Lintu, joka ei lennä – Don Johnson Big Bandin reflektio puhdistaa

”Will rap be still around/twenty years from now?”

Don Jonhson Big Bandin uusi just be yourself -levy Physical Digital tarkastelee itseään ja kuulijaa, omaa gerneä ja nykyhetkeä peilin tavoin. Tutkielma valtasuhteista, musiikkibisneksestä, skenen tilasta, historiasta ja urbaaniudesta on paitsi älykästä ja tarkkanäköistä pohdintaa, myönteisintä ja monimuotoisinta adult oriented räppiä vuosikausiin.

Kuvassa näkyy Helsingin metro 19 vuotta Bomfunk MC´s :n Freestylerin ja Lommin Miikan siihen ohjaaman videon jälkeen. Ja siitä se kaikki lähti – vuosi 2000 on varmaan jonkunlainen rajapyykki, mitä voi pitää räjähdyksenä hiphopin, teknologian, rahan, huuman ja urbaanin elämäntavan nykytilan kannalta.

Parikymmentä vuotta myöhemmin Don Johnson Big Band julkaisee levyn Physical Digital – suomeksi fyysinen digitaalinen – eräänlaisena tarkasteluna, että mitä tästä loistokkuudesta oikein seurasi ja millaista barokkia tässä nyt oikein eletäänkään. Metatason metatasoja täynnä oleva albumi on konkreettisesti itse myös fyysinen ja digitaalinen. Autotune ja muut digitaaliset soundit ovat työntyneet Don Johnson Big Bandin ilmaisuun, mikä ensikuulemalta aiheutti reaktiivista torjuntaa (mutta aukeni myöhemmin). Artisti on tämän kaiken keskellä all strutsi, tai strucci, kuten Tommy Lindgren sen nerokkaalla ironialla ilmaisee.

Ja mitä katsaus kertoo? Ilo ja puhtaus on alalla monilla vaihtunut lifestylen, instagramin, capuccinon, amos rexin ja autotunen sävyttämään keinotekoisuuteen, mikä on huonoa, vai hyvää. Sivallusta – vai hyväksyntää – sataa niin moneen suuntaan, että strucci -videon raikas merituuli ja käsistä ilmaan lentävät keltaiset lehdet alkavat todellakin viedä mukanaan. Koko elämästä voi tulla kulicci. Silloin voi aina struccarsi (italiaa, suom. poistaa meikki.)

Physical Digital on harkittu, hauska ja analyyttinen triumffi halki hiphopin historian ja tyylilajien. Nykyhetken tarkasteluna se temaattisten genrevalintojen (kuten Struccin biitti ja uusinta amerikkalaista Lil Pump – Tekashi69 -linjaa jäljittelevä flow) ohella nostaa ansiokkaasti muitakin tuoreita kansainvälisiä vaikutteita. Aitoutta löytyy napapiiriltä toiselle pallonpuoliskolle. Hilda Länsman & Laudic joikaavat The Sun -kappaleella. Egyptiläinen, väärää mieltä kotimaassaan ollut Ramy Essam tykittää mykistävästi Silent City -biisillä. Biisin dynamiikka tuo mieleen aboriginaalit ja australialaisen Baker Boy:n – ja sitä kautta universaalin rikkauden, sen rikkauden mikä piilee diversiteetissä, eli siinä, ettemme kaikki ole samanlaisia (ja ei luontokaan ole, kasveja, meriniittyjä, koralleja, lintuja ja eläimiä on lukemattomia lajeja.)

Vaikka kuitenkin olemme.

”Open a view to the past/Reflection Eternal”

Siitä todisteena ovat eepokset. Ikiaikaiset myyttiset kertomukset hahmottavat ihmisen toiminnassa mallinnuksia, jotka toistuvat vuosisadasta toiseen, siis tänäkin päivänä. (Historiansa kieltävä, muuntava tai unohtava ihminen sairastuu vääjäämättä ylimielisyyteen, hybrikseen ja tuhoutuu. Pyöräkin on isoilta osin jo keksitty.)

Odysseia on helisevän kaunis Emma Salokosken fiittaama tarina matkasta rakastetun luo, siis Physical Digitalin kappaleena ja myös antiikin tarinana Homeroksen Iliaksen sankarin Odysseuksen, Ithikan kuninkaan  kotiinpaluusta Troijan sodasta. Matkalla Odysseus kohtaa vastoinkäymisiä, outoja kansoja ja vaarallisia hirviöitä. Hän menettää kaikki miehensä ja laivansa, mutta selviää lopulta kotiin, tapaa naisensa, ja surmaa kilpakosijat. Melko toksista. Tarina saa päivitetyn muodon ja miehisyys levyllä saman käsittelyn kuin kaikki muukin strucci -henkeen.

”Say what, you wanna be somebody, the only way up is if you beat somebody”

Lämminhenkisen ironian, metatasojen ja tyylittelyn vuoksi Physical Digital tasapainottelee riskaabeleilla leveleillä. Levy on mehukas, jatsahtava, funkahtava, digihtävä ja raikas vastaisku negailulle, epäaitoilulle, valjastamiselle, alistamiselle ja tuholle puolin tai toisin. Sen syvin viesti on tosin niin taitavasti kudottu, että se on isossa riskissä mennä suurelta yleisöltä ohi.

Don Johnson Big Bandin varmuus, tervehenkisyys, tyly, puhdas flow ja yhtyeen muusikoiden taito ovat tuttuja aiemmasta tuotannosta, ja ne huokuvat vahvoina tästä levystä, joka on niin mietitty ja harkittu, että kuuntelemista riittää pitemmäksikin aikaa.

Suomen musiikkiblogi. Asiaa musiikista ja ihan mistä tahansa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s