Akuutti Star Wars -hurmos: The Last Jedi

The Last Jedi, viimeinen Jedi. Uusimman Star Wars -trilogian uusin, The Last Jedi on kerännyt positiivisia arvioita, eikä suotta. Sotimisen ja hyvän ja pahan olemuksen kyseenalaistava käsikirjoitus ja toteutus ovat onnistuneet nerokkaasti.

Verrattuna edelliseen Tähtien sota -leffaan, The Last Jedi on ilahduttava yllätys. Tähän mennessä jatko- ja esi-osat ovat olleet lähinnä uuvuttavia ja väsähtäneitä. Erkkikään ei edes pysy perässä niitten järjestyksestä, väliosista ja numerosarjoista. Tämähän siis  on ”Tähtien sota -elokuvasarjan pääsaagan kahdeksas osa ja jatko-osa elokuville Star Wars: The Force Awakens (2015)”. Jepsis.

Näyttökuva 2017-12-23 kello 1.37.29.png
Kaikki eivät hyväksy, että mennään muuttelemaan rahantekomielessä täydellistä ja pyhää tarinaa.

Niillekin, jotka pahastuvat ja kyseenalaistavat vanhojen, alkuperäisten ja pyhien Star Wars -elokuvien jatko-osia, Last Jedi antaa elähdyttävän kokemuksen, jossa samaan aikaan ikään kuin eletään alkuperäistä Star Wars – ällistyneisyysihastusta, mutta vanhojen Tähtien sota -elokuvien tunkkautuneisuus raikastuu. Star Warsien maailma on tässä uskottavasti täydellisesti säilytetty, mutta samalla uudistettu kokonaan. Se on lähtökohtaisesti rohkea teko.

Näyttökuva 2017-12-23 kello 1.33.47.png
Vanhaa avaruusromua punavalkoisella suolamerellä.

Uusi sukupolvi on nyt täysillä tulossa jatkamaan väistyvän sotaa. He ovat kasvaneet Jedien legendoissa, kuten me olemme kasvaneet Star Wars -trilogian legendoissa. He toistelevat kapinallisviisauksia kuin uskonnollista liturgiaa, joka on vanhemmilta opittua, mutta ei itse löydettyä.  He uskaltavat myös rajustikin kyseenalaistaa sitä.

Tarinan ehdoton voima on rautaisen hyvä käsikirjoitus, kettinki joka vetää eteenpäin, eikä petä. Vanhojen, tuttujen elementtien käyttö nostattaa lohdullisesti ja nostalgisesti täysin tenhon ja vireen, joka alkuperäisissäkin oli. Kaikki on hillittyä ja tavallista ja samaan aikaan näyttävää ja aivan mahtavaa. Hahmoissa, tehosteissa ja juonenkäänteissä on kautta linjan maltettu miellyttävästi pitää ote riittävän maltillisena, eikä olla lähdetty mälläämään ”halvoilla” elämystempuilla, rahalla, erikoistehosteilla tai detaljeilla onttoa, mutta näyttävää tavaraa, räjähdyksiä räjähdysten takia, takaa-ajoja ja kamppailuja siksi, että olisi takaa-ajoja ja kamppailuja, vaan kaikki tapahtuu silloin ja juuri niinkuin pitää.

Yhtään kuolettavan tylsää kaksintaistelua ei nähty, vaan niissä oli klassinen, mutta nerokas ja raikas, upea visuaalinen twisti. Tämä oli modernia – vanhoilla vehkeillä, vanhoissa lokaatioissa – upean punavalkoisen suola-aavikon pöllytessä, kuin veri värjäisi valkoista suolaa, kuin rauhanlippua tai äidinmaitoa. Näytettiin tarpeellinen, lyhyesti, mutta juuri riittävän pitkän ajan. Kaksintaistelut ja väkivaltakohtaukset olivat sopivia. Niillä on merkitys, muukin kuin tappaako hyvä pahan. Leffa on kauttaaltaan todella näyttävä. Vanhasta on tullut tässä alusta, jonka päällä kasvaa jotain aivan uutta ja raikasta. Niin kuin oikeassakin elämässä on. Lapset toistavat vanhempiensa virheitä ja taistoja, kyseenalaistavat ja löytävät maailman samalla tavalla kuin vanhempansakin.

Samalla tavalla kuin outoihin voimiinsa havahtuva Luke menee Yodan villiintynelle, rikasluontoiselle planeetalle oppimaan Voimasta, Rey -tyttö on löytänyt kallioisella saarella Ahch-To -planeetalla asuvan Luken, joka on nyt vanha mestari.

nacc88yttocc88kuva-2017-12-23-kello-1-55-06.png
*mykkää kunnioitusta, ei voi kommentoida*

Vanhemmuuden ja tuleville polville annettavan perinnön teema, kaiken muuttumattomuus nousee vahvasti esiin. Saman näyttelijän käyttö tuo isällisen ja turvallisen tunnelman. Niin, rakas Luke, olemme molemmat vanhentuneet, siitä kun viimeksi kohdattiin ja roolit ja elämäntilanne ovat nyt toiset.  Siinä sitä saarnataan jälkikasvulle nyt samaa, jota itse opittiin kantapään kautta ja jota vastaan kapinoitiin nuorena. Jatketaan verenperintöä, hyvässä ja pahassa. Tämä takuulla puhuttelee muitakin lapsena Tähtein sotiin hurahtaneita, jotka nyt lähestyvät keski-ikää ja ovat itse vanhempia. (Täyteen myyty teatterisali oli muuten puolillaan teini-ikäisiä poikia. Perintö siirtyy siis tulevalle sukupolvelle ihan konkreettisestikin.)

Pienellä jännityksellä seurasin, miten leffan käsikirjoittaja ja ohjaaja Rian Johnson oli käsitellyt hienoa ja pyhäksi vakiintunutta Yodan filosofista opetusta, ja kuinka Luken Jedi -opetus sujuisi. Ei tarvinnut pettyä. Sitä oli viety eteenpäin ja syvennetty. Tasapainon ja vastavoimien, elämän ja kuoleman, pimeyden ja valon, rauhan ja väkivallan levollinen yhteys, kiertokulku ja kaunis harmonia nousi esiin.

Kohtaukset jäljittelivät Luken kamppailua matkalla jediksi, mutta siinä missä Luken jeditaidot jäivät vähintään kyseenalaiseksi hänen lähtiessään Yodan luota, Reyn voima tulee esiin heti, ällistyttävän rajuna. Hän ei pelkää pimeää puolta, ja se on mahtavaa.

Näyttökuva 2017-12-23 kello 1.58.20
*nojoo… no, katotaan*

Ilahduin siitä, että tekijöillä on ollut rohkeutta kyseenalaistaa voimakasta ja puhtaan mustavalkoista hyvän ja pahan vastakkainasettelua, mikä alkuperäisessä Star Wars -trilogiassa on ollut katsojan tunnekokemuksia kantava voima. Kun vanhoissa leffoissa pahan kuoleminen aiheutti rajun katharttisen onnentunteen, tässä suorastaan toivoi, ettei Kylolle käy kuinkaan. Hän oli melkein suorastaan uhri. Nerokkaasti oli kuvailtu, kuinka paha oikeastikin syntyy. Se syntyy epäluottamuksesta, pelosta, ulossulkemisesta, epävarmuudesta, epäuskosta. Hylkäämisestä. Ja mitä enemmän on rakkautta, tunnetta, sitä on sitä enemmän hyvässä ja pahassa. Tällainen vahva pasifistinen näkökulma ja värisävyjä vanhaan vakiintuneeseen kuvioon tuova asetelmien muutos on todella tervetullut. Sen soisi remontoivan skeneä laajemminkin ja huolella.

Näyttökuva 2017-12-23 kello 1.31.32.png
Niin, kuka siellä kaavussa on? Onko hyvä sittenkään hyvää?

Mustavalkoisuuden hälventyminen on parasta, mitä ylipäänsä toimintaleffoissa on nähty pitkään aikaan. Kulunut ”hyvä tappaa pahan” on niin ennalta-arvattava, niin tylsä, niin nähty. Kun paha ei olekaan pelkkää pahaa, vaan sen seassa on voimakasta rakkautta ja pelkoa, eikä hyvä pelkkää hyvää, vaan seassa on räjäyttelynhimoa ja kyvyttömyyttä luottaa, asetelma muuttuu kiinnostavammaksi – ja myös enemmän vastaamaan sitä todellisuutta, missä eletään. Mitä on paha? Rey tippuu pimeän onkaloon, ja katsoo siellä peiliin.

Kyömynenineen arabia muistuttava Kylo Ren, jonka juoksuhaudan sotilaat ovat aivan ehtia jenkkejä, onkin vahva ja sympaattinen. Hän on rauhaa ja jotain uutta tapaa ja maailmanjärjestystä ehdottava hahmo. Hän onkin kapinallisempi kuin kapinalliset yhteensä, tappoi oman isänsäkin. Myös hän haluaa hävittää vanhan maailman, sen hyvät ja pahat. Hän haluaa rakentaa uuden maailman, eikä jatkaa kenenkään sotia ulkoaopituin mantroin.

Näkemystä siitä, miten sota ei ole niin yksinkertainen asia, kuin voisi äkkiseltään ajatella, syvennetään rahan ja tavallisten kansalaisten näkökulmasta.  Heidän elämänsä ei vaikuta mitenkään merkittävän kurjalta Ritarikunnan hallinnassa. He pelailevat kasinolla ja totoavat. He eivät ole kapinallisia, eivätkä sodi avaruuksissa pahojen puolella. He myyvät aseita. Hyväosaisille sota on tärkeä siksi, että sillä tienataan.  Sota on bisnestä. Muuten heille on ihan sama, kuka on vallassa. Kaikista rauha ei ole edes tavoiteltava asia. Kapinallisten puolella ovat vain kaikkein alimmat, hevostallien orjuutetut tallipojat ja tytöt.

Sotimisen himo muuttuu suorastaan yhdeksi hahmoista, jota vastaan tai sen puolesta taistellaan. Kapinalliset, varsinkaan toisen maailmansodan antiikkiroina Luke ja Leia, eivät halua rauhaa eivätkä kompromisseja, eivät luota, eikä silloin tietenkään vastustajakaan. ”Tappakaa kaikki, ei antautumista, ei vankeja.” Tämä replikki toistuu leffassa.

Näyttökuva 2017-12-23 kello 2.03.05.png
Tämä on tosi kivaa! (Rose, kapinallinen)

Kun uskollisuus, omien puolen pitäminen, valo ja hyvyys, vapaus, kuin rehottava luonto, vastustivat alkuperäisissä mustaa tyranniaa, nyt esitetään rakkautta ratkaisevana ja kaikkein suurimpana voimana. Sellaista, että annetaan nyt vaan olla. Sovitaan. Luotetaan toisiimme. Sillä tavalla The Last Jedi irrottautuu myös kristillisestä Saatana ja Jumala – asetelmasta. On vain yksi voima. Sillä on pimeämpiä ja valoisampia puolia. Ja meissä kaikissa on molempia.

Tämä on ihan mahtava satu, jonka voima on nyt sen kattavuudessa ja historiallisessa tunnettuudessa. Sitä voi varioida, filosofiaa syventää ja sukupolvia jatkaa loputtomiin. Se on metafora maailmanpolitiikan tilasta, globaalista sodankäynnistä ja siitä, miten valtaa tulisi käyttää. Leffassa on kaikki uuden kuolemattoman Star Wars -klassikon ainekset. Haluan heti nähdä sen jo uudestaan.

1 Comment

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s