Haamu, tähtisumu ja elämän rajallisuuden haikeus

Aina syyskuisin näin kun on yöllä ukkosta, muistelen kesäöitä, jolloin ikkunasta lepatti sisään valtavat ruskeat yöperhoset, jotenkin kuin hidastettuna, koska oli ollut niin kuuma jo kuusi viikkoa yötä päivää, että kaikki muistot on hitaanoloisia ja ikkunalaudalla on Schopenhauer, Mann, sekä monia muita dekadenssin ja tuhon enteitä, jotka on ihan kauniita, kuten kummallinen ja violetin sävyinen taivas koko illan. Kesken alkavan syksyn. 

Haamu täytti kolmekymmentä ja teki kappaleen, joka katsoo menneeseen ja tähän hetkeen. Se näkee siellä paljon hyvää ja huonoa ja huonossa merkitystä ja hyvää.

Rajat, merkkipaalut. Ne ovat sellaisia herättäviä vuosikymmenten vaihtumisia, jotka laittavat hetkeksi havahtumaan rajallisuuteen, ajan kulkuun, pohtimaan mennyttä, mitä on tullut tehtyä, miten jäljellä olevan ajan voisi käyttää.  Haamu pohtii 30 -biisissään menestystä, millaista elämää pitäisi elää ja missä roolissa.Onko omat valinnat hyviä, ja elämä? Olisiko pitänyt valita tai toimia toisin? Ja mihin se olisi johtanut?

Filosofi Humen näkemyksen mukaan emme pysty havaitsemaan, että yksi tapahtuma aiheuttaa toisen. Voimme havaita ainoastaan sen, jos joku tapahtuma seuraa toista.

”Ne sanoo ota mikä sulle kuuluu
Mut kellekään ei kuulu täällä mikään”

Loppuvaiheen kapitalistisena aikana, kun eloonjäämistä ohjaileva kulttuurinen ja yhteisöllinen elämänkaari ei noudatakaan enää tiettyä kaavaa ja käsikirjoitusta, ainakaan niin tiukkaan kuin agraarisina ennen muinoina, liukuma nuoren aikuisuuden, ns. parikymppisyyden ja sitten keski-iän välillä voi olla kuin perhosen lento, se voi lepattaa ohi niin ettei huomaakaan.

Olemme enemmän yksilöitä ja lähinnä kuluttajia (tai taiteilijoita, joidenkin mielestä rikkaruohonomaisesti), kuin suvun ja yhteisön jäseniä, joille on edukasta elää tietynlaisten normien ja elämänunelmien mukaan.  Pidennetty kaksikymppisyys tarkoittaa monille fiilistä, missä elämä on suuri seikkailu ja kaikki, mikä vaan, koko ajan edessä, arpoja vasta heitellään – ja riemua siitä. Vapaana, eli tavallaan yksin. Näiden kahden ristipaineessa nuori aikuinen saa sitten etsiä siinä omaa polkuaan ja hyvää elämää.

”koska meidät vääristyneillä arvoilla turrutettiin
materialistiseen uneen nukutettiin
mielemme puutarhois aikaa kulutettiin
nyt en näe enää rikkaruohoi vaan ruusunlehtii”

30 on biiteiltään askel trapin suuntaan. Se alleviivaa tätä kommentaaria menestyksen ja kaupallisuuden vaateisiin, toisaalta ajan kulumiseen ja nyt massiivisesti pinnalla olevien nuorten artistien menestymiseen. Menestyksen tai tuottavuuden paine kuultaa myös sanoituksissa läpi. ”Ihmiset masentuvat ja ahdistuvat kun eivät koe saavuttavansa tarpeeksi ja elämä tuntuu vain yhdeltä suurelta kilpailulta. Keskinkertaisuus on pahempaa kuin kuolema. Yritän todistaa toisin,” Haamu kertoo itse.

”maailmaa pyörittää suurudenhulluus
eniten nää suurimmat hullut ääntä pitää”

Biisi sisältää teräviä havaintoja ajasta, jossa elämme. Menesty tai kuole, tuntuu sen viesti olevan. Siis ajan, jossa elämme. Kappaleen 30 tai Haamun viesti on toisenlainen.
”Monet asiat saavutetaan kovalla työllä, jotkut täysin sattuman kautta. On ajanhukkaa vertailla itseään muihin. Jokainen tarina on uniikki, ennalta-arvaamaton ja täynnä käänteitä. Pitää vaan ajaa ylpeänä omalla kaistalla, eikä katsella sivuille,” hän kertoo. Vaikkei astraalitason menestyspankki ehkä olekaan räjähtänyt, stadionit täyttyneet, raha valunut housuntaskuista kadulle, lööpit huuda viimeisimpiä tekemisiä ja sanomisia, menestyksen kokemus on aito. Vuosipäivän tutkielma päätyy kiitollisuuteen, ehkä kärsimyksen ja synkeiden aallonpohjien kautta kirkastuneeseen oivallukseen. Sanoma on painava:

”oon kiitollinen mitä mulla on
vaikka kompassi tää välil hukas on
oon kiitollinen mitä mulla on
nään auringon puhjennu kukat on
ja ilma tuoksuu raikkaalta
ei kellekään luvattu paikkaa tähtitaivaalta”

Vaikka kilpailu ja itsensä ylittäminen ovat päivän sana, Haamun vahvuudet lepäävät chillhopin ja iisisti ottamisen saralla. Tähänastinen tuotanto sisältää vahvaa omaa tyyliä, rauhaa, lempeyttä, filosofista näkemystä ja älyä sekä Suomen räppiskenessä ainutlaatuisen pehmeää, silkkistä, raikasta ja tunnistettavaa flowta. Haamu on tuttu linnunradanutuisesta Tre-Funk III -kokoonpanosta sekä viimevuotisesta, harmillisen vähälle huomiolle jääneestä Aika rakastaa lapsiaan – levystä, jonka mukana ilmestyi neljä lyhytelokuvaa instagramissa. Kolmekymppisen tuotannosta löytyy jo neljä sooloalbumia, sinkkuja, fiittejä ja mitä kaikkea.

Oraakkelimaisesti voisi ajatella, että tähtitaivas ja sen utuisan pehmeän sumun virtaaminen huimasti laajempaan tietoisuuteen on edessäpäin. Laatu ja taso on kova, harjoitukset on tehty. Pehmeä, varma ja älyllinen tyyli, sekä elämänkokemuksen tuoman viisauden sävyttämä sanottava ovat täyteläinen setti.

Aika rakastaa myös Haamua
nacc88yttocc88kuva-2018-09-13-kello-21-27-03.png
Aika toistuu lapsissaan

Näyttökuva 2018-09-13 kello 21.30.02.png
Tähtitaivas, paikka siellä[/
30 on kertomus taiteilijaurasta, kilpailusta ja haaveista. Se on tarina suosion tavoittelusta ja toisaalta taiteellisen työn ja hyvien vibojen olennaisista arvoista. Missiosta, jossa on seurattu omaa polkua. Kokemuksesta, jossa on varmistuttu siitä, että se mitä itsellä on annettavaa, on merkittävä ja tärkeä ääni, statementti, tunne, kokemus ja asenne. Sen lisäksi, mitä musiikki laadullisesti on.

Kappaleesta huokuu ja aiheutuu tyyneys, hyväksyntä ja hyvä olo. Menestynyt, ja tosi rikas tunnelma. Koska raikas, sateen jälkeen höyryävä maa, notkuvat omenapuut, aurinko ja pian tulevat pikkupakkaset, ritisevä jää lätäkön päällä ja huurtuneet kullankeltaiset vaahteranlehdet, koska elämä, koska ihmeellinen tähtitaivas, koska ne hetket joissa on elossa ja läsnä, erottamaton osa luontoa, universumia ja sen tapahtumista – ne, jotka on niin mitättömän oloisia, todellisia, pieniä jostain näkökulmasta, yksin koettuja – ja kuitenkin niin paljon suurempia ja täydempiä kuin yksikään baari-ilta, superlaikattu postaus tai se, mitä sulla on päälläsi, miten elät, ja mitä joku on siitä mieltä. ”Katsoin kastepisaraa ja ymmärsin meren salaisuuden,” sanoi Kahlil Gibran viisaasti, joskus menneinä aikoina.

”kun elämä on raottanut perspektiivejä, 
nyt en nää enää lasihelmii vaan jalokivii.”

Suomen musiikkiblogi. Asiaa musiikista ja ihan mistä tahansa.

2 Comments

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s