Ollaan kaikki Naamat, please

Suomen musiikkiblogin Heini Heikkilä teki uskaliaan ekskursion syvälle keskisuomalaiseen maaseutuun ja epäilyttävään, vaihtoehtoiseen Naamat -festivaaliin ja koki siellä ns. freudilaista hysteriaa modernin sublimoiman groteskin ruumiinsa äärellä.

Auton renkaat nielevät asfalttia, ja metsämaisema tihenee. Hiki pisaroi, sitten pisaroi sade, ja sataakin sikäli runsaasti että soutuvene alkaa tuntua relevantilta vaihtoehdolta ajoneuvoksi. Navigaattori ohjeistaa kääntymään sinne, tänne ja tuonne, ja naamat.info -sivuston kartta ohjeineen on selkeämpääkin selkeämpi. (”No siihen Keljonkankaalle on motarilta ehkä kilsa. Ainoa valoristeys, käänny oikealle Muurame -kyltin suuntaan. Sisäkurviin jää M-Kotiväylä ruokakauppa.”).

Jeps. Onneksi tienpieleen on kyhätty kodikkaita kylttejä reittioppaaksi tänne lähes kultti- tahikka salakokoukselta ensikertalaisesta etukäteen tuntuvaan tapahtumaan. Asfalttitie loppuu, ja käännytään mutkittelevalle hiekkatielle, joka alkaa epäilyttävästi kaventua. Neljän kilometrin päästä tie on niin kapea, että ohittaminen on jo tuskallista, sikälikin kun joku sattuu tulemaan vastaan. Epäusko valtaa. Olen todellakin varmaan eksynyt ja saan telttailla keskenäni jossain syvällä metsikössä pöllön huhuillessa yhden (1) kerran yön aikana.

Sitten, aivan yhtäkkiä, silmien edessä avautuu pelto, joka on kupolitelttojen täplittämä kuin iloinen, värikäs tilkkupeitto. Juhlat ovat täydessä käynnissä ja Onni Boi soittaa täyteen ahtautuneessa Navetassa. Se on lavan nimi, joka tarkoittaa vanhaa, luonnonkivistä rakennettua navettaa, jonka katto nousee korkealle ja seinät ovat valkoiset.

 

 

Iloinen, värikäs tilkkupeitto- ja karnevaalitunnelma jatkuu läpi koko viikonlopun. Naamat on pienen kaveriporukan yksityisbileistä 19 vuotta sitten alkanut, hyväntuulinen ja järkyttävän laadukkaalla lineupilla varustettu asennefestari, jonka liput myydään alle minuutissa vuosi toisensa perään, ennen kuin yhtään artistia on edes julkistettu. Suosion salaisuus on Naamojen konseptissa, joka on aivan käsittämätön, karnevalistinen, rakkaudellinen kupla, alusta vuolaalle luovuudelle ja kaikenlaisen hyvän eudaimoniselle pulppuamiselle. Yhdistyksen pyörittämässä tapahtumassa on toki kaikki ammattifestarin elementit – rannekkeet, bajamajat, viestintä, logistiikka, leirintä, ohjelmapäällikkö, isot tiimit pyörittämässä toimintaa.

Mutta kaikki on silti toisin. Otetaan esimerkiksi hinnat. Kaikki on ihan naurettavan halpaa (ja hyvää). Syykin selviää pian. Naamojen viestintäpäällikko Emmi Hyvönen kertoo, että hintoja pidetään tarkoituksella halpoina. Tulee pian vaikutelma, että se on jonkunlainen statement. Talkoo- ja vapaaehtoistyönä festaria pyörittävä Kotkanpesän ydintiimi tekee päivätyökseen enimmäkseen kaikenlaista virallista ja tavallista, ja Naamat on iso henkireikä. Lepopaikka, jossa voi olla naamat – tai se, ja siten, mikä oikeasti onkin. Epäilemättä se on sitä ihan jokaiselle festarivieraallekin. Ja more.

 

 


Ihmiset kulkevat mielenosoituksellisissa pöhköissä asusteissa tai osa alasti. Sideshow -teltan ohjelman päättyessä pellonreunassa kustaan pöheikköön miesperseet esillä ja pinkit stringit housuista pilkottaen. Kilpailun, jossa liutaan rinnettä alas munasillaan, voittaa tiimi nimeltä Vittu. Kolme mieshenkilöä hoitaa yksisarviskeppihevosia, jotka kulkevat kaikkialla mukana. Joku on pukeutunut lampunvarjostimeen. Leirintäalueella on jonkun festarivieraan parodinen glitterpiste, jossa levitellään ihan tavallista glitteriä halukkaiden poskiin ilmaiseksi. Tupakkaakin on myytävänä, sininen L&M seitsemän euroa ja Marlboro 20 euroa. Infopisteestä voi lainata ilmaiseksi vesileluksi pinkkiä flamingoa.

Kaiken tuon perseilyn (ja perseiden) yltäkylläisyys saa blogaajamme välillä menemään hetkellisesti parkkipaikalle omaan autoonsa kuuntelemaan hctrappia oman identiteetin uhkaavasti liuetessa riehaantuneeseen touhuun, sekä pohtimaan Bahtinia, karnevaalia, groteskia ruumiseen ja ihmisyyteen liittyen (mitäpä muutakaan, of course). Groteski viittaa tässä kaikkeen sellaiseen, mitä ihmisruumiissa yleensä piilotamme ja pidämme salassa ja aisoissa. (Esim. perse.)

Mihail Bahtin käsittelee teoksessaan François Rabelais – keskiajan ja renessanssin nauru (1965) karnevaalihengen eli naurukulttuurin tunkeutumista arkipäivään ja moderniin, siis tähän päivään. Karnevalistinen, vastakulttuurinen kyseenalaistaa auktoriteetit ja tarjoaa vaihtoehtoisia ratkaisuja.

 

37699435_10212630593588035_6790948086500818944_n
Jos joku olisi esimerkiksi kiinnostunut filosofisesti painottuneesta kirjallisuudentutkimuksesta, kuten epäilemättä valtaosa väestöstä on, voisi Naamoja lähestyä Mihail Bahtinin tavoin groteskin ja karnevaalin käsitteillä. Lukekaa tää kirja hipit

 


Monet karnevaalitavat juontavat germaanien pakanallisista kevätjuhlista tai ovat antiikin perua. Ne ovat olleet yltäkylläisiä riehoja ennen paastokautta, mutta perusmekanismeissa on varmaan jotain syvästi inhimillistä, koska muoto jatkuu tässä päivässä. Philip Thomson esimerkiksi kirjoittaa, että “groteski esitystapa – – on usein vallitseva yhteiskunnissa ja aikakausina, joita leimaavat kiistat, radikaali muutos ja epäjärjestys”, mikä puolestaan pätee erityisesti nykyhetkeen. Karnevaaleihin on aina sisällytetty hetkellisiä tilanteita, joissa hierarkiat, normit ja sanktiot eivät päde ja roolit on tavallaan käännetty toisin päin. Valtaapitävä auktoriteetti on leikinomaisesti suistettu vallastaan. Ja mikä se auktoriteetti tässä päivässä on, no ainakin markkinatalous ja sen lainalaisuudet.

 

43562774331_fa4ca90fab_k.jpg



Groteski ruumiis taas assosioituu karnevalistisiin arvonalennuksiin, likaan, eritteisiin, kuolemaan ja uudestisyntymiseen. Groteski viittaa myös siihen, minkä klassisen kauneuskäsityksen arvostuksien mukainen ruumiillisuuskäsitys sulkee tiukasti ulkopuolelleen. “Klassinen ruumis”, arkinen naamiomme, on itseensä sulkeutunut, loppuunsaatettu ja sileä; kaikki kasvun ja avoimuuden merkit, ruumiin aukot ja ulkonemat on huolellisesti siloteltu ja piilossa. ”Patsasmainen klassinen ruumis samaistuu renessanssin ja sitä myöhempien aikakausien rationalismin “virallisen kulttuurin” individualistisiin ihanteisiin. Groteski ruumis puolestaan samastuu “epäviralliseen” karnevalistiseen populaarikulttuuriin ja sosiaaliseen muutokseen”, kirjoittaa Kari Matilainen Niin&Näin lehden artikkelissa Bahtinin karnevalistinen groteski modernin kriisidiskursseissa. (Otsikko aiheutti eräänlaisen kriisidiskurssin bloggaajalle, mutta minkäs teet.)

Bahtinin mukaan modernina aikana groteski on siirtynyt ”kamariin”, se on ikään kuin karnevaali joka koetaan yksin tiedostaen oma erillisyys.

No Naamoilla se on pellolla. Se groteski.

Silti tunnelma on yksityisyyttä kunnoittava, turvallinen, välitön ja hyväksyvä, intiimi. Karnevaalin tai rockfestarihan tämä siis on, koko historian aikana ei olekaan kirjattu yhtään tappelua tai järjestyshäiriötä.Viestintä, ja kaikki tekstit ovat provosoivan suorasanaisia, epäkapulakielisiä, hellän tylyjä ja epäkohteliaita ja huvittavia. Naamiot on pudotettu jonnekin sinne kamarin laatikkoon lähtiessä, ja kaikki on aivan älyttömän alleviivatun epäkatu-uskottavaa ja uncoolia. Rehellistä. Rakkaudellista.

Vitsejä, ohjelmaa, tekemistä, näkemistä ja tapahtumaa ja ihan kaikkea on melkein yhtä runsaasti kuin tielle asti rönsyävissä, maahan asti raskaina marjoista roikkuvissa vadelmapensaissa sivutiellä, jolle kaupunkilaisbloggaajareppanamme eksyi etsiessään parkkipaikkaa. (”Meet tosta noitten sähköjohtojen alta ja tonne takaoikeelle” – Liikenteenohjaajatyyppi, sohii kädellään auttavaisesti kohti umpipöheikköä).

Alueelle syntyy viikonlopun ajaksi jonkunlainen karnevalistinen, anarkistinen utopia, pienoisyhteiskunta, jossa kaikki toimii sillä tavalla, kun oikeasti ei toimi, ja kaikki toimii ihan älyttömän hyvin. Ei suoraan ylhäältä alas annettua, vaan yhdessä tehtyä. Jakamis- ja vaihtotaloutta, ei auktoriteetteja ja hierarkioita, ei palkkaa ja pomoja, ei instituutioita eikä häiriöitä, kaikkien osallisuutta, huumoria, välittömyyttä, rehtiä ihmisyyttä, aitona olemista, toisen kohtaamista kilpailun ja tuomitsemisen sijaan, musiikkia, iloa siitä, tunteiden skaalaa, läheisyyttä, hyväksyntää, rakkauden ja luonnon antimien, elämän ylistystä. Niiden armoilla olemista. Meno on aivan kunnolla karnevaali, ja Mihail Bahtin myhistelisi jossain haudassaan jos tietäisi.

Eikä siinä todellakaan vielä kaikki. Hämmentävänä kontrastina hyväntahtoiselle hauskanpidolle (perseet ja kaikennäköinen dildon heittely) ja siis tälle ”luonnossa olemiselle” festarilla esitetään taidokasta ja laadukasta musiikkia omaperäisesti ja hyvällä maulla valikoituna. Tarjolla on paitsi hyvää ja trendikästä sapuskaa, pienpanimo -oluita niitä juoville, niin jatsia, huippuartisteja, joiden vapautuneisuus, läheisyys ja autenttisuus nostavat keikkakokemuksen jonnekin linnunradan korkeustasolle, arvostettua älykköräppiä, ska-reggae -tunnelmia, progerokkia, metsänpeikkomaista norjalaista taidemusaa, pelkkää kunnon hyvää, luksusta.

 

 

Sunnuntaina, raukeana ja helteisenä heinäkuisena aamupäivänä, festarin päättää Mopon rento keikka, ja uuvahtanut ja onnellinen festariväki lojuu kodikkaasti pihan nurmikkoa suojaamaan levitetyllä punaisella huopakankaalla, jatsi soi. Viimeinen biisi on dynaaminen Tökkö, mitä ennen bändi spiikkaa vastauksena jonkun johonkin kysymykseen: ”No tota kysytään tosi usein, mutta soitetaan nyt tää biisi ja lähetään vittuun täältä.” Yleisö nauraa. Tuuli puhaltelee, aurinko paistaa, ihmiset siirtyvät pakkailemaan leirejä.

Siivous ja pakkaus on myös organisoitu Naamat -henkeen. Kaksi miestä marssii peltoa pitkin vittumaisesti virnuillen. Leevi and the Leevings soi jostain kannettavasta mankasta.  ”Menkää himaanne. Jos teillä ei ole omaa himaa, menkää kaverin himaan,” toinen kailottaa megafoniin. Teltan purkajat hekottelevat. Tiellä kaksi nuorta naista puhaltaa saippuakuplia muiden ahertaessa. ”Onks tää semmonen ”näin purat leirin” -opas?” kysyn toiselta. ”Eikun tää on meiän homma.” toinen naisista sanoo ja puhaltaa iloisesti kuplia. ”Otettiin ite tällanen”, toinen selittää. Saippuakuplat leijailevat ilmassa, sänkipelto lemuaa syväkesälle ja oljille ja on siisteytynyt ja tyhjentynyt jossain välissä ihan käsittämättömällä tavalla.

Megafonimiehet ovat kiertäneet pellon ympäri, ja saapuvat jälleen paikalle. ”Nyt on lähtö!”, laulaa Vesala väkevästi, tunteella ja vahvasti, ja äkillinen suru pelmahtaa mieleen. Juhlat on ohi, arki odottaa kotona.”Tässä biisissä on teille viesti, jos ette huomanneet”, kailottaa megafonimies teltanpakkaajille. Taas alkaa naurattaa.

Eikö näin voisi hoitaa enemmän asioita, ihmisten välistä olemista, vuorovaikutusta, viestintää ja kohdella kaikkialla toisiamme, kuin oltaisi aina vaan Naamat. Tähän nyt iso kysymysmerkki, joka itseasiassa on huutomerkki.

Voisi.

 

 

Rockfestari Naamat. Vaihtoehtoinen rockfestivaali Keski-Suomen Muuramessa. K-18. Naamat 2018 vietettiin 20.-22.7.2018. www.naamat.info.

Suomen musiikkiblogi. Asiaa musiikista ja ihan mistä tahansa.

4 Comments

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s