Aida näyttää parisuhdeväkivallalle sormee ja se kuulostaa Evelinalta

Högille vastikään sainattu Aida tuo Suomen R&B -skeneen kauan kaivattua laatumusaa. Aida julkaisee tänään 5.6.2018 ensimmäisen sinkkunsa Kato mun sormee, jonka teemana on aina valitettavan ajankohtainen parisuhdeväkivalta. Artistin tyylissä on mukavasti Evelina-viboja ja hemmetisti asennetta. Suomen musiikkiblogi on vakuuttunut. 

Suomen popmusa on viime vuosina ollut väkevästi R&B -vaikutteinen, ja Aida singahtaa hienosti joukkoon heti ensi yrittämällä. Kato mun sormee on teknisesti taidokas, teemaltaan asiallisesti kantaa ottava seurapiirikelpoinen popkappale, joka tulee soimaan ainakin Evelinan ja Antti Tuiskun kunnioitettavan suuren fanilauman Spotifyissa tänä kesänä, I’m telling you.

MUTTA kuka on salaperäinen Aida? Internet ei paljasta vielä paljoakaan, mutta Suomen musiikkiblogin tutkivan journalismin osasto onnistui tarkkailemaan Aidaa livenä hämyisästä takanurkasta eräällä levyjulkkarikeikalla. Aidan laulutaidot ovat myös irl varsin vaikuttavat, se on siis todistettu. Rumaa keikalla fiitanneen Aidan ääni on vahva, pehmeillä sävyillä. Henkilönä Aida vaikutti hirveän mukavalta ja helposti lähestyttävältä henkilöltä. Suomen musiikkiblogin virallisen arvion mukaan Aida on symppis.

Monet yrittää R&B:tä, harvat onnistuu. Aida onnistuu. Esittelyn vuoksi vertailen Evelinaa ja Aidaa, sillä artisteilla on samikset hyvät puolet: upea lauluääni, energinen asenne sekä musiikki, joka tunkeutuu sydämen kohdalta sisään ja hivelee senkärankaa. (Jatkossa lupaan puhua Aidasta Aidana ilman verrokkeja. Sori täst.)

aida juo pullosta
Just hyping Aida (cos she is #verynice)

Parisuhde- ja perheväkivalta on aihe, josta tulisi puhua rutkasti enemmän niin kauan, kuin tarve vaatii eli niin kauan, kuin sitä esiintyy. Teema on kipeä, ja ehkä sen takia siitä on tehty verrattain vähän musiikkia. PMMP:n huikean kaunis Joku raja avasi pelin muidenkin artistien esiintulolle, mutta sittemmin muistelen vain Chisun tarttuneen aiheeseen.

”En aio
en aio häpee enkä itkee 
etkä sä tuu mua enää koskaan näkee”

Aida pääsee biisin loppumetreillä asian ytimeen, häpeään. Elämme armon vuotta 2018, eikö nyt jo saataisi valtakunnallinen julistus: väkivallan uhrin ei koskaan milloinkaan ikinä tarvitse hävetä. Teko on aina täysin tekijän vastuulla. Piste. Tytin kaltaisia ihmisiä tarvitaan kertomaan tarinansa, Aidan kaltaisia artisteja tekemään tarinastaan musiikkia. Ennen kaikkea tarvitsemme maailman, jossa kaikenlaiset tunteet ovat sallittuja, jolloin ne ovat myös käsiteltävissä.

Biisin loppupuoli on muutenkin koko teoksen parasta antia myös miksauksen osalta. Tätä lisää, kiitos.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s