä -kertoja pettää rakastaan. Hän pettää uudelleen, ja sitten aina uudelleen, kunnes siitä tulee tapa, ja vihdoin pysähtyy pohtimaan, mitä suhteesta on jäljellä. Ero on tuskallinen, minä -kertoja on satuttanut paljon toista ihmistä ja tuntee olevansa syvästi viallinen ja kyvytön. Kaikkien kuorten hajottua ytimestä löytyy itkevä poika, sadboi.
Suru on käsinkosketeltavaa ja visuaalista. Äänessä kaikuvat tyhjät, yksinäiset, öiset kadut, pimeys, kylmä tähtitaivas, mustat, ammottavan tyhjinä kiiltävät ikkunaruudut, vääjäämättä kulkeva aika, joka kadottaa pimeyteen merkityksensä, ollen yhtä aikaa loputon ja liian lyhyt, sisäinen rikkinäisyys, onttous, tyhjyys, joka etsii täyttymystä, mutta tyhjenee etsiessään aina lisää, jonkinlainen reikä tai musta aukko sielussa, keskellä elävää ihmistä, jota ympäröi koko universumi, hengittävät keuhkot, sydän joka lyö, lämpimänä kiertävä veri, kaiken aistiva iho.
I´m so fucking sad all the time
I really think I ruined your life
so fuckin sad all the time
Jori Sjöroos, sadboi
Ehkä biisissä soi juuri tuo omatunto, joka tuo siihen sen inhimillisyyden ja koskettavuuden, mitä kohoaminen genren normiodotuksen yläpuolelle vaatii. Kyky kärsiä, kyky ottaa vastuuta omista teoista, olla rehellinen, pyytää anteeksi, surra. Jonkin rikki meneminen ehtona muutokselle tai millekään uudelle.
Kun esimerkiksi edellä mainittu Rockstar tai muut genren kappaleet lähinnä tyytyvät kuvailemaan ja suremaan omaa surullisuutta liikuttavasti ja noita tunteita puhdistavastikin, on Sadboissa kypsyyttä (ja taitoa), jota muualta saa vain etsiä.
Kyseessä ei ole hiomaton timantti, vaan hiottu. Valmis. Säröineen ja ne nähden.
Sadboi sounds like a simple and generic emotional rap song, but it grows to sparkle weird magic and genuity. So much, that it manages to touch and take one away from analyzing. This is to be called music. Also it offers a hand across the generation gap – or revolution war – between emo and dad rap.
We can enrich each other, instead of splintering.
”… I’d like to quote Matty Healy’s (of the 1975’s) words – which totally relates to my musical mindset. It almost feels as if he coded my mind by saying this: ”I just want to celebrate what I am. And that allows me to be as serious, as frivolous, as emo or whatever it may be. I get to play with all these bits of my identity that I’ve created over the years. Making a record is like delineating a personality, and you can’t do that without it being incredibly dynamic. Because that’s what a personality is—loads of things.”” – Jori Sjöroos
Suomen musiikkiblogi. Asiaa musiikista ja ihan mistä tahansa.
totuus 