Gasellien Jano avaa padot, tulvii iloa ja herättää terveen elämänjanon

Onni voi löytyä yllättävän läheltä.

 

Ilmastonmuutoksen, poseerauksen, poliittisten vastakkainasetteluiden ja valtapelin aikakautena voi tulla paha mieli.

Kilpailu on raakaa ja kovaa. Tantereille jää lojumaan verisiä ruumiita, ainakin henkisesti. Myös hiphop ja räppimusiikki ovat osa yleistä menoa ja heijastelevat sitä monella tasolla. Huumeet, väkivalta ja rikollisuus, syrjäytyminen, päihteet, virallinen ja epävirallinen totuus. Taide, depressio ja kantaa ottaminen. Viihde ja raha. Kaupallisen ja UG -räpin ja niiden sisäryhmittymien välillä ammottavat sotaisat kuilut.

Lisäksi sataa ja kaikki lehdet ovat tippuneet puista. Talvea on tietenkin turha odottaa, sen sijaan voi arvuutella milloin perinteiset joulumadot tulevat esiin ryömimään märälle, sateiselle asfaltille, tai minkä trooppisen lajikkeen talviyöperhoset kenties leijailevat öisin sisään, kun ilma on sisällä ja ulkona niin tunkkaista, homeista ja kosteaa, että myös ”talvella” on tuuletettava.  Ilmastonmuutos on työntämässä koko systeemiä vessanpöntöstä alas, mutta vauhti sen kuin kiihtyy.

Ahdistaako?

”Valehtele mulle ettei tarvitse tuntea tuskaa /
hukuta pumpuliin /
valehtele mulle”

… Tai kuuntele Gasellien Janoa.

Tällä levyllä on tosi tärkeä viesti. Suorapuheinen, vilpitön, hyväenerginen ja varman rehellinen Jano on raportti tästä kaikesta, vastuunottoa omasta menneestä, rajanvedosta ja muutosten ilosta. Janon minä -kertoja kieltäytyy valehtelemasta enää itselleen, tai kenellekään. Ei esittämistä parisuhteessa joka ei toimi, valheellisuuden kiristävässä märkäpuvussa, vain siksi että onnistumisen paine. Ei vihapuheelle, itsensä muokkaamiselle itsestä vieraaksi. Ei tekosyitä, vaan oikean ja aidon etsintää. Suoraan puhumista ääneen se, miltä itsestä tuntuu. Se on tutkimus arvoista, joiden mukaan elää, ja kenelle.

Levyn oodi epätäydellisyydelle, normaalille ja välittämiselle herättää kuulijassaan onnea ja elämänhalua. Se on ylistys rehelliselle ja aidolle, jotta voisi olla erityinen, oma itsensä. Se on mahdollista puhumalla totuus ääneen, sellaisena kuin se on ja sanomalla se, mikä on tähän asti padottu.  Jano puhuu tunteista minä -muodossa ja niistä oikeista havainnoista, vaikka se ei puolenotto -geimiin sopisikaan. Kuten Keisarin uudet vaatteet -sadussa, missä lasten rehellisyys paljastaa yhteisen illuusion kaikille.

Ja sitä tämä levy kauttaaltaan on.

Aluksi tarrataan ryhdikkäästi hetkeen. Ei enää ”sitten kun” -elämää, jossa kaikki on hyvin, kunhan opinnot on suoritettu, halutut asiat saavutettu, synnit puhdistettu. Ei murehdita lakkaamatta asioita, jotka on menneet tähän asti pieleen tai joille ei itse mitään voi. Eikä pelätä tulevaa.  Ei odoteta. Koska elämä on tässä, ja nyt, Jano oivaltaa.

” Sitku pääsen koukusta /
sitku pääsen koulusta /
sitku mikään mitä mulla ei oo ei enää houkuta /
sitku pääsen synneistä, pääsen päivist tympeistä /
kun must ollaan ylpeitä /
sittenku sittenku sitte ”

Sitten vedetään omat rajat. Suorittamisen, tehostamisen, parantelun ja trimmaamisen itsetarkoitus ja raaka, viheliäinen kilpailu paikasta auringossa ovat syöneet elämästä ilon ja tuoneet sen tilalle riittämättömyyden tunteen. Poseerauselämä ja toista alentamalla itseä ylentävät pelit eivät Gaselleja kiinnosta, vaan toisenlainen tapa elää.

”Vittu mikä läski
muka joku tähti
mut se ei kuulu sulle”

Seuraavaksi Jano irtisanoutuu ylivastuusta. Levyn minä ei ole vastuussa koko maailman pilallaolosta ja pahasta, eikä halua sitä kantaa. Ja se toimii kummallisesti: vähentämällä maailman pelastamista, vapautuukin energiaa pelastaa maailma tai tehdä mitä tahansa enemmän ja paremmin. Vähentämällä suorittamista, vapautuukin voimaa suoriutua paremmin. Oman elämän ja itsen ollessa terveesti keskiössä, kaikki muu ulkopuolella on edelleen samoin, mutta sen näkee tyynemmin. Lopputuloksena pystyy muuttelemaan juttuja, joita voi, ja tuntea siksi riittämisen ja hallinnan tunteita. Siis: elämään omaa elämäänsä, oman näköisesti. Sellaisena kuin olet.

Saat sen mistä luovut – se vaan toimii.

Toinenkin paradoksi toimii levyllä: se on popahtavaa räppiä, ison viihdemusiikkilevy-yhtiön listoilta. Sitä on epäilemättä tuotettu ja kalkuloitu, ja mukana on iso lista nimekkäitä fiittaajia. Levyllä kukoistaa tämänhetkisen musabisneksen huippu – yli genrerajojen – Ja silti, tämä levy on aidompi ja sen sanoma painavampi kuin todella monet taiteellisina tai marginaalisina pidetyt tuotteet. Ja kaiken muun hyvän lisäksi se kuulostaa tosi hyvältä.

Jokin on muuttunut, mikä?

” Ollu vuosikaudet valmis tekee mitä tahansa /
hyväksynnästä ja rahasta /
pitäny hymyä huulil vaikka sielu olis luilla /
kuhan näytti siltä että menee niinku muilla /

… ja hautasin pettymykset pitkäl huikal /
humalasta palatessa valuin takas tukalaan /
pakko jäädä letkast /
en enää tanssi mukana /
jatkos löydät mut sieltä missä mulla on mukavaa /
enempää en suostu lupaamaan.”

”Letkast jääminen” onkin avaamassa nyt patoa ja porttia menestykseen, johon on paineella pyritty ja joka on kytenyt mielessä niin kauan. Levy pulpahtelee, ryöppyää ja kuplii vapautuneella riemulla ja ilolla. Se on iloa ihmisyydestä, elämän janoa.

Ja sitä me kaikki todellakin tarvitaan.

 

Gasellit (feat. Paperi T, Elias Gould, Yeboyah, JVG, Kasmir, Anna Puu): Jano. Johanna Kustannus 2018. Lisätietoja, keikat. Levynjulkkarit Kaapelitehtaalla 15.12.2018.. Huomioi myös Universal levy-yhtiön henkilöstö -sivut, jossa henkilökunnan kuvat ovat omia kuvia kotioloista, ei photoshopattuja ja filtteröityjä kiiltokuvia. Kiitos siitä, lajitoverit.

Suomen musiikkiblogi. Asiaa musiikista ja ihan mistä tahansa.