Fuck the Juhannus – näin selviät suomalaisesta Juhannuksesta

 ….ilman Juhannusta.

Tuuli repii takkeja, veneet kelluvat merihädässä, ihmiset juovat henkensä hädässä virvokkeita pysyäkseen lämpiminä. Festariaidat ja ständit kaatuilevat tuulessa, salamat iskevät, jäätävä vesi piskaa, mutta musa raikaa ja hauskaa on oltava. Mökin takka savuttaa sisällä ja mummovainaan isoäidin neliöillä kirjottu tunkkainen viltti haisee homeelle hartioilla.

Epätoivoiset nuoret naiset niittävät horsmaa sateessa tuulen piestessä märkää kukkaleningin helmaa silleen lepattavasti vasten sänkisiä pohkeita, koska taiat on tehtävä ja huom. seppele, ja muuttolinnut päättävät sittenkin että ei saatana, ja palaavat lämpimiin maihin, joista erehtyivät toukokuussa tänne tulemaan.

Järvessä on tosin vielä lämmintä, sillä viime viikolla paistoi yhtenä päivänä aurinko.

Juhannus, mittumaari, tuo suomalaisen lyhyen, mutta sitäkin huumaavamman ja rehevän kukkean kesän kohokohta, on käsillä. Yllä on lueteltu keskeiset ihastuttavat ja pakolliset juhannuksenviettotavat. (Muut eivät tule kysymykseen). Suomen musiikkiblogi palaveerasi aiheesta Juhannus ja sen vietto. Keskustelu oli melko hiljainen.

”Mulla oli kyllä yhtenä vuonna ihan mukavaa.”

Päätimme juhlistaa Jussia erikoispostauksella, jossa käsitellään keskeiset ja parhaat tapahtumat tänä erikoispäivänä, italodiskon uuteen aalton hukkuva soutuvene, ja mutta oikeesti toivotaan tosi ihanaa, kukkien, koivunlehtien ja rakkaudentäyteistä juhannusta ihan kaikille, vaikka sataa ja on kylmä.

bajamaja19062018x
Suomalaisessa juhannuksessa on paljon myönteistä. Täällä ei esimerkiksi tuule yhtä lujaa, kuin Coloradossa, missä oheinen lentävä bajamaja havaittu.

Ihanaa ja rakkaudentäyteistä juhannusta voi etsiä erilaisista tapahtumista, joita useat ja urheat tahot järjestävät eri puolilla Suomea ”against all odds” -hengessä. Yhdeksän (9) metriä sekunnissa puhaltelevaa juhannustuulta voi mennä Helsingissä haistelemaan Lonnan saareen, mikäli rohkeus riittää. Stadin juhannuksessa lavalla koittavat pysytellä muun muassa Tuuttimörkö, Sofa, DJ Ibusal ja Sitoi. Mikäli merellinen ”living on the edge” -tunnelma tuntuu turhan villiltä juhannussuunnitelmalta, voi aina aattoiltana mennä esim. lämmittelemään pittiin Töölön Ketterän keikalle Valkoiseen saliin. Mestoilla myös tuliset F ja Adikia!

Tampereella järjestetään perinteinen Valtteri festival, jossa on mahdollisuus päästä saunaan sekä sisätiloihin (!!). Pakkahuoneella mittumaarikansaa viihdyttää esimerkiksi Scandinavian Music Group sekä Klubin puolella Mafia Honey.

Matias sateessa
Lähetimme assarimme Matias Yliluoman ”katsomaan, onko sää parantunut” Tampereella. Ei ollut.

Ai niin, onhan Suomessa tosiaan muitakin paikkoja. Raumalla jo muinaisien esi-isiemme ajoista lähtien järkätty Raumanmeren juhannus hoitaa lavalle mm. DARUDEN (digidigidii!), Nylon Beatin sekä Basshunterin. Huhhuh! Viimeisimpien väliaikatietojen mukaan portit ovat toden totta auki ”puuskaisesta” tuulesta huolimatta. Onnea matkaan sinne aikoville!

Kuulemamme mukaan myös muitakin tapahtumia on, mutta emme jaksa niitä nyt tässä luetella. Katsokaa Googlesta. Sen sijaan esittelemme teille uuden aallon italodiskon HUIKEAN artistin Aksulin, jonka myötä hiljennymme katselemaan ikkunan pintaa vasten valuvia sadepisaroita, syömään näkkäriä sekä odottelemaan heinäkuuta, josko se toisi meille paremmat säät.

(PS. uuteen aaltoon hukkuva soutuvene oli symboli pakollisille juhannusperinteille, jotka hukutimme italodiskoon.)

PARASTA JUHANNUSTA WITH AKSULI
LOVE YA ALL
TOIVOO SUOMEN MUSIIKKIBLOGI HENNA & HEINI

 

Suomen musiikkiblogi. Asiaa musiikista ja ihan mistä tahansa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s