SMB:N HYVÄ JOULUMIELI -BLOGAUS: Elokuva, kriitikot ja rahvas

Vuodenvaihde lähestyy. Hyvästi, 2017. On aika siirtyä seuraavaan numerolukuun ja aloittaa tavallaan jotkut asiat alusta. Hyväksyä se, mitä ei voi muuttaa ja rohkeasti muuttaa asioita, joita voi. Paljon on sellaista, mihin ei voi vaikuttaa.

Kuten äänestystulokset. On aika tutkia, miten meni noin niin kuin ”yleisestä” mielestä. Leffakriitikoiden liitto SARV äänesti vuoden 2017 parhaat elokuvat. Ykkösenä oli Kultaisen palmun voittanut ruotsalainen The Square. Samaan aikaan Hesari oli äänestänyt tylsimmät leffat, ei pelkästään viime vuonna. Voittajaksi kuoriutui 6000 annetun äänen nojalla Luokkakokous 2.

Näyttökuva 2017-12-21 kello 23.53.36.png
Christian on nykytaiteen museon arvostettu kuraattori, jolle työ on kaikki kaikessa. Hänen tuleva näyttelynsä ”The Square” on kantaaottava tilataideteos, jossa yleisö haastetaan auttamaan lähimmäistään. Mutta joskus on vaikea yltää omiin yleviin periaatteisiinsa: Christianin kännykkä varastetaan ja hänen oma tökerö käytöksensä johtaa nolojen tilanteiden kierteeseen. Samaan aikaan museon PR-toimisto on luonut tulevalle näyttelylle epätavallisen kampanjan, jonka synnyttämä kohu ajaa Christianin ja koko museon kriisin syövereihin. HUOM. EI RAHVAALLE. RAKSAMIEHET, MENKÄÄ LIDLIIN. TYÖTTÖMÄT EI ONNEKSI LUE TÄTÄ, KOSKA NIILLÄ EI OLE VARAA NETTILITTYMÄÄN.

Kun nyt pohditaan, kuka tällaisiin äänestyksiin osallistuu, mistä ne kertovat ja miksi niitä järjestetään, ollaankin jännittävien kysymysten äärellä. Helsingin Sanomat on saanut kuluneella viikolla kosolti huomioita julkaistuaan jutun armeijan tiedustelulaitoksesta ja salaiseksi luokiteltujen asiakirjojen tietoja. Hesari oli saanut haltuunsa tällaista materiaalia. Tästä presidentti ärähti, poliisi teki kotietsinnän, kovalevyä oli paukutettu. Haiskahtaa tällainen toiminta. Ei savua ilman tulta.

Ajat ovat kovat, kun jo vuonna 2007 omasta mielestä tilattavaksi liian oikeistolainen Hesari joutuu leikkurihallituksen ja maan johdon tukistusotteeseen. Se kertoo surullista tarinaa polarisoitumisesta, vallasta, siitä miten tulenarka ja sotaa enteilevä on globaalisti poliittinen tilanne, ja ennen kaikkea tilasta, mihin ainakin jollain tavalla sosiaalidemokraattisen ja luokattoman yhteiskunnan purku on parissa kymmenessä vuodessa johtanut.

Näyttökuva 2017-12-22 kello 0.00.15.png
Niklas ja Antti päättävät järjestää Tuomakselle kaikkien aikojen polttarit, mutta mutkia tulee matkaan ja pojat joutuvatkin lähtemään vanhan luokkakaverinsa hautajaisiin. Pääseekö Antti treffeille? Pystyykö Niklas pelastamaan avioliittonsa Jaanan kanssa? Entä pääsevätkö Tuomas ja Leila naimisiin? On aika lähteä reissuun, eikä kommelluksilta vältytä tälläkään kertaa. EI ELIITILLE. MENKÄÄ STOCKKAN HERKKUUN VIELÄ KUN SE EI OLE S-RYHMÄÄ. TÄSSÄ ON KIKKELEITÄ, TISSEJÄ, EPÄSOVINNAISTA KÄYTÖSTÄ JA VIINAA.

Sen vapaan ja luokattoman perusteita ovat olleet esimerkiksi peruskoulu. Itse kasvoin naiivina uskomaan, että Suomessa on monia nerokkaita juttuja, joita ei kaikilla todellakaan ole. Tasa-arvo (naisten äänioikeus toisena maana maailmassa), mahdollisuus opiskella ja edetä omien taitojen ja kykyjen, ei perheen varallisuuden mukaan (peruskoulu ja maksuton koulutus, jopa opintotuki) ja sosiaaliturva, joka huolehtii terveydenhoidosta, kirjastot ja sen semmoinen, kaikki ilmaiseksi, koska maksamme vähän korkeampaa veroa. Sellaista ehkä joskus, ennen Kouri -kauppoja ja 90 -luvun lamaa, saattoi hetken ollakin.

Nyt ollaan palaamassa hurjaa vauhtia parisataa vuotta taaksepäin kehityksessä, sääty -yhteiskuntaan. Koulutus maksaa, köyhillä ei ole varaa opiskella, ja sairaanhoitoa tai ylipäänsä mitään palveluja saa hyvin ansaitseva rahalla, työnteko vaikka ilmaiseksi on pakollista, oletuksena että kansa on laiskaa ja toistaitoista (esimerkiksi nyt tämä aktiivimalli; sääty -yhteiskunnassa jokaisen tuli pestautua rengiksi tai piiaksi, tai muutoin kohdeltiin irtolaisena, vailla kansalaisoikeuksia. Silloin tosin taisi kaikille halukkaille olla työtä).

Vankiloissa käydään näytösluontoisesti ällistelemässä siellä olevia pudokkaita (1800 -luvun herrasväen yleinen hupi), yhteisen sosiaaliturvan korvaa hyväntekeväisyys, kurjalistoluokka on jälleen syntynyt, leipäjonot kasvaneet ja eliitti elää omassa todellisuudessaan, ehkäpä pian muurien takana (tässä juttu muureista rikkaiden ja köyhien välillä, ”Maailmalla nousee nyt muureja rikkaiden ja köyhien välille”. Koska olen köyhä enkä maksa Hesarista, en pääse lukemaan juttua. Siinä on tuollainen maksumuuri nyt informaation ja minun välissä.), ja säätelee sieltä lakeja ja pyörittää yhteiskuntaa, yliopistokoulutus pyörii yksityisillä lahjoituksilla, kilpailu paikasta auringossa muuttuu sodaksi, riippuvuudet lisääntyvät, eikä niitä osata eikä kiinnosta hoitaa.

Näyttökuva 2017-12-22 kello 0.22.11.png
Kaikki eläimet ovat tasa-arvoisia, toiset vaan ovat tasa-arvoisempia kuin toiset.

Tällaiset elokuva -arvostelu -äänestykset ovat tätä taustaa vasten nähtävissä taas vain yhtenä eliitin tapana korostaa omaa erityisasemaansa. Kansaa viihdyttävä matala-älyinen, ajatuksia vaatimaton, kevyt huumori on eliitin mielestä tylsää. Eliitti ei tarvitse unohdusta, hetken lepoa, kevennystä. Eliitti tarvitsee filosofisia ja psykologisia, älyllisiä kysymyksiä pohdittavaksi. Se on merkki varallisuudesta. Jo Platon kirjoitti, että filosofiaa ja sivistystä ilmenee vain yhteiskunnissa, joissa on varallisuutta ja rauha.
Taide on yleisen hyvinvoinnin kerma. Jos ei hyvinvointia ole, ei sitä kermaakaan siihen synny.

Kaikissa tapauksissa on ihan älytöntä rinnastaa kaikki leffat yhteen nippuun ja sitten laatia niistä paras/tylsin äänestyksiä. Kaikilla leffoilla on oma kohdeyleisönsä ja funktionsa. Viihdeleffoista haetaan hetken lepoa kaiken vaativuudesta, ajankulua, ja ne on suunnattu isoille massoille. Taideleffoilla haetaan älyllistä, sielullista ja esteettistä kokemusta. Ne voivat ihan yhtä hyvin olla jonkun mielestä kuollettavan tylsiä ja jäisivät viimeiseksi kaikissa äänestyksissä. Ja heillä on siihen minusta oikeus. Kyllä maailmaan mahtuu kaikenlaisia ihmisiä ja mielitekoja. Ja leffoja. Ja jotain voi myös ehkä ajatella siitä, että leffaäänestys tuntuu minusta poliittiselta provokaatiolta. Sellaiset ne ajat nyt vaan on.

Ehkä jätän tämän blogin ja alan saarnaajaksi. Tubettaa. Seison kolmen Hesarin toimittajan patsaalla Stockan edessä, untuvatoppatakki tuulessa liehuen. Saarnaan väkevästi, Bathing Ape -maskiin ovelasti naamioituneena. Ratkaisuksi ihmiskunnan pulmiin tarjoan saarnassani samaa idistä, joka on keksitty jo tuhansia vuosia sitten. Se on monista filosofioista tuttu. Erästä poliitikkoa mukaillen: ”Pitää olla tasapaino, ding ja dong. Vai mitkä ne olivatkaan?”.

Näyttökuva 2017-12-22 kello 0.08.49.png
Maailma se ei vaan muutu, Eskoseni. Sorry.

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s