Suomen musiikkiblogi katsasti onnellisena (sisäisesti) hymyillen Valoa -festarin tämänkeväisen line upin, ja alkoi nähdä sielun valkokankaalla sumuisia, väkeviä metsämaisemia, kahahduksen, hirvenvasoja, suden turkiksia, ametisteja ja takkatulta, kylmää järvivettä, pelkistettyjä betonihuoneita, jymisevää, tiukkaa bassoa, sydämen lyöntejä, hikisiä ihmiskehoja, kaikkensa antamista, kohti taivaita pauhaavia urkuja ja voimakasta elossa olemisen tunnetta.
Täyteläinen, mystinen ja kevään vehreä Valoa -festari järjestetään Tampereessa, metsäisten ja urbaanien sydänihmisten kaupungissa nyt kymmennettä kertaa 7.-9.2.2019. Valoa on uutuuteen, orastukseen, raikkauteen ja sulavan jään muodostamiin eläväisiin pikku puroihin mielleyhtyvä, riippumattoman VAF -yhdistyksen järjestämä indie -festivaali. Tapahtumasta huokuu vuosikymmen, jota on tehty sydämellä, musiikin, yhdessäolon ja movementin takia.
Valoan ytimessä ovat aina olleet uusi ja ajankohtainen musa sykähdyttävissä kokoontumistiloissa. Sellainen on esimerkiksi Tuomiokirkko, jota vähäisempi mesta ei soveltuisikaan ikärajattoman avauskonsertin dimensioille. Kirkossa esiintyy suomalais-englantilainen metsäfolk-yhtye Hexvessel.
”Luonnonmystiikkaa ja brittifolkkia yhdistelevä kokoonpano kanavoi ugrilaisen runonlaulannan tarinankerrontaa, 60-luvun psykedeliaa sekä elämän ja kuoleman teemoja Nick Draken ja King Crimsonin äänimaisemissa,” kerrotaan yhtyeestä Valoa -festarin artistisivuilla. Koska Suomen musiikkiblogi on erityisen viehättynyt elämän ja kuoleman aspekteista, päätimme perehtyä hieman tarkemmin kyseiseen yhtyeeseen.
Mat MacNerneyn 2009 perustama Hexvessel (vapaamuotoinen suom. loitsujen, kirousten kanava, runojen suoni, tie kosmiseen totuuteen) pohjaa metsäiseen folkiin ja psykedeliaan. Sen filosofiassa huokuvat vanhat tarinankerronnan ja runonlaulannan perinteet. Kappaleiden emotionaalinen sisältö pyrkii luomaan yhteyden kuulijan ja kertojan välille, herättämään henkiin tunteen yhteisestä merkityksestä ja hengellisestä historiasta. Musassa on kaikuja vanhoista folk -bändeistä (Shirley Collins ja Vashti Bunuan) modernimpaan ja viimeaikaisempaan menoon (King Crimson, Nick Cave and Coil). Nämä yhdistyvät nordiceihin karelian -soundeihin, jolloin lopputuloksena on jotain, mikä on yhtä aikaa vanhaa ja uutta. Ei siis pelkkää toistoa, nostalgista pastissia tai kaihoa menneisiin, vaan historian tiedostamista, omaa särmää ja tuoretta kulmaa.
Sellaista on elämäkin. Vai mitä.
Kyseessä on epäsynteettinen tutkimusmatka kohti mielenrauhaa. ”Old Tree” -musavideo kertoo, mihin suuntaan Hexvesselin matka on vienyt – yhtye julkaisee uuden albumin alkuvuodesta 2019. Ja kyllä, kuunnellessa käy kuten biisissä lauletaan
”your minerals start to shine”
omassakin kehossa, osana elämän kiertokulkua – maasta tulleena ja siksi muuttuvana. Hexvesselin virittämä kosminen musayhteys läpivalaisee koko Valoan lineupin. Se kokoaa yhteen vuosituhansien merkilliset yhteenkokoontumisriitit, kirkosta ja shaamanien rummuista aina Rico Tubbsiin ja Marc Rebilletin jyskyttäviin, häpeämättömiin postmoderneihin markettibassosoundeihin sekä kotimaisiin uusimpiin hiphopin alagenreihin ja on silti ja siksi jotakin ihan omaansa ja erilaista kuin viime kerralla.
Tule sinäkin sinne.
Ohjelma
Torstai 7.2.
TUOMIOKIRKKO
Hexvessel
Perjantai 8.2.
TULLIKAMARI
Paperi T, Ruusut, Litku Klemetti, Iisa, IBE x MELO, SITOI, Rosita Luu
OLYMPIA-KORTTELI
Aino Venna, Mirel Wagner, Kanerva
O’CONNELL’S
Ulpu
Lauantai 9.2.
TULLIKAMARI
Gasellit, Eva + Manu, Marc Rebillet (US), Kauriinmetsästäjät, Töölön Ketterä, Onni Boi, Rico Tubbs
OLYMPIA-KORTTELI
Joensuu 1685, Lac Belot, Vuoret
O’CONNELL’S
Maustetytöt
Valoa Festival: http://www.valoafestival.fi
Suomen musiikkiblogi. Asiaa musiikista ja ihan mistä tahansa.
Moi!
Ei näy tämä postaus.. 🙂
”Tämä sisältö on suojattu salasanalla. Syötä salasanasi näyttääksesi sisällön:”
Kalle
TykkääLiked by 1 henkilö
Hetki vielä! Hitsataan yhä parhaillaan juttua timangiksi 👌!! Laitamme jakoon & tähän kommentin, kun luettavissa.
Kiitos kommentista! ❤️ Heini
TykkääTykkää
Nytten!! Valoa -festari Tampereella täyttää 10 vuotta. Suomen musiikkiblogin ennakkonostona mm. kiinnostava keikka Tuomiokirkossa. / Heini
TykkääTykkää