Kaikki on hyvin – Paperi T, kadotettu sukupolvi ja Kuoleman lintu

Turhuuksien turhuus, sanoi saarnaaja, turhuuksien turhuus; kaikki on turhuutta!
Mitä hyötyä on ihmiselle kaikesta vaivannäöstänsä,
jolla hän vaivaa itseänsä auringon alla? 

Sukupolvi menee, ja sukupolvi tulee, mutta maa pysyy iäti. 
Ja aurinko nousee, ja aurinko laskee ja kiiruhtaa sille sijallensa, josta se jälleen nousee.
Saarnaaja


Keväällä maa versoo paljon uutta, kesä on kukoistuksen aikaa, syksyllä kaikki kuolee, maa tyhjenee, pakastuu, syväjäätyy, kunnes koittaa uusi kevät. Luonnon kiertokulku, sen mylly, omat valinnat, pienuus, suuruus ja ikuisuus ovat väkevästi läsnä Paperi T:n eksistentiaalisessa tutkielmassa, joka on paitsi kertomuksen minä -hahmon henkilökohtainen tilitys ja eräänlainen tilinpäätös, myös raastavan auki oleva rakkaudentunnustus.

Paperi T:n Kaikki on hyvin on kudoksellinen, syvä tarina nahanluomisesta, rakkaudesta, rikkimenemisen tärkeydestä ja kivusta, uuden versomisesta jonkun kuolleen päälle, jonkun kuoleman ehtona olemisesta uuden versomiselle, menneeseen katsomisesta, pelosta, rohkeudesta, vierauden tunteesta uudessa, kertomuksista itselle, kuvitelmista. Totuudesta. Se on etsintää, kysymyksiä, rakkauden hurmiota ja (& mutta) samanaikaista kauhua.  Se on myös merkityksellinen, säälimätön ja tarkkanäköinen kuva sukupolvesta, joka etsii merkitystä ja mielekkyyttä aineellisen hyvinvoinnin ja rajattoman valinnanvapauden keskellä.

Paperi T on tehnyt musiikillisen hyppäyksen runoudesta draamarunoon, joka vahvan symboliikan ja intertekstuaalisten viittausten väkevän verkon, sosiaalisen median, videon, kuvataiteen ja uskomattomien taustojen avulla kiskoo sielun syvyyteen, jonnekin lähteelle, josta voi katsoa omaa kuvaansa niin paljaana kuin se mahdollista onkaan.  Levy on tunteisiin menevä, kivulias, kaunis ja samaistuttava sukupolvikokemus prosessista, jossa asioiden on uskallettava antaa mennä rikki, jotta jotain uutta voisi syntyä – kuin munan kuoren, jotta sisin voisi elää ja hengittää sellaisena, miksi se on luotu.

Kysessä on narratiivi.

Selkeytetään hieman. Narratiivi on kirjallisuuden tutkimuksen termi, joka tarkoittaa kertomusta tai kertovaa esitystä. Narratiivilla on alku, keskikohta ja loppu. Hyvä narratiivi on juonellisesti eheä. Keskeistä narratiiville on se, että tapahtumat järjestyvät ajallisesti peräkkäin. 

Tämä on meille tuttua kirjoista ja elokuvista, ja osaamme hahmottaa draaman kaarta elämästäkin: jokin sysää sankarimme liikkeelle tavalla, jolla entiseen ei ole enää paluuta. Hän kohtaa ylitsepääsemättömiä haasteita, etsii liittolaisia, tekee läpimurron, ja lopuksi juhlii voittoa.

Levy kertookin ehjää kokonaisuutta ja tarinaa, narratiivia, kasvutarinaa, tarinaa muutoksesta, prosessista – tämän ymmärtääkseen on tärkeää kuunnella biisit järjestyksessä, alusta loppuun.

Narratiivi on myös se tarina, jonka kerromme itsellemme todellisuudesta ja omasta itsestämme. Toiseksi se voi olla kuvitelmamme siitä, miten asiat voisivat olla. Ja kolmanneksi se on tarina, jonka julkisuuden hahmo (somen myötä jokainen meistä) rakentaa itsestään, ja joka hänestä rakentuu. Näiden keskeltä itsen etsiminen on yhä haastavampaa: ”Olla mitään, ei oo pakko, mut näytä mulle joku, joka ei olemistaan vatvo.”

Lisäksi Kaikki on hyvin on täynnä hienovaraisia viittauksia kirjoihin ja ilmiöihin, jotka eivät mitenkään avaudu tuntematta kohdetta, josta puhutaan. Kuten edellinen levy Malarian pelko, Kaikki on hyvin sisältää huomattavasti ajallemme merkittäviä teemoja, joita käsitellään Hemingwaylle tyypilliseen jäävuori-tyyliin rivien välissä.

 

Hemingway, niin. Missä määrin sukupolvemme elämä muistuttaa Gertrude Steinin kuvailemaa Kadotettua sukupolvea? Siinä hahmot elävät päämäärätöntä elämää rakenteiden hajottua ensimmäisessä maailmansodassa harrastaen irtosuhteita, työtä vältellen ja juhlimalla paljon. Elämän merkityksettömyys ja miesten epävarmuus nousevat pintaan, ja sota oli mahdollisuus todistaa oma miehisyytensä.

Kuulostaako tutulta? Maailmanloppu on tulossa, jäätiköt sulavat ja ydinsota uhkaa. Työttömyyttä, epä-tasa-arvoa, tuloeroja, tulvia, toivottomia näkymiä, ja irtosuhteita harrastavia, irtonaisia, juhlivia ihmisiä. Yksinäisiä ihmisiä. Ihmisiä yhdessä, mutta kaukana toisistaan.

Näyttökuva 2018-06-15 kello 18.54.57
Kun miehensä Romeron takia jättänyt Brett on palailemassa takaisin miehensä luo, matkalla pois Madridista Brett tokaisee Jackille: ”Voi Jake — Meillä olisi voinut olla vallan saastaisen mukavaa yhdessä.” Jack vastaa: ”Sinäpä sen sanoit — Herttainen kuvitelma, eikö totta?”

 

Mutta viitteistä muihin meille tuttuihin kertomuksiin runsas levy on samalla narratiivina, kertomuksena paradoksaalisesti myös eräänlainen ”road movie” (=juoneton leffa, missä sattuu asioita), visuaalinen, syväpsykologinen ja -filosofinen tutkielma matkasta kohti valoa, yhteyttä, rakkautta, merkitystä, tuntumaa – matkasta, joka tavallaan ei ole matka ja jonka varrella voi tapahtua mitä vaan. Elämän juoni kun ei valitettavasti toimi kuten elokuvissa eikä hotellihuoneeseen kuolla romanttisesti, ei ainakaan kovin moni. Mutta silti. Tällä matkalla, joka ei siis ole matka, minä -hahmo kuorii kuin sipulin renkaita kerroksen kerrallaan jotain aidointa, sisintä kohti ja kuvaa sen syntymää. Ja lopuksi vapautta – kohti kaikenlävistävää valoa, versoja ja rakkautta.

Palasiksi menemisen ja hajoamisen ja uudelleen syntymisen tarina on ollut olemassa niin kauan kuin on ollut ihmisiä, joten jotain ikuista ja totuudenkaltaista sen toistuvuudussa täytyy olla. Kysymys on myyttisestä tarinasta, joka symbolisoi ihmishengen ikuista kaipuuta kuolemansalaisuutta ”ampumaan”. Meille suomalaisille niistä läheisin on Lemminkäisen tarina, jonka voi nähdä temaattisena intertekstinä levylle, jos haluaa. Palasiksi menemisen ja eloon syntymisen aihio toistuu useissa eepoksissa ja myyteissä.

1. Venaattrr

NARRATIIVI LEMMINKÄINEN: Matka tuonelan virralle kuolemansalaisuutta ampumaan rakkauden tähden

Lemminkäinen on suurilla henkisillä ja runonlaulannan kyvyillä varustettu naistenmies, joka rakastuu Pohjolan neitoon väkevästi. Pohjolan neidon itselleen saamisen ehtona on kuitenkin Tuonen joutsenen tappaminen. Tuonelan joutsen on muinaisessa, suomalaisessa runoudessamme esiintyvä myyttinen joutsen, joka ui Tuonen, eli kuoleman jälkeisen maan mustassa joessa. Joutsenen (eli pyhyyden symbolin) ampuja kuoli, tuhoutui itsekin.

NARRATIIVI PAPERI T: Kaikki on hyvin (lopulta/koko ajan/ei ole)
Venaatrr kertoo minä -hahmon, joka jos olisi Lemminkäinen, matkalle lähdöstä. Kolmiodraamassa mukana oleva tyyppi haluaa laittaa jonkun jäihin, ja kolmiodraaman toinen osapuoli saattaa olla minä itse, joku toinen minä -hahmo, tai jonkun naisen aviomies. On muutoksen ja valinnan aika. Eevil Stöön matala, käskevä ääni on kuin kuoleman kutsu Tuonelan virralle, tai jumala. Ehkä se on ankara, loputtomasti sättivä freudilainen yli-minä.

On kyse elämästä tai kuolemasta. On kyse myrkyttävästä rakkaudesta, tai rakkauden pelosta. Tai on kyse kahden sisäisen minä -hahmon keskinäisestä suhteesta. Kissa kuolee laatikkoon, varmuudella.

Mikä ihmeen kissa? Olisko kyseessä tämä tieteellinen kysymyksenasettelu, jonka tehtävä on symbolisoida riskejä, kun tehdään valintoja?

”Suljetussa laatikossa on kissa. Laatikkoon on kytketty laitteisto, joka koostuu radioaktiivisesta ytimestä ja myrkkykaasuastiasta. Koe on järjestetty niin, että 50 prosentin todennäköisyydellä ydin hajoaa tunnin sisällä. Jos ydin hajoaa, se lähettää hiukkasen, joka käynnistää laitteiston avaten myrkkyastian, mistä syystä kissa kuolee. (Kvanttimekaniikan mukaan ei-havainnoitua ydintä kuvaillaan hajonneen ja hajoamattoman ytimen superpositioksi). Kuitenkin kun laatikko sitten avataan, nähdään vain joko ”hajonnut ydin / kuollut kissa” tai ”hajoamaton ydin / elävä kissa”.

Kysymys kuuluu: ”milloin systeemi lakkaa olemasta näiden kahden tilan sekoitus ja muuttuu vain toiseksi niistä?”

Paperi T:n tekee kissakokeen itsellään tai rakastetullaan: ”Sidon itteni suhun kuin pommiin / rakkaus on kuin ohjus, ei sitä saa takasin”

2. Jay-Z

NARRATIIVI LEMMINKÄINEN: kuoleman virralla, tuonelan joutsenta ampumassa
Lemminkäinen lähtee tappamaan lintua jousi ja nuolet mukanaan. Sokea ukko kuitenkin vaanii Lemminkäistä ja syöksee tämän lävitse vesikyyn, ja Lemminkäinen joutuu virtaan.

NARRATIIVI PAPERI T: Kaikki on hyvin
Tuonelan virta, joki, onkin julkisuuden ja rakastettujen virta, johon räppäri heittää itsensä. Kappale kertoo kipeästi halusta muuttua. Se kyselee kuka olen, kyseenalaistaa artistiuden, oman tekemisen, pitää tuhoajana itseään. ”Ole vaan oma ittes, mut jos se onkin mikä kusee, mitäs sitten”. Kaikki on menossa rikki, kaikki rikotaan. Älä ole sinä enää toistuu kuin hypnoottinen mantra. Kun entinen on hajonnut, biisi loppuu valoisaan jytkeeseen, joka tuo mieleen jotenkin Ruusuille ominaisen soundin. Joka tapauksessa se on kuin alku. Jotain ihan muuta.

Näyttökuva 2018-06-15 kello 15.11.26
 ”Eino Leino on tämänkeväisellä teoksellaan Tuonelan joutsen tehnyt tuon lyhemmän hyppäyksen lyriikasta näytelmärunoon, jonka aiheena on Lemminkäisen matka Tuonelaan. Tekijä on tahtonut symboliseerata Lemminkäisessä ihmishengen ikuista kaipuuta kuolemansalaisuutta ”ampumaan”, josta kuitenkin hänen oma syyllisyytensä  – Pohjolan paimen – hänet käärmeennuolellaan estää.” Tuonelan joutsen. Näytelmäruno. Otava 1898.

3. Muutos

NARRATIIVI LEMMINKÄINEN:
Tuonen verinen poika iskee vielä Lemminkäisen miekallaan palasiksi ja käskee ivallisesti tätä ampumaan nyt joutsenen joelta. 

NARRATIIVI PAPERI T:
Muutos vahvistaa ja selittää hajottamisen ja hajoamisen teemaa. ”Kattohuoneisto on vain huone, jossa on katto/Sit kun sullon kaikki mitä ikinä sä tahdot”. Saavutettuaan paljon minä -hahmo on joutunut itsensä äärelle. Perimmäisiä kysyvä ääni pilkkoo hahmoamme palasiksi ja etsii tarkoitusta ja miehuuttaan muutosta ennakoivan jumalallisen kilkkeen, taivaallisen soundin ja oman olemisen tarkoituksen pohdinnan keskellä. Minä -hahmo sättii taas itseään, hän haluaa olla kaikki muodot mitä nyt ei ole – ja kysyy, että pitäisikö muuttua, että olisi onnellinen, kyllä, koska olisi typerää pysyä tällaisena, ja nyt heitetään jokeen se entinen ja sen ruumis killuu siellä palasina pitkin tuonen virtaa, ja mutkitellen sen mustissa uomissa. Se, tuo nahka, joku hahmo, joka tuntui vieraalta.

Länsimaisen aineellisen yltäkylläisyyden keskellä kysymykset ja tuntemukset ovat kiusallisen samaistuttavia. Tulkintana voisi olla myös, että kappale on kritiikki globaalia aineellisen hyvinvoinnin kasvattamiseen pyrkimistä kohtaan  tai toisaalta kritiikki siitä, ettei osaa elää sen keskellä. Aineellinen vauraus ja hyvinvointi on sukupolvikokemuksena mahdollistanut valintojen vapautta ja sukujen pitkäänkin periytyneiden toimintahäiriöiden ja traumojen käsittelyä tämän ajan aikuisille. Silloin kuin kaikki energia kuluu kaskipellossa, ei ehdi pohtimaan elämänsä tarkoitusta eikä valintoja, kun vaihtoehtoja ei ole. Ehkä.

”Älä koskaan ikinä muutu” tuntuukin typerältä kappaleen minusta, jolla ei ole kokemusta täydellisestä rakastetuksi tulemisesta, täysin ehdoitta juuri sellaisena kuin on, vikoineen.  Ja se on kohta, myöhemmin, kaiken alku, Lemminkäisen äidin mehiläisen yhteenliimaavaa mesi. Tai se tuntuu typerältä kappaleen minusta, joka on jo saanut mettä, ja nyt näkee turhaksi jääneen suojansa selvemmin. Sattuminen on joskus ajanut suojakuoreen, jonka sisään on kadonnut ja syväjäätynyt se olento, joka voisi olla. Tämän näkeminen on karsea tragedia ja helpotus, ja aiheuttaa syvää surua.

Ihmiskunta on myös ehkä peiliinkatsomisen ja muutoksen edessä.

4. Suurin tragedia

NARRATIIVI LEMMINKÄINEN:
Lemminkäinen on kuollut, paloina joessa, ja vallitsee suuri suru.

NARRATIIVI PAPERI T:
Ja juuri sitä tragediaa kuvaa Suurin tragedia. Kun se nahka, munankuori on poissa, nähdään kuinka hukassa ollaankaan oltu sen alla, ja Olafur Arnaldsista muistuttava surusta sumuinen pianotausta vahvistaa näkemisen surullista, kauhua sisältävää, mutta onnellista hetkeä. Ollaan siirtymässä johonkin, kauhistuttavaan ja tuntemattomaan, mutta kipeästi kaivattuun uuteen. Mutta miten se sujuu?

5. Narratiivi. Herttainen kuvitelma

NARRATIIVI LEMMINKÄINEN:
Lemminkäisen äiti saa tiedon poikansa kuolemasta, koska harjasta alkaa valua verta. Hän pyytää Ilmarista takomaan haravan, jolla nostaa poikansa palaset joesta.

NARRATIIVI PAPERI T:
Narratiivi on nyt jo valoa hehkuva monologi, vielä toive, rakkaudentunnustus, mutta epäonnistumisen pelkoa tihkuva, rakastetulle/itselle/kuulijalle, jota kohti on päätetty lähteä kurottamaan. Jos valinta onkin virhe, sä olet parasta mitä on sattunut, minä -hahmo kuvaa sattumisen kaksoismerkitystä. Ja Narratiivi vaan jatkuu, vaikka ajatuksesta on tulossa totta – pelosta uhkaavasti tulossa itsensä toteuttava profetia.

6. Muusa

Näyttökuva 2018-06-15 kello 1.27.09

NARRATIIVI LEMMINKÄINEN:
Sitten hän kokoaa niistä poikansa, sitoo suonet ja lihat kiinni mehiläisen medellä.

NARRATIIVI PAPERI T:
Rakkaus laajenee, eikä sille mahda mitään. Toisen ihmisen kohtaaminen, itsensä kohtaaminen, rakkaus, yhteys sitovat minä -hahmoa kasaan.

Tää ei oo ero -biisi
vaan meissä on neroo -biisi
Sä et oo muusa, sä oot jotain muuta

7. Yli

NARRATIIVI LEMMINKÄINEN:
Lemminkäinen on nyt elossa, mutta jotenkin uusi. Lemminkäinen elää.

NARRATIIVI PAPERI T: Elämä
Yli -biisissä ollaan jo melkein yli – siitä entisestä, mitä ikinä se olikaan, se mikä viskattiin jokeen. Kappale on kuulas jäähyväispuhe sille entiselle, joka kuoli. Yli pelosta, yli, sen joen yli, elämän pariin. Kuolema on luksusta, mutta ei hahmoamme varten, se ei mitään ratkaisisi, se on nyt nähty. Muutos on tapahtunut, ja kappale ihmettelee mihin se nahka meni, tässä on vaan oltava. Nyt kuin ilman ihoa, peläten yllätyksiä ja tuntematonta, ja siksi hyvästi on aina vähän kysyvä. Ja mikä olikaan se kasa missä olisi pitänyt pysyä? 

8. Paniikki

NARRATIIVI LEMMINKÄINEN:
Sankarimme on voittanut haasteet, ja on aika iloita.

NARRATIIVI PAPERI T:
Paniikki -kappaleessa minä -hahmo on selvinnyt prosessita, ja olisi aika iloita. Mutta haasteet eivätkään ole vielä ohi: paniikki alkaakin siitä, kun kaikki on hyvin. Kun muodonmuutos nyt on ohi, osaako minä -hahmo olla tässä uudessa identiteetissä, kun kaikki on ollut aina huonosti, ja miten? Tunnelma on saavutettu kauniisti. Se on kuin bambi hortoilisi jäätiköllä vastasyntyneillä jaloilla: ”älä pelkää tulevaa, suunnitelmat kaikki meneeki niin erilail”.

Ja tosiaankaan – Paperi T:n monotoninen lausuntaflow ei jotenkin istu eikä solju tähän Chisumaisen iloiseen taustapoppiin, joka kertoo paniikista kun asiat alkavat mennä hyvin – ja tuo kontrasti alleviivaa sitä, miten hukassa minä -hahmo on pirteässä uudessa elämässä, siinä missä on häitä, ja kaikenlaista normaalia.

Jos paniikki alkaa vasta kun kaikki menee hyvin ja saa sen mitä oli kaivannut, onko se merkki siitä, ettei ollut kaivannut pelkästään sitä mitä sai? Tuskasta, pelosta ja suojakuoresta luopuminen, sitoutumattomuudesta (mihinkään) luopuminen onkin  luopumista tekosyystä. Vasta silloin joutuu todella kohtaamaan itsensä, kun olosuhteilla ei ole enää vastuuta omista oloista.

9. Kaikki on hyvin.
Kaikki on hyvin on jumalaista rakkauden valoa taustaltaan säteilevä kuva ihmisestä, joka pelkää ja on täynnä rakkautta. Nyt Tuonelan virroilta matkataan voimalla taivaan porteille, kohti versoavaa elämää.

10. Sinä jne. 
Baaritiskille tulin delaamaan tai rakastuu, minä -hahmo aloittaa. Mutta nyt hahmo onkin ihan liian selvinpäin. Ja se tuntuu sellaiselta vielä. Tässä vaiheessa.

Mikä  oli kertomuksen opetus? Onnellinen loppu vaati onnettoman alun – elämä vaatii särkymistä, riskien ottamista, elämistä. Se on sen hyväksymistä, että jostakin on luovuttava saadakseen jotain muuta. Se on pelkojen nielemistä. Hahmo on kerran kuollut ja ollut Tuonelan virralla jo.  Ja tosiaan – Sinä jne. kappaleessa kissa laatikossakin on elossa. Mikä siinä riskinotossa oli pahinta mitä voi käydä?

Ettei tapahdukaan mitään. On uskallettava elää, ja myös mennä rikki.

Se on elämän narratiivi.

Kappale ja koko levy loppuu kuin seinään. Se on merkki siitä, että nyt on jonkun toisen puheenvuoro.


PAPERI T:
Mutta mitä jos sä ootki

 

LEMMINKÄISEN ÄITI:
”Mehiläinen, meiän lintu, metsän kukkien kuningas!”

 

Suomen musiikkiblogi. Asiaa musiikista ja ihan mistä tahansa.

Mainokset

3 Comments

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s