Space Renegadesin Summer Destroyer julistaa turmeltuneen maailman tuhoa

Jotkut tässä länsimaisessa elämänmenossa mukana elävät eivät odota konkreettista maailmanloppua, vaan etsivät exitiä tilanteessa, jossa se on jo päällä.

 

Synkeä, pahaenteinen kitarariffi ja mahtipontinen, erehtymättömästi 70 -luvusta ammentava paatos vyörähtää käyntiin. Ollaan Kubricin ja Lynchin maisemissa, jossain avaruudessa. Joku pohjattoman yksinäinen hahmo leijuu kaikesta irrallaan yksinään avaruuspuvussa, ja laulaa kauniin haikeasti, mutta vahvasti surumielistä, epätoivoisesta raivokkaaseen ja hellään soljuvaa tarinaa.

Dear entropy, let me be anything
But a golem of shit

Kuulijan valtaa lohduton avaruuden äärettömyyden ja kuollettavuuden äärellä nöyräksi vetävä, pelottava ja vähän ahdistava tunne, se sama, johon koko science fiction -genre nojaa. Pienuus ja hauraus suhteessa universumin kokoon. Tuntemattoman kauhua, linnunradan kauneutta, psykedelisiä rytminvaihdoksia, pehmeää saksofonia, rakenteen monimutkaisuuden kohtuuttomuutta. Maailmanloppu on varmaan tullut tai jotain kauheaa. No doubt.

Ei ehkä ihan kirjaimellisesti kuitenkaan.

Helsinkiläisen Space Renegades -yhtyeen tulevaa albumia ennakoiva Summer Destroyer -biisi on seitsenminuuttinen, massiivinen teos, joka ei kuuleman mukaan ”kohtuuttomuutensa vuoksi” mahtunut yhtyeen debyyttialbumille. Ja kohtuuton se tosiaan on, pituutensa, narratiivinsa ja tunteiden koko skaalan kerrosten runsaudelta. Mutta kohtuuton on myös kooltaan sen käsittelemä teema.

Joku tuntuu olevan jossain vankina, eikä pääse avaruudessakaan vapaaksi, vaan on kypäränsä sisällä hirveän yksin. Avaruudessa leijuminen – ihmisen hybriksen täyttämät pyrinnöt taivaiden valloittamiseen ja universumin hallitsemiseen – on ehkä visuaalinen viittaus biisin teemaan – ihmiskunnan rappiotilaan ja totaaliseen nöyryyden puutteeseen.

Biisi alkaa odotetun Summer Destroyerin kamoittavalla saapumisella, ja kertosäkeen mennessä kerrotaan, mitä siitä sitten seuraa. Babylon on tulessa, pedot vaeltavat lasten joukossa pitkälle yöhön. Vallankumouksen voi huoletta peruuttaa.

We’re out of here, fire on Babylon
Nature is evil
Wild animals walk among children
Far into the night

Babylon mainitaan Raamatussa lukuisia kertoja, aina kielteisessä yhteydessä. Tunnetuin kertomus on Babylonissa sijainneesta Baabelin tornista. Siinä ihmiskunta koki sitä samaa ylimielistä vahvuutta, ja rakensi tornin, älyllä, inhimillisellä työllä ja materialla, tavoittaakseen taivaan – ja Jumalan. Huonostihan siinä kävi.

Babylon on myös rastafariuskonnon mukaan tila, jossa tavoitellaan rahaa ja materiaa. Se on vertauskuvallinen ilmaus, jota käytetään usein kuvaamaan länsimaisen yhteiskunnan rappiotilaa.

We stab our shovels on bank accounts
Money is paramount

Viitaus Babyloniin muistuttaa myös Platonin ja monien muidenkin filosofien ja profeettojen piirtämää kuvaa ihmisestä olentona, joka on maallisen vanki. Ideamaailma on tavoittamattomissa. Kuvauksen ihmisen rajoista suhteessa jumalaiseen hän antaa Faidros -dialogissaan melko myyttisesti.

Ihmisen kohtalo on maallisen (aistillisen) elämän ja ruumiillisuuden taakka. Platon kuvailee sielujen ihmeellistä liikettä, joka seuraa tähtien taivaallisia ratoja, ja näkyy siellä Olympon jumalten kilpa-ajoina.

Ihmissielut ajavat alhaalla maassa vertauskuvallisilla vaunuillaan, seuraten päivittäin taivaan holveja, joissa totuus asuu. Siellä, taivaan ja kosmoksen sfääreissä, ihmisen maallisten ja epäselvien kokemusten sijaan piirtyvät olemisen muuttumattomat hahmot. Jumalainen, taivaan olemus, paljastuu ihmiselle vain hetkittäisinä välähdyksinä, koska näitä näkymiä peittää ja varjostaa pilvien tavoin maalliset halumme. Ihminen kääntyy maallisen piiriin ja jättää todellisen taakseen, muistaen sen vain hämärästi.

Ja rakentaa Babylonin.

Babylon palaa ja sortuu, koska ihmiskunta ei voi enää jatkaa turmiollisella tiellään. Babylon on se välineellisyys ja vieraantuneisuus, joka on tyypillistä eriytyneen työnjaon urbaaneille yhteiskunnille. Sen vastakohta Zion tarkoittaa, että elämme harmoniassa luonnon ja toistemme kanssa. Kun ihminen joutuu byrokratian rattaiden runtelemaksi, se on Babylonia. Kun joku kohtelee sinua kuin ihminen ihmistä, se on Zion.

 

Näyttökuva 2018-07-28 kello 19.38.25.png
Sielut, menettäessään siipensä, lankeavat maallisiin huoliin ja eivät kykene enää näkemään totuutta.

Platonin ideamaailma on täydellinen, hyvä ja kaunis järjestys, eräänlainen paratiisi, esiviattomuuden tila. Vähän kuin lapsuus. Kosmoksen, henkisen, ideaalin tavoittelija, se rikkinäinen perhe, pelosta sekopäinen, on Summer Destroyer -kappaleessa enää pieni ripe turtuneen, rahanahneen, byrokraattisen, tuhoutuneen maailman uumenissa. Summer Destroyer on se joku asia, joka vapauttaa sielut ideaalin pariin. Eräänlainen henkisen, ja myös konkreettisen vapauden anthem on siis kyseessä.

Are you the one we have waited for
Black spot in the sky
We are your broken family
High on blind fear

Koko kappaleen voisi tulkita yhteiskunnallisena tulipuheena ja julistuksena maailman tilasta. Mutta mikä on se Summer Destroyer, joka muuttaa geimin? Ehkä se on jonkinlainen symboli tai konkretisaatio luovuudesta ja sen polttovoimasta, poiesiskseta ja eroksesta, joiden avulla ideaaliin voi kuolevainenkin kurottaa – hengestä.

Kaikki luovuus (poiesis), on Platonin mukaan joko henkistä tai konkreettista siittämistä tai synnyttämistä – ja se on mahdollista vain kosketuksessa kauneuteen. Ruman yhteydessä ei voi syntyä mitään. Eros, joka on kaiken luomisen edellytyksenä toteutuu aistimaailman kauneuden eri tasoilla. Eros on  vaarallinen voima. Se toimii kuin tuli – tuhoavana, mutta kontrolloituna hyvää tuottavana. Jotain giganttista, kaunista ja pelottavaa tuo myyttinen Summer Destroyer ilmiselvästi on. Se on ehkä taiteilijan tulivoima. Ehkä kappale ehdottaa, että Destroyer on jo täällä – meissä. Se saapuu unessa, mielen luomuksena.

I close my eyes and it sounds like
Titanic crackin’ in half
Something gigantic’s closing in
Ghost Whale from beyond

Call the police, call everyone,
Cancel the revolution
Here comes the summer destroyer
While we’re asleep 

Platonille vain filosofi tai taiteilija – joka kohdistaa eroksensa ideaaliseen ja kaikkein todellisimpaan kauneuteen – pystyy synnyttämään todellista ja katoamatonta hyvää. Sfäärien musiikillinen järjestys on taivaallinen järjestys, kosmos, joka on myös kauneuden lähde.

Ja kyllä. Koko styge ja erittäinkin kertosäkeen lempeys ja pehmeä baritonisaksofoni välähtävät hetkeksi kuin puhaltaen hellästi, mutta voimalla pahan pilvet tiehensä.

Tyylillisesti Summer Destroyer ja sen video tihkuvat diversiteettiä, rakkautta visuaalisen ja musiikillisen rajattomaan kosmokseen, tekevät kunniaa maailmalle jossa kasvoimme, lapsuudelle, joka on kuin vaellusta viattomuuden paratiisissa, uteliaisuuden turvaa ja rakkautta, loputtoman rikasta estetiikkaa niissä.

Sitting here
In an echo chamber
With a ghetto blaster- Oh, here it comes 

Space_Renegades_2018_iso.jpg

Space Renegades on helsinkiläis-avaruudellinen garage -progebändi, jonka keulahahmot ovat Janne Friman (laulu, kitara), Ili Marttinen (basso), JP Saari (kitara), Kasperi Teittinen (koskettimet) ja Mikko Karppanen (rummut). Kaksi vuotta sitten debyyttilevynsä julkaisseen bändin nyt käsillä oleva uusi sinkku Summer Destroyer ennakoi tulossa olevaa albumia. Kappaleella kuullaan myös Joakim Berghällin (Ismo Alanko, Helsinki-Cotonou ensemble jne.) baritonisaksofonia.

Upean musiikkivideon on ohjannut kansainvälisesti palkittu graafikko/ohjaaja Ili Marttinen, joka myös soittaa yhtyeessä bassoa. www.spacerenegades.com

 

 

Suomen musiikkiblogi. Asiaa musiikista ja ihan mistä tahansa.

1 Comment

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s