Funking The Blassics – syvät ja vahvat juuret on hyvä juttu

”Hän nosti kasvonsa ylös kohti kukkamerta puussa ja toivoi, että muutama terälehti olisi tippunut kasvoille, ja että siten saisi jatkettua unta. Tyhjä tunne ailahti sisällä, mutta hän nojasi puun mustaa runkoa vasten ja työnsi sen voimakkaasti mielensä taka-alalle. Puu oli kova ja vahva, ja hän sai siitä voimaa. Hän yritti muuttua yhdeksi puun kanssa, olla samaa henkeä ja olemusta, ja tuntea, kuinka sen juuret työntyivät syvälle maan ytimiin väkivalloin ja kyselemättä, ja imivät sieltä sen mitä tarvitsivat. Kyllä. Hän oli nyt tässä hetkessä läsnä kaikin aistein. Olemassa.”

Otteessa toistaiseksi tuntemattoman kirjailijan salaperäisestä käsikirjoituksesta on voimakas sydänjuurten kokemisen tarve, olemisen ja yhteydessä olemisen tuntu. Puun runkoa käytetään usein vertauskuvana sukupuulle tai kuvastamaan lajien kehitystä. Se sopii mainiosti myös musiikillisten genrejen kehityksen kuvantamiseen. Joskus ihmiselle nimittäin tulee vaan yksinkertaisesti vakava musiikillinen maadoittumisen ja puuhun nojailun tarve. Esimerkiksi itsellä on erityisen kovan pettymyksen kohdatessa toisinaan pakonomainen tarve kuunnella Olavi Virtaa, erityisesti jos täytyy esimerkiksi tiskata samalla. Ei muuta kuin tiskirätti olkapäälle ja Hopeinen kuu täysille. Vi**u.

Samoin kun Afrikka on ihmislajin synnyn sydän, on funk hiphopin, diskon, R&b:n ja monen muun genren sydän ja lisäksi vielä sydämen syke on koko musiikin sydän. Maadoitukseen ja yleiseen hyväntuulisuuden tunteeseen sopii ihanasti hurmaava, positiivinen hämeenlinnalainen The Blassics, joka varioi syvää afrobeatia ja funkia instrumentaaliseteissään. (Siksi The Blassics sopii kesään ja kuin nenä naamaan esimerkiksi Naamoille Muurameen tänä kesänä.)

Lämmin, sahramin ja vanhan punaisen kuplavolkkarin värinen ja nautinnollisia funkin perusrytmejä ja perusturvallisuuden tunnetta vahvistavia kuvioita käyttävä Becoming Waves -albumi viime vuodelta on eloisa ja seitsenhenkisen bändin keskinäinen musiikillinen vuorovaikutus kuuluu. Funkiin sekoittuva afrobeat ei kuitenkaan jää junnaamaan paikalleen vaan soundi on The Blassicsin omaa.

Art is never standard, it tirelessly pushes towards unexplored directions. – The Blassics

Bändin coren muodostavat Tammi ja Sarkkola kertovat saavansa inspiraationsa levyjen keräilemisestä ja Dj -keikoista. He ovat omistautuneet luomaan soundia, joka on lämmin ja rapsakka, ja sen kuulee.

Pahan mielen lisääntyminen ihmisten keskuudessa on havaittu ihan uutta julkaistavaa musiikkia analysoineessa tutkimuksessa. Siinä on huomattu biisien surullisuuden ja masentuneisuuden voimakkaasti lisääntyneen. Samaan aikaan on kasvanut erittäin kevyen, unohtamiseen tähtäävän popmusiikin määrä.

Koska tällainen spiritti on aistittavissa ihan kenelle tahansa ilman tutkimuksiakin, juuria korostava, ilakoiva ja nostalginen musiikki tuntuu jotenkin erityisen hyvältä. Toisin kuin Olavi Virta (joka sopii superpettymysten ohella myös esimerkiksi juhannusyön ihaniin viimeisiin tunteihin, jos sattuu viettämään niitä meren äärellä), funk on erityisen hyväntuulisuuden ja höpsöttelyn juhlaa. Sen todistaa jo sanan etymologia (huipputärkeä detalji täydellisen Blassics -kokemuksen näkökulmasta):

”The word funk initially referred (and still refers) to a strong odor. In 1784 ”funky” meaning ”musty” was first documented, which, in turn, led to a sense of ”earthy” that was taken up around 1900 in early jazz slang for something ”deeply or strongly felt”. – Michael Quinon, World Wide Words: Funk. 2001.

Se on tanssittavaa, hauskaa, ei-vakavaa, elämää ja olemassaoloa ylistävää. Toisinaan snadisti tunkkaista ja junnaavaa, mutta aina turvallista ja loputtomasti toistuvan rytmin, hypnoottisen musafiiliksen perusta.

Unohdetaan nyt se sydämen syke ja ihan kaikki, ja tunnetaan virta. Tunnevirta. Ollaan se virta. Yo.